Kuukausi: joulukuu 2020

Viime viikkojen pöperöt ja tunnelmat ja 3 arvontavinkkiä!

Viime viikkojen pöperöt ja tunnelmat ja 3 arvontavinkkiä!

Cocis jutut, Zonin prosecco, Starbucks kahvit ja kukkakranssi ja Arden tuoksut saatu. HBO Nordic kaupallinen Instagram yhteistyö.

Pakko sanoa, että joulukuu on ihan kivaa aikaa, kiitos sisä-ja ulkotilojen kaamosvalojen ja koristeiden. Koti herää joulun odotukseen. Pieni lumihuntu maan päällä on erittäin tervetullut.

Mutta noin muuten mielentila on edelleen odottava ja jotenkin sellainen päivä kerrallaan fiilis. Siksi on kiva, että joulu ja joululoma katkaisee kalenterin.

Itsenäisyyspäivänä herkuteltiin tällaisella juustolautasella ja humpsahti mieleen cocktailtikut, joita oli mm. omissa ylppäreissä ja muistan, että nuorena tehtiin niitä joihinkin bileisiinkin. Miten kova homma juustojen leikkaamisessa kuutioiksi ja kaikkien herkkujen pujottamisessa tikkuihin. Muistan hyvin, että tikuissa oli mm. Emmental juustoa ja viinirypäleitä ja valmislihapullia ja kinkkupaloja.

Eläköön platterit, jotka ovat vielä runsaudessaan erittäin kivan näköisiä vaikka meilläkin oli ihan perustarjottavat. Cocktailtikkuja muuten olen viimeksi tehnyt lasten synttäreille.

Bongasin Lidlistä nämä Rudolf Koivun (lemppari) servetit ja nämä sopii niin joulu kuin itsenäisyyspäiväpöytään. Olen jo toista vuotta himoinnut Rudolf Koivun Finlaysonin pussilakanoita, mutta koska emme uusia lakanoita tarvitse, asia on jäänyt himotuksen asteelle.

Lempparit olisi nämä Talviretki pussilakanat. Linkkaan Prisman sivuille, koska Finlaysonilla on enää jäljellä tyynyliinoja. Mutta muut Koivun upeat pussilakanat voit kurkkia täältä ja myös tämä ihana Poika ja tähti löytyy pussilakanoina.

Itsenäisyyspäivänä ei tehnyt mieli perinteisiä suomalaisia herkkuja ja onhan joulu jo ovella ja silloin pöydät notkuu perinneherkkuja. Eli teimme intialaista tai olisiko tämä nepalilaista. Naanleivän (vähän eri reseptillä tosin), raidan ja kastikkeen teimme itse, tosin kastikkeeseen käytimme apurina valmismaustetahnoja. Ohjeet reseptiin löydät tältä videolta.

Ikääkin tuli taas vuosi lisää ja oma rakas yllätti kauneimmalla kukkakimpulla. Kimpussa on kaikki omat lempivärit. Rakastan kyllä kaikkia värejä, mutta punainen, sininen, valkoinen ja vaaleansininen, siinä on värit joista tykkään.

Eipä enää montaa yötä jouluun.

Peffalleen pläjäytti tämä aikuisen tyttären antama synttärilahja. Miten kaunis koru. Emmekä koskaan toivo, että lapset antavat meille lahjoja vaan me vanhempina lapsille. Nyt tytär yllätti kyllä niin täysin, ettei liikutuksen määrää. <3 Niin merkillistä, että toinen on jo aikuinen nainen. Jolla sydän kultaa.

Viime viikolla tuli kaksi kertaa herkuteltua Cafe Cabriolen aamiainen. Ihan paras aamupala ja lämmin suositus sitten, kun tänne Porvooseen matkaatte. Aamiaista saa klo 10:30 asti.

Starbucks kahvien mukana tullut joulukranssi on mielettömän kaunis. Ihanaa kun kodissa on kukkia. Se ei meinaan aina ole mikään itsestäänselvyys. Alla vielä aikuisen tyttären tuomat itsenäisyyspäiväkukat.

Tämä cocisneule on huikea!

Joulu on selvästi meidän Dianalle hyvin jännittävää aikaa. Joulukuusi on aivan mieletön kissan puuhapuu. Auton katolta on hauskaa laskea pulkkamäkeä ja lumi on outo, mutta ei mitenkään ikävä juttu.

Mistä moinen hymy, no koska laatikossa on omaa lempikakkua kotiin vietäväksi eli Ellen Svinhufvudin kakkua. Mikään kakku ei päihitä tätä ja ollut lemppari kakku pienestä tytöstä pitäen.

No en tietenkään päässyt itse näitä kahveja maistelemaan, koska teinit pölli nämä heti.

Mutta niihin arvontavinkkeihin. Instagram tilin puolella on peräti kolme arvontaa. Arvonnassa on Ardenin White Tea tuoksu .

Tässä arvonnassa kannattaa lukea tarkkaan säännöt, joissa kysytään, mikä näistä neljästä tuoksusta on meidän aikuisen tyttären valinta ja vastaus löytyy kolmannesta kuvasta. Valitettavasti arvontaan on tullut todella paljon vääriä vastauksia eli palkinto lähtee arvottavaksi oikein vastanneiden kesken. Kuulostaa ehkä ikävältä, mutta olisi taas väärin arpoa väärän vastausten antaneiden kesken, juuri niitä kohtaan, jotka ovat vastanneet oikein.

Lisäksi täällä arvotaan Kicks.fi joululahjakosmetiikkapakkauksia. Varsin muhkea palkinto on siellä odottamassa voittajaa.

Kolmantena arvotaan HBO Nordicille 2kk arvokoodi katseluun. Aika kiva joulun pyhiksi. Oma lempparisarja tällä hetkellä HBO:lla on Universumin tomu ja en malta odottaa, että A Discovery of Witches alkaa taas HBO:lla.

Vuosi sitten marraskuussa HBO Nordicilla starttasi yksi odotetuimmista sarjoista, ”His Dark Materials”, joka perustuu kirjasarjaan ”Universumien tomu.” Muistan vielä, että tuolloin olimme minilomalla ja koko perheen kesken yhdistimme läppärin vuokratalon telkkariin ja istahdimme vierekkäin nauttimaan ensimmäistä jaksoa lempparisarjasta.

His Dark Materials on huikea ja niin hieno sarja, että tätä sarjaa kutsuisin valkokangasmateriaaliksi. Upeat maisemat, monet tunnetut brittinäyttelijät ja satumainen tarina, joka sopii niin perheen nuorille kuin aikuisille. Olen lukenut myös sarjan kaikki kirjat ja kirjat ovat saaneet tunnustusta ja palkintoja ilmestyessään 1990-luvun lopulla. Nyt upeat kirjat on tallennettu sarjaksi, joka tekee kirjoille täydellistä oikeutta. Sarjan päähenkilö Lyra palavine uteliaine silmineen on täydellinen Lyra ja Lyran näyttelijä Dafne Keen saattaa monille olla tuttu vaikuttavasta roolistaan leffassa ”Logan.”

Kaikille satujen ja fantasian ystäville, joita viehättää myytit, tarut, tiede, teologia, filosofia, tähtitiede ja runous. Ehdoton klassikko jo syntyessään ja fantasiasarjojen aatelia. Suosittelen koko sydämestäni antautumaan tälle lumoavalle ja kauniille sarjalle vaikka et olisi fantasiafani entuudestaan.

Päähenkilönä kun on tyttö Lyra, joka pelastaa maailmat ja jonka seuraan liittyy myös poika Will, jonka kanssa yhdessä Lyra taistelee pahuutta vastaan. Jokaisessa meissä asuu lapsenmielisyyttä ja seikkailunhalua. Sarjan tekee erityisen mielenkiintoiseksi, koska Lyran maailmassa jokaisella ihmisellä on daimoni, eläinhahmon ottanut näkyvä sielu.

Pienenä lisämausteena, Suomi mainitaan sarjassa monta kertaa ja usealla sarjan hahmolla on skandinaavinen nimi, kuten noitien kuningatar Serafina Pekkala ja jonka daimonin nimi on Kaisa. Vilahtaapa sarjassa suomalainen näyttelijä Pasi Remsu, joka näyttelee sarjassa samojedimetsästäjää. Täällä jokainen tämän syystalven tiistai on ollut viikon kohokohta, koska sarjan kakkoskaudelta on ilmestynyt uusi jakso tiistaisin.

Joulunpyhiksi leppoisaa yhteistä tekemistä, sillä mikä voisi olla parempaa kuin perheen kanssa laiskottelu pyjamissa, hyviä sarjoja katsellen, herkuista nautiskellen.


 ”His Dark Materials” on tähän tarkoitukseen aivan täydellinen sarja ja josta pyörii jo toinen tuotantokausi eli fantastisen nautittavia jaksoja on jo monta ja varokaahan vaan, kun katsotte ensimmäisen jakson, veikkaan, että jäätte koukkuun

Mikä näitä kahta sarjaa yhdistää, taikuus, fantasia, upeat maisemat ja monet tunnetut brittinäyttelijät.

Mutta juu vaikka tunnelma on hilpeä ja värikäs ja ollut mukavia juttuja. Niin kyllä mielessä vaeltaa korona vaikka yritän parhaani olla asiasta koko ajan jauhamatta.

Jotenkin absurdi tilanne meillä, toinen tytär käy etälukiota ja toinen monisatapäistä koulua. Onneksi Porvoossa on korona lukemat alhaalla ja siivosin kalenterin pääkaupunkiseutu hommista marraskuun lopussa. Juu toki mitä nuorempi, sen vähemmän tartuntoja, mutta jotenkin samalla alueella luulisi olevan sama logiikka.

Ja ei en kauhistele pääkaupunkiseudulla asuvia, mutta ihan ehdoin tahdoin en siellä nyt kuljeskele, kun täällä Porvoossa kuitenkin on hyvä tilanne.

Mutta kyllä tämä kaikki mielessä vaeltaa ja huominen huolettaa. Näin arvaan teillä kaikilla olevan. Sain eilen viestin eräältä ihmiseltä, joka on joulun yksin ja tuli suru puseroon siitä, että nyt ei tosiaan isoja jouluja voida viettää. Kuinka moni vanhus onkaan yksin tänä jouluna.

Kiitän niin paljon kohtaloa siitä, että saimme viime vuonna viettää täydellisen ison joulun, jossa rakas mummi/äitini oli osallisena. <3 Meidän yhteinen viimeinen joulu.

Millä mielellä siellä? Tuntuuko joulun odotus samalta tai onko joulu nyt se kohokohta joka kaiken keskellä piristää?

Millä kokoonpanolla aiotte viettää joulua ja olisi kiva kuulla, mikä on teidän joulun ykkösherkku? Jos jokin uusi herkku löytäisi vaikka meidän joulupöytään.

Sydämellistä viikon jatkoa kaikille ja käykää ihmeessä osallistumassa kolmeen Instagram arvontaan. 🙂