Kuukausi: kesäkuu 2022

Passi hommia eli ihan seko meininki!

Passi hommia eli ihan seko meininki!

Sanokaa, jos olen väärässä, mutta näin täällä meillä.

Mies haki passia keväällä ja oli aika käydä tunnistautumassa eli joka toinen passi pitää hakea niin, että käy poliisiasemalla paikan päällä tunnistautumassa, otetaan sormenjäljet sun muut.

Mies teki hakemuksen, laittoi kuvan menemään netin kautta, maksoi passin ja kävi tunnistautumassa ja sai Porvoon poliisiasemalta passin mukaan. Siellä oli passi valmiina.

Menin tänään tunnistautumiseen, olin tehnyt kaiken saman ennakkoon, mutta passi tulee parin viikon päästä R-kioskille. Kerroin, että mies oli keväällä saanut passin paikan päällä, juu ei mitään tällaista palvelua ole. No oli. Mutta voi olla, että on ollut ennen ja suloinen kesäapulainen ei tiennyt miten esimerkiksi keväällä ovat asiat menneet.

Noh menin hakemaan täysi-ikäisen tyttären passia R-kioskilta, tyttären laatimalla valtakirjalla. En saanut tyttären passia noudettua, koska passini on mennyt vanhaksi pari kuukautta sitten. Kysyin, miten nyt sitten oma passi, koska se tulee R-kioskille pian, että saanko sitäkään noudettua, mutta sen kuulemma saa omalla vanhalla passilla, kunhan passi on mennyt vanhaksi vuoden sisällä eikä yli vuoden aikana. No sitten tajusin kysyä, että miten tytär saa passinsa, koska on vaan mopokortti ja tyttären passi on koronan takia mennyt vanhaksi jo pari vuotta sitten, eikä sitä ole ollut mitään järkeä uusia tässä välissä, koska korona. Juu ei tytär ei saa omaa passia, jos vanha passi on mennyt vanhaksi yli vuosi sitten ja ei ole muita virallisia henkkareita!?

Kysyin mitä nyt tehdään sitten, niin tyttären passin voi hakea kuka vaan täysikäinen, jolla on voimassa oleva passi, tyttären laatimalla valtakirjalla. Antakaa mun nyt kaikki kestää, onko tämä totta oikeasti. Tytär voi laatia valtakirjan, jolla toinen ihminen voi hakea passin, mutta ei saa omaa passia haettua. Jotenkin mielestäni tässä kuviossa on jotain pielessä.

Mietin, että mitä sitten tapahtuu, jos passi palautuu R-kioskilta jonnekin, koska kukaan ei sitä saa haettua, minne se palautuu, lähimmälle poliisiasemalleko? Saako sen sieltä sitten haettua henkilöllisyyden tunnistamisella, varmaankin näin.

Jouduin muuten ottamaan pikapassin, koska olen menossa Gotlantiin pian ja mitä ihmettä sinnekö tarvitsee passin? Vissiin näin sitten, tätä muuten poliisiasemallakin ihmeteltiin, sillä Pohjoismaissa ei pitäisi tarvita passia.

Eli ei ole ihan helppoja aina nämä passi asiat. Vaikka omalla kohdalla kävi kaikki tänään todella jouhevasti. Netissä on kaikki ajat varattu heinäkuun ties minne asti. Menin klo 15:00 poliisiasemalle ilman ajanvarausta ja olin ensimmäinen jonossa ja tein henkilöllisyyden tunnistautumisen ja ensi viikolla pikapassi odottaa ärrällä ja saan sen vanhalla passilla, koska se on mennyt vanhaksi vasta kaksi kuukautta sitten.

Onko teillä kaikki mennyt helposti passi asioiden suhteen. Mietin ihmisiä, joilla on vaan ajokortti ja passi ja passi on mennyt koronan tiimellyksessä vanhaksi pari vuotta sitten. Että ei muuta kuin kenelle vaan aikuiselle, jolla voimassa oleva passi, valtakirjaa tekemään, niin näin sen saa sitten haettua.

Jos tiedätte toisin, niin kertokaa ihmeessä. Tai jos osaatte kertoa miksi sen on näin mentävä, mikä logiikka on siinä, että tytär voi kyllä kirjoittaa valtakirjan toiselle ihmiselle, mutta ei ole valtaa hakea omaa passia? Toki tajuan logiikan, että pitää olla virallinen voimassa oleva henkilöllisyystodistus, mutta silti en oikein tajua. 😉

No mutta ihanaa viikkoa kaikille ja onnea passi asioiden hoitamiseen. <3