Kubiss London meikkiarvonnan voittaja ja meikki pelkillä Kubiss London meikeillä!

Kubiss London meikkiarvonnan voittaja ja meikki pelkillä Kubiss London meikeillä!
Koko meikki tehty Kubiss London meikeillä.
Ainoa mikä oikeastaan uupui normimeikistä oli
kulmakynä, joten en laittanut lainkaan.

Meikkivoide oli jännä, kesti pieni hetki levitä,
tuntui kosteusvoidemaiselta, mutta tuloksena upea matta.
Olin aivan äimistynyt, tulos on todella luonnollinen, tasainen
ja peittää kaikki läikät ja niitä kyllä on.

Peitepuikkoa laitoin silmänalusiinkin, toimi oikein hyvin.
Jatkossa tosin käytän peitepuikkoa epäkohtiin
ja ihon sävyeroihin ja omaa vakisilmänalusten peittäjää.
Muutoin voisin täysin jatkaa näillä.
Aurinkopuuteri on aivan super, loistava pigmentti ja hehku,
ei kimallusta.

Puuteri viimeisteli ihon.

Yksi lempparituotteita näistä kaikista on huulikiilto,
joka pysyy ja pysyy, kuten tosin muutkin meikit.
Kiiltoja aika pitkälle joudun normaalisti lisäämään koko ajan.
Kiilto on tahmeaa, pysyvää ja kauniin kiillon antavaa.
Aivan totaalisen huiput huulikiillot. 



Ohessa meikit joita käytin.
Aivan täydellisen kauniit sävyt luomiväreissä.
Jos jotain miinusta näistä yritän väkisin pykistää,
niin ripsari.
Ripsari erottaa täydellisesti ja antaa jopa tuuheutta enemmän,
kuin moni muu,
mutta minulla on vaan niin harvat ripset ja tuntuu, että niitä on vähän,
eli hieman enemmän rakennetta ripsien väliin toivoisin.
Mutta ne joilla on tuuheat ripset ja kaipaavat täydellistä erottelua,
todella hyvä ripsiväri teille.



Ehkä eri ilmeissä näkyy tuo silmämeikki paremmin,
vaikka tämä kuva on oikesti kamalahko,
ikävä tympeä ilme.
Mutta selfien ottaminen on vakavaa hommaa.
Mutta oikeasti olen hymy korvissa, sillä Kubiss Londonin
meikithän ovat todella hyviä ja meikkivoiteeseen
ja huulikiiltoihin rakastuin, ai niin ja aurinkopuuteriin.
<3

Olisipa tälläinen sarja ollut silloin kun olin nuori ja nauttii näistä
lompakkoni kovasti nytkin, suorastaan riemuitsee.

Meikkien hinta kun on 3,95kpl ja kynsilakat 2kpl 5e.
Kynsilakat yksittäin 2,95
Aika uskomattomat hinnat vai mitä. 🙂




Sofia otti tämän kuvan, valo ei hyvä, mutta heti ilme on pehmeämpi,
kun rakas lapsi ottaa.
Huomaatteko mitä vasemmalla on hiuksissa, no se on ripsaria.
Sofia huomautti ”äiti ei näistä kuvista tule mitään,
kun olet sotannut hiukset.”

Mutta arvontaan, wau teitä oli todella paljon,
mahtavaa että Kubiss London kiinnostaa. 


Onnettarena myöskin Sofia.



Arvonnan voittaa Kristiina Kortelahti.
Hurjasti onnea Kristiina ja sydämelliset kiitokset
kaikille osallistujille.

Kristiina olen sinuun tuota pikaa yhteydessä.

Kivaa keskiviikkoa kaikille
ja lisää infoa Kubiss Londonista
löydät alla olevista linkeistä.

Klik

Kubiss London
Klik

Jälleenmyyjät

*blogiyhteistyö Why Not Pr ja Kubiss London


66 thoughts on “Kubiss London meikkiarvonnan voittaja ja meikki pelkillä Kubiss London meikeillä!”