Avainsana: äärettömyys

Tapahtui ihme!

Tapahtui ihme!

Mikrosirun kokoinen pieni juttu monille, mutta tässä päässä tapahtui SUURI ihme, enkä ole vieläkään selvittänyt miten kaikki oli mahdollista. 

Avaruussiskoni maailman ihanin Elli vinkkasi sarjasta Ylellä ja Yle Areenalla ”Astronautti: Maailman kovin ammatti”, joka on kaksi jaksoa katsottuani ehdottomasti kaikkein aikojen paras reality show ikinä! 


Kisassa 12 erittäin lahjakasta ja taitavaa, mitä uskomattomampia koulutuksia omaavaa ihmistä, kisaavat kanadalaisen astronautin ja avaruusaseman komentajan (meniköhän tuo titteli oikein) Chris Hadfieldin suosituksista, päästä seuraavaksi astronautiksi, kun  taas astronauttivalintoja tehdään. 

Kisaajina on urologia, RAF-lentäjää, Kosmokemian tohtorikoulutettavaa, Ydintekniikan insinööriä, Kvanttifysiikan tohtorikoulutettavaa ja samalla balettitanssijaa jne. Kyseessä ei ole nyt mitkään Matti Meikäläiset, vaikka huhhahei samanlaisia tehtäviä myös nämä kisaajat käyvät läpi, mitä me viime kesänä Juri Gagarin Cosmonaut traning centerissä. 


Eli itse kisaajat ovat persoonina äärimmäisen mielenkiintoisia, puhumattakaan heille osoitetut aidot ja tiukat astronauttitehtävät, joita on paljon enemmän ja jotka ovat paljon tiukempia, kuin meillä oli, tosin kuitenkin muutama hassu samakin löytyy. 

No nyt siihen SUUREEN ihmeeseen. Olen katsonut kyseisen sarjan jo kaksi tullutta jaksoa läppäriltä ja Yle Areenalta. Tällä viikolla sohvalla maatessa ja Mickey kissa massun päällä ja kaukosäätimien ollessa sohvapöydällä katselin Netflixiä ja yhtäkkiä Netflix ohjelma vaihtui kesken kaiken Ylelle ja telkkarista alkoikin tulla lempparisarja ”Astronautti: Maailman kovin ammatti”.

Kyllä nyt maar sanon, että tämä on niin kummitusmainen avaruudellinen ihme, jossa isommat avaruusvoimat ovat kyseessä. Tälläinen suorastaan kaikin tavoin mahdoton asia, tuntuu yhtä yliluonnolliselta kuin elämä itsessään tai puhumattakaan avaruus.

Lisäksi Kristallikimaran Minna lähetti juuri äsken tämän kuvan Whatsuppilla ja juuri sillä hetkellä, kun mietin mistähän löydän kuvia tähän postaukseen.  Kristallikimara:  ”Täältä Roomasta löytyy sullekin juttuja.” Mikä sattuma taas vai onko edes sattumaa, hih, jos välitän antenneillani avaruusenergioita Roomaan asti. 😅

Asia itsessään on tavallaan merkityksetön, etenkin teille varmasti, mutta täällä päässä kovinkin merkityksellinen, sillä taas mielen on täyttänyt avaruusasiat. 


Hih tiesittekö muuten tälläisenä hassuna välihuomautuksena, että avaruudessa painottomuudessa, hunajapullon kuplat eivät pyri ylös vaan ovat isona ilmakuplana pullon keskellä. 

Eikö jännää, loputtoman jännää, näitä asioita voisi tutkia vaikka kuinka paljon. Enkä mielelläni pidä jalkojani tai mieltäni koko ajan visusti maankamaralla, vaan haluan hakea tietoa ja ymmärrystä, miksi ja miten elämä on saanut alkunsa ja miten ihmeellinen on elämä, avaruus, maailmankaikkeus. Tietäen kuitenkin, etten mini-ihmisenä vastausta ikinä saa, mutta ainahan on se ”oma totuus”, jota on itselleen kiva sepitellä. 

Avaruus saa nöyräksi, pieneksi muurahaiseksi. Murheisiin avaruus auttaa aina, sillä avaruusperspektiivistä katsottuna, omat murheet ovat täysin tyhjiä, mitättömiä. Avaruusperspektiivi täten lohduttaa. 


Kuolemanpelkoon saan myös lohtua nimenomaan avaruudesta, miten maailmankaikkeus on yhtä ja samaa tähtipölyä, johon kuoleman jälkeen energiana liityn, yhtyen suureen kokonaisuuteen. Eipä sitä tiedä, jos vaikka tähtipölynä voi jutella rakkaiden edesmenneiden kanssa, mutta tämä on osaltani jo leikinlaskua. 

Satuin sitten vielä katsomaan YouTubesta Timelapse of the Future-videon, jossa oivallisesti kuvataan ja niillä minimaalisen vähillä tiedoilla kerrotaan, joita meillä lilliputti-ihmisillä on hallussa, tällä mikroskooppisen pienellä planeetalla, itse maailman, universumin, kaiken elämän lopusta ja syntymisestä. 

Luonnollisesti ymmärrän, ettei ihminen näin isossa kokonaisuudesta voi tietää mitään, voi vain arvailla, mutta aivan häkellyttävä kyseinen video on. Miten kaikella on alku ja loppu, jopa mustilla aukoilla, äärettömyydellä. Noh mitä äärettömyyden takana on, en tiedä, mutta katsokaa ihmeessä video, sillä se jos mikä muistuttaa siitä, että joskus meitä ei ollut, maapallo oli erilainen, maapalloa ei ollut ja maapalloa ei joskus tule olemaan. 

Meillä nykyihmisillä on sellainen suuruudenhullu käsitys välillä, että olemme aina olleet, tulemme aina olemaan, olemme maailman napa. Oikeastaan jo se, miten ihminen on tuhonnut maapalloa, käsittämättä tuloksia, miettimättä edes seurauksia, kertoo juuri tästä. Mutta jostain syystä meille tälläisetkin luonteenpiirteet on asetettu, olla itsekäs, halu kehittyä, palo eteenpäin, halu menestyä ja monesti ihminen kaikessa janossaan unohtaa, keitä ja mitä talloo. 

Videon katsominen voi toki tuoda lohduttomuutta, joten en voi suositella kaikille. Mutta aina, kun katson nimenomaan taivaalle ja tähtiin, muistuttaa pimeä taivas ja miljoonat tähdet elämän ihmeellisyydestä ja myös siitä ihmeestä, että miten juuri minä olen sattunut syntymään tälle planeetalle.


Muistuttaa elämän arvokkuudesta ja tukee sitä, että jos voittaa elämän lottoarpajaisissa, näin pääsee osaksi näin uskomatonta avaruudellista äärettömyyttä, ei voi kuin olla kuitenkin onnellinen, että wow minut juuri valittiin tai minä valikoiduin, se jos mikä on suuri ihme. 

On mielenkiintoista miten tämä kulma ei saa tuntemaan ahdistusta, tai pienuutta ahdistavalla tavalla vaan lohdullisella. Olla yksi hiekanjyvä valtavan suuressa kokonaisuudessa, se on kuulkaas aikamoinen juttu. 

Kuten se, että meillä televisio elää omaa elämäänsä ja ottaa ohjelmatoiveeni todella vakavissaan ilmeisesti jonkun sädettämäni aivoenergian kautta, kun vaihtaa lennossa ohjelmatkin lemppariohjelmaksi. Tyyliin äläpäs katso tuota vaan katso tätä. Niin hassua, kuten kaikki on, jos oikein ajattelee ja samalla kunnioitettavan valtaisaa!


Joten nautitaan elämästä, viikonlopusta, siitä pienestä palasta kakkua, katsotaan taivaalle ja kurkotetaan välillä isosti, mutta vaikka kuinka isoksi muuttuisimme, jalat visusti maapallon painovoimassa kiinni ja muistaen, kuinka pieniä kuitenkin olemme. 

Kaikkihan on todella ihmeellistä, eläimet, kukat, vesi, maisemat, ihminen, elämän syntyminen. Tämä kaikki on niin scifiä kuin olla voi, mutta emme miellä asioita kovin ihmeellisiksi, koska olemme tottuneet niihin ja näistä erikoisista asioista on tullut meille tavallisia. Lapsen kyky ihmetellä, kun kaikki on vielä uutta, kertoo juuri kaiken ihmeellisyydestä. 

Haha, jos joku ihmettelee olenpa seko, niin taas minulle on hämmentävää, jos ihmiset eivät mieti omaa maailmaansa avaruuden suuruuden kautta eli meitä on kaikenlaisia ihmisiä, kuten avaruudessa on tähtiä ja se kaikille ihmisille ja tähdille suotakoon. 

Iloista perjantaita, terkuin avaruushullu!

Mitä avaruus sinulle merkitsee, miten koet avaruuden? Löytyykö muita avaruushulluja? Tuntuuko avaruus pelottavalta? Mistä saat lohtua, kun tunnet itsesi pieneksi? Mitä vaan mielipiteitä aiheesta olisi mahtavaa kuulla. ❤️🛸❤️🛸🚀🛸❤️


*Astronautti: Maailman kovin ammatti kuvat lainattu BBC.co.uk/astronauts