Kuukausi: huhtikuu 2021

Marimekko-hulluus ja kirppistelyä

Marimekko-hulluus ja kirppistelyä

En muista milloin olen käynyt kirpparilla, koska korona. Muuten saamme ensimmäiset rokotukset tänä torstaina. Hieman tuntuu, että iso pilvi alkaa väistymään edes jollain tasolla.

Eilen oli työkeikka Tuusulassa iltapäivällä ja otin teinit myös mukaan reissuun ja viskasin teinit Tuusulan Femmatorille eli Femmikselle. Femmis on meidän makuun paras kirppari, ei siis mikään merkkikirppari vaan juuri sellainen normikirppis, josta voi löytyä mitä vaan. Kirpputorilla käymisessä parasta on, ettei tiedä mitä löytää eli pieni jännitys kuuluu kirppistelyyn mukaan.

Tosin meikäläisen kirppisajat ovat aikalailla ohi, sillä oikein mitään en tarvitse. Mutta koska on uusi menopeli, niin sinne hankin Marimekon Unikko-tyynyn. Ensin meinasi autoon suhahtaa tällainen syvemmän punainen tyyny. Mutta löysin sitten Unikko-tyynyn, kuosin, jota rakastin 2000-luvulla.

Unikko kolahti 2000-luvulla kovaa ja oli peltipurkkeja, pussilakanoita, punaisilla, sinisillä ja vaaleanpunaisilla kukilla. Pyyhkeitä, jotka vieläkin ovat tallessa. Ruokahuoneessa oli sininen unikkokappa, astioita ja kasseja. Löysin yhden kuvan tuosta suosikkikassista 2000-luvun alulta ja liitin tähän juttuun mukaan.

Samaan syssyyn tarttui kirpparilta vitosella tuo pilkkukannu, niin kuin kannuja ei jo olisi. 🙂

Tämä Arabian vanha kulho oli mielettömän hyvässä kunnossa, mutta en raaskinut ostaa, kulhoja meillä jo on ja olen mukihullu, en kulhohullu. 🙂

Pilkkuja ja unikkoja.

Alla olevat Mansikkavuoret kuvat Marimekko.

Jos joltain on jäänyt bongaamatta, Marimekon uusi Mansikkavuoret-sarja, niin ihan pakko näistä vinkata. Vaikka edelleen syö, ettei Marimekko halua markkinoida meille vanhuksille ollenkaan. Näkisin niin mielelläni Marimekon mainonnassa muutakin kuin trendikästä nuorisoa ja hipster tohinaa. Harmaahapsia, lyhyillä cooleilla trendikkäillä hiuksilla tai pitkillä hiuksilla ja myös jotain perinteistä mummola tunnelmaa.

Mutta ei kai meidän ikäpolvelle tarvitse markkinoida, koska Marimekko on meille jo mumminmaidossa annettu. Uusia asiakkaita havitellaan nuorisosta. Marimekko on hinnaltaan keski-luokkaisuuden unelma, mutta ei Marimekko mikään opiskelijoiden brändi ole. Ellei sitten opiskelijat panosta yhteen kahteen tuotteeseen Marimekolta, jotka totta kai kestää aikaa. Nykyajan nuoriso on ekologista ja saattavat panostaa kalliiseen.

Mutta onhan noiden Mansikka pussilakanoiden sadan euron kappale hinta aika huima. Mutta jään odottamaan tarjouksia eli menen onneni ohi, sillä nämähän myydään heti loppuun, se jos mikä on varma.

Mutta tämä Mansikkavuoret-sarja on ehdottomasti ihanin sarja Marimekolta ikinä. Rakastan mansikoita, mansikka on niin kaunis ja pirtsakka marja ja vielä värimaailma, just omat lempsuvärit!

En koskaan ole nähnyt näin kaunista aamutakkia vaikka tästä tulee enemmän mieleen vesimeloni kuin mansikka, mutta vesimeloni on yhtä kaunis katseltava. Tämän ajattelin ostavani, mutta nyt kun tuo punainen Mini auto hankittiin, niin en kyllä raaski tähän kohtaan.

Raitapyyhkeissä on just oma värimaailma. Näitä raitapyyhkeitä meiltä löytyy, mutta ei tässä fantastisessa värimaailmassa.

Nämä mekot. Marimekolta ilmestyy aina vaikka mitä fantastista, mutta hei nämä ylittävät jo suurimmat unelmani.

Siellä se oma vanha unikkokassi möllöttää. Oli myös sinisenä ja beigeunikkona käsilaukkuna. Voi minne olen nämä kaikki hävittänyt, nyt kaduttaa.

Eli nyt Miniä koristaa Unikko-tyyny 2000-luvun tyylin mukaisesti. Vaikka Marimekko on omille verkkokalvoille ilmestynyt jo pikkutyttönä ja jo silloin miellyttänyt. Näin muoti kiertää ja Unikon uusi tuleminen on ollut upeaa katsottavaa vaikka tosin mikään ei päihitä Mansikkavuoret-sarjaa.

Mitäs pidätte? Iskeekö Mansikkavuoret tai Unikko, Marimekko? Onko jakaa muistoja Marimekosta tai kaipaisitteko markkinointiin myös meille iäkkäämmille kohdennusta vai ihan sama, ostaisitte muutenkin?

Mansikkaista viikon jatkoa kaikille. <3