Viikon huiput!
Kosmetiikka saatu testiin

Mikä sekopäinen viikko takana. Vihdoin päätin hakea apua uniongelmiin, jotka vaivanneet kolmisen vuotta. Olen laittanut kaiken esivaihtareiden piikkiin ja varmaan pääsyy onkin. Mutta siitä lähtien, kun lapset sain, olen herännyt joka risahdukseen. Äiti on aina valppaana kuin kivikautiset naiset konsanaan.

Pari päivää meni troppeja testatessa ja olo oli sekopäinen. Mutta nyt on löytynyt hyvä balanssi pitkäkestoisen melatoniinin kanssa ja annos 1mg. Tai hyvä ja hyvä, ei unet mitään unelmaa vieläkään ole, mutta enpähän ainakaan öisin kelaa kaikenlaisia turhia murheita.
Pitkäkestoinen melatoniini auttaa nukkumaan koko yön ja myönnetään, aamulla vielä ramasee. Apteekista ostettavat melatoniinit eivät riitä kantamaan unta läpi yön. Ymmärtääkseni melatoniinin tuotanto vähenee tässä iässä, joten loogista, että unikin on repaleista. Lääkäri sanoi, että apteekin melatoniineista voi tulla tokkurainen olo, mutta kyllä tästä pitkäkestoisestakin hieman tokkurainen olo tulee. Toisaalta se on kai oma juttu, olla hidas herääjä, ikuinen torkuttaja.

Kun ikuinen väsymys painaa, päivät ovat tietynlaista selviytymistä ja kaikkeen tekemiseen menee tupla-aika. Lisäksi mieli on herkillä, ahdistelee turhista ja sydän hakkaa. Uni on kyllä avain hyvin moneen ja harmillista, että uni on myös sellainen herkkä kaveri, että järkkyy hyvin helposti. Huono uni ruokkii huonoa unta ja hyvä uni ruokkii hyvää.

Mutta hei nyt ollaan sillä tiellä, että apua on luvassa ja tulevaisuus vaikuttaa toiveikkaammalta. Muutenkin ihania päiviä on mahtunut viikkoon.
Aikuinen tytär tuli miehensä kanssa meille vappua viettämään ja sain näin upean äitienpäiväkimpun. Olin niin otettu. En odota lapsilta mitään ja toivon, etteivät laittaisi rahaa meihin vanhempiin, mutta kyllähän tuo kukkakimppu ilahdutti aivan mielettömän paljon. Se, että toinen on ajatellut, se siellä sydänalassa lämmittää niin kovin.

On grillattu ja on grillattu ja mies on ollut mielissään ja kehrännyt tyytyväisenä.

Vappuna sain aivan ihanan lähetyksen essieltä. Kevään uudet expressie kynsilakat ja mukana oli vielä herkullisia namimunkkeja, oijoi.
Uudet sävyt ovat taas niin hauskoja nimeltään, essien tyyliin: did it up, up up & away message, millenium momentum, checked in, crave the chaos, throw it on, taxi hopping ja what the tech.


Kerrankin osattiin pitää ruoat simppelinä eli ei mitään liikaa vaan kaikki meni. Lopuista tein vielä pyttipannun.



Missä ihmiset ja ruoka, siellä karvatit. Tytär toi miehensä kera pienleipomon munkkirinkilöitä ja simaa, aijai miten herkulliselta maistui.

Ajattelin ettei nuo munkkirinkilät ikinä mene, mutta niistähän tuli taistelu. Kaikki todellakin meni.

Diana sai upean laatikon.

Kaupallisessa Instagram yhteistyössä Lumenen Ajaton-sarjan kanssa on antaa teille alekoodi, joka on voimassa vuorokauden ajan. Saat koodilla ”TIIA25” alennusta koko Ajaton-sarjasta, mutta koska Lumenen sivuilla on ihan mieletön tarjous, kolme Ajaton tuotetta 40% alella, niin itse tekisin niin, että ostaisin tuon kolmen setin ja sitten tämän Yöeliksiirin tuolla alekoodilla.

Lumenelta on ilmestynyt Ajaton-sarjaan Nordic Ageless Yöeliksiiri. Olen testaillut Ajaton-sarjaa useamman viikon ajan ja haluan palavasti kertoa teille omista kokemuksista ja omista kauneusrutiineista.
Vuoden ajan olen tiiviisti käyttänyt Lumenen ihonhoitotuotteita ja näistä aina välillä kertonut niin blogin puolella kuin Instagramissa.
Omiin aamurutiineihin kuuluu ihonpuhdistus, Lumenen hoitovesi ja seerumi, tämän jälkeen Lumenen Ajaton silmänympärysvoide ja päivävoide, joka sisältää SK 30. On tärkeää suojata myös pilvisenä päivänä iho auringolta.
Iltarutiineihin luonnollisesti kuuluu myös ihonpuhdistus vaikka en olisi päivän aikana meikkiä käyttänytkään. Lumenen hoitovesi, Ajaton-sarjan Yöeliksiiri, silmänympärysvoide ja yövoide, siinä oman iltarutiinin tuotteet.
Omaan erittäin kuivan ihon ja tämä kauneusrutiini on hemmotellut ihoa ihanasti. Janoinen ihoni rakastaa seerumeja ja Lumenen uusi yöeliksiiri on äärimmäisen kosteuttava, nopeasti kuitenkin imeytyvä, ihanan puhtaan ja hennolla tavalla puolukan tuoksuinen, joka sisältää tehokkaan yhdistelmän pohjoisia raaka-aineita ja kuparipeptidiä, jotka yhdessä auttavat tukemaan ihon luonnollista yöllistä palautumisprosessia. Puolukansiemenöljyä sisältävät öljypisarat ravitsevat ja kosteuttavat ihoa yön aikana.
Normaalin kuivan aamuihon sijaan, iho on aamulla kivan pehmeä ja selvästi levännyt ja kosteutettu. Oma iho on usein aamuisin aika kuiva koppura, nyt yörutiinin avulla saanut ihon kireyttä, kuivuutta ja punakkuutta pois. Iho tuntuu levänneeltä, eikä ole sellainen toivoton nuupahtanut olo, ettei tästä aamusta tule mitään. Kun muistaa myös illalla helliä ihoa, on mukavampi startata raikkailla kasvoilla seuraava päivä.
.
Lisäksi omalla Instagram-tilillä arvotaan Lumenen iltarituaalin tuotteet ja arvontaan pääset täältä.



Eikä siinä vielä kaikki. Instagram tililläni tupsahti eilen 10 000 seuraajaa täyteen. Ei ne määrät vaan se, että sain swipe up-toiminto työkalun käyttöön ja tämä helpottaa hurjasti mm. Instagram storiesissa blogiin linkkaamista. Puhumattakaan muista kivoista vinkeistä.
Toki tiedän, että tuo 10 000 tulee sahaamaan vielä moneen kertaan ja menemään alle 10 000, Instagramin viidakon lait, mutta on ollut mahtavaa päästä testaamaan tuota swipe up-toimintoa, jonka olen halunnut saada hyppysiini ikuisuuden.
Eikä tuo 10 000 olisi tänä vuonna varmaan tullut edes täyteen ilman muiden ihmisten apua. Moni vinkkaili eilen Instagram storiesissa tilistäni ja sieltä tupsahti seuraajia oikea rynnäkkö. Jää nähtäväksi viihtyvätkö seurassa pitkään.
Mutta joka tapauksessa saada kokea edes hetkellisesti tuo 10 000 seuraajan rajapyykki, on aika kiva juttu. Olin jo ajat sitten päättänyt, että kun tuo raja tulee täyteen, arvon Instan puolella kivan kosmetiikkapaketin ja arvontaan pääsette mukaan täältä.

Sain eilen kokea yhteisöllisyyden ja vastavuoroisuuden voiman. Totta totisesti ei ihminen ole mitään ilman toista ihmistä ja yksin ei pärjää kukaan. Vastavuoroisuus on myös avain, kun joku tekee sinulle hyvää, anna tätä samaa eteenpäin. Tästä seuraa hyvän ketju.
Rikoin muuten maustepurkilla meidän mikroaaltouunin. Purkki tippui mikron lasin ylälaitaan ja lasi meni tuhannen säpäleiksi. Sanonpa vaan, että on hitsin avuton olo ilman mikroaaltouunia ja kylläpä mikroa tulee käytettyä paljon.
Olen jo polttanut kahvimaidot pohjaan ja pilannut kattilan. Pitsan, jauhelihaspagetin sun muun uunissa lämmittäminen on aikamoista. Eli kyllä nykyihmisen kelpaa, että on mikroaaltouuni ja nyt vasta tuota kapinetta osaan arvostaa, kun sitä ei ole.
Tilasin Hobby Hallista meille retromikron ja oli sopivan kokoinen ja sitä odotellessa eli maanantaina pitäisi saapua. Sitä ennen uuni pauhaa.
Mitä sinne, mitä teidän viikkoon kuuluu?
Mukavaa viikon jatkoa kaikille. <3







