Kun äiti ja joulupukki kirjeet sai.

Eilen pukkasi ikää lisää ja naiselliseen tyyliin iän tuomia vuosia en halunnut huomioitavan ja muutenkin oli fiilis, tuokaa hajusuolaa. 


Mutta sittenpä sain meidän perheen pienimmäiseltä kirjeen joka liikutti lujasti. Tytär siinä sitten kysyikin ”äiti itketkö sinä”. No kyllä vaan taisin hieman sisäänpäin nyyhkiä, ei sitä joka päivä rakkauskirjeitä saa. Ja sattuipa vielä sopivaan päivään, ikäkriisi runteli mieltä ja peilikuva ei pätkääkään miellyttänyt. 




Äiti sai eilen pyyteetöntä postia.



Pidemmittä puheitta, koska ei ole tänäänkään mitään muuta sanottavaa kuin kirjeet pukille ja äidille. 


Itkutti kyllä!





Paitsi onkin jotain sanottavaa. Huomenna menen elämäni ensimmäiseen blogitapahtumaan, tapani mukaan siitäkin tuumin, että ehkä ei olisi kutsuttu, jollen tuntisi pr-toimiston omistajaa. 🙂 Koska ei ole kyllä muita kutsuja ovista ja ikkunoista pukannut. Hih. 🙂 Pinkit Korkokengät Maiju on lupautunut toimia olkapäänä, mahtavaa nähdä Maiju livenä, jee. Tunnustan, jännittää aivan tuhottomasti. Katseleeko immeiset mitä tuo pätkä täällä tekee, että kukas hyyppäri oikein olenkaan. Olen todella onneton ottamaan suvereenia tähtiroolia ja herkemmin saatan välillä edustaa seinäkukkasena, katsotaan miten tältä märkäkorvabloggaajalta ensimmäinen blogitapahtuma sujuu. Siitä pukkaa raporttia tuonnempana. Hih elämme jännittäviä aikoja, joulu on ovella, blogitapahtuma on ovella, talvi onkin syksy!






Tonttupostille on kyhätty oma postiloota.



Siellä on pukille kirje. Salaa kirjettä kurkkasin ja yllätyin, siellä ei lue toivelistaa vaan siellä on pukille viesti. ”olet maailman paras joulupukki”. <3






Joulun taikaa kaikille.
Iloista keskiviikkoa!


58 thoughts on “Kun äiti ja joulupukki kirjeet sai.”