Ystävien luona aurinkoa riitti koko päiväksi!

Eilen narisin huonoista säistä ja niiden tuomasta epätoivosta. Olen aiemminkin huomannut, että käänteiskieli auttaa, sillä eilen istuimme koko päivän ulkona ystävien luona nauttien rennosta seurasta, herkullisesta ruuasta ja ulkona olosta.

Kuvassa ystävän tekemiä astioita, joita meiltäkin löytyy ja kotoa löytyy myös Catharinan tekemä lamppu.

Samukin sai hurjia sätkyjä isolla nurmikentällä yhdessä Australian Labradoodle Lunan kanssa. Hih Samulla on tyttöystävä.

Catharina oli myös tehnyt kyseisen pöydän ja sanoin, että tunnen pöydästä ”kuvauskateutta” pöydän päällä saa kauniin raikkaita kuvia. Meidän ruokapöytä kun on puun värinen. ”Ruokaa Luonnollisesti” on ostettu kuulemma Ikeasta ja totta totisesti täytyy ensi kerralla Ikeassa katsastaa sisustuskirja osio, josta olen aiemminkin ostanut kivoja kirjoja. Kirjoissa mahtavaa on se, että kodit ovat runsaita, keräilijöiden aarreaittoja, eikä niin stailattuja. Suomalaisissa sisustuslehdissä ei nykyään kovin paljon näe runsaalla maulla sisustettuja aitoja joista minä pidän kovasti. Pidän siitä että kodissa on kerroksia, vanhaa ja uutta ja tavaroilla on tarinoita, on sukukalleuksia, ulkomailta tuotuja aarteita jne. Kodista tulee näin omistajiensa näköinen koti, joka on sisustettu juuri itselle ja kertoo omistajiensa tarinoita.

Ihana lamppuidea, joka saattaa lähteä pöllintään, joko ulos terassille tai ruokapöydän päälle. En tosin ole varma, koska meillä hieman hmmm.. purkkihulluudelta runsasta, että näyttäisikö meidän ympäristössä noin kauniilta, luulenpa että ei.

Ihana Luna jonka turkki ei haise koiralle ja on kuin pehmeintä pumpulia. Kutsutaan kuulemma fleeceturkiksi. 🙂

Hitta! Del 1 on juuri minun näköinen sisustuskirja, jossa kodit oli sisustettu runsailla tavaroilla, rouheaa, vanhaa ja uutta ja Ikeasta sekin.

Samu oli koko ajan jalkojen juuressa varmistelemassa ettei häntä jätetä vaan kyläpaikkaan hoitoon. Samu on sellainen herkkä poika.

Kaunis Catharinan tekemä pöytä, Luna ja Pionit. Pionit ovat yksiä lempikukkia, niin kauniita.

Perhonen laskeutui Kristan kädelle, odottelin siipien avautumista kuvaa varten, onnistumatta…

Luonnonkukat ovat kauneimpia ja piti luonnollisesti eilisen inspiroimana kerätä tänään koiralenkillä meillekin luonnonkukkia maljakkoon. Kukat olivat aika vähissä…

Hih mansikka on uusi tomaatti, salaatin päälle tuli vielä halloumia ja kylkeen grillattua Ciabattaa, nami.

Terassilla istuimme koko päivän ja välillä paistoi oikein kuumasti. Miten auringonvalo tuokaan hyvää mieltä ja miten hyvä tuuri kävi, koska ruoka maistuu Jumalten ruualta syödessä ulkona.

Sofia pimputteli pianolla pitkään, ei kuitenkaan rämpäytellyt vaan sellaista varovaista soitantaa…

Illan kruunasi herkullinen Pavlova joka on aina suurta herkkua ja maistuu kaikille. Mietimme miltä maistuisi vihannes Pavlova, no ei vaiskaan, mutta Aurajuustomuruset voisivat kenties sopia…

Tytötkin viihtyivät koko päivän. Krista testaili isäntäväen silmälaseja sillä huomenna viemme Kristan näöntarkastukseen ja Krista ihastui näihin prilleihin. Alla iloinen Sofia 🙂

Samu oli koko ajan kaikessa mukana, ettei vaan jätetä yksin. Missä te olette minun ihmiset!

Kolmessa ylimmässä kuvassa perheen isännän aarteita joita olikin aimo rivi alakerran leffahuoneessa. No arvaatte varmaan, että tälläisiä minä todella haluaisin meille scifi-friikki kun olen ja Darth Vaderin aivan ykkösenä!

Oli kiva päivä, mitä te olette puuhastelleet viikonloppuna, oletteko syöneet joitain erityisiä herkkuja?

Mukavaa sunnuntaita!


55 thoughts on “Ystävien luona aurinkoa riitti koko päiväksi!”