Avainsana: äiti

Sydämellistä äitienpäivää 2022!

Sydämellistä äitienpäivää 2022!

Äitiys. Muistan kun KOP:ssa oli laman aikana yt-neuvottelut ja pomo kysyi tulevaisuudenhaaveista, ei ollut parikymppisellä pelisilmää ja vastasin ”äitiys.” Sanomattakin on selvää, että monoa tuli vaikka ei tullutkaan vaan siirryin vain toisiin tehtäviin. Aina kun muistelen tätä muistoa, tunnen tuntemani häpeän tunteen häivän, kun ymmärsin, että olisi pitänyt pelata tilanne huikeilla urasuunnitelmilla💖
Nyt tekisi mieli paijata tuota nuorta tyttöä, jolla oli haaveissa tulla äidiksi, joko biologisesti tai muilla keinoin. Ihanaa, että olit sinisilmäinen, naivi ja rehti. Silläkin olisi pitänyt olla arvo, mutta ei kovassa sijoitusmaailmassa❤️

Jos olisin ymmärtänyt huolen määrän, mitä äitinä tuntee, olisi saattanut jäädä perhekokonaisuuteen osallistumatta. Haaveilin vauvapallerosta, jonka hiusnukka tuoksuu ihanalle, jonka tuikkiviin silmiin voisin tuijotella ajasta iäisyyteen ja sainkin tuijottaa, yöt ja päivät💖

Ei koskaan kylvyssä tai vessassa rauhassa, ahtaassa sängyssä painajaisten pakolaisia, odottelua kenkien saapumisesta yöksi kotiin, samojen ruokien veivaamista, pyykkivuoria, yövalvomisia, äidistä irrottautumista, äiti on tyhmä ja nolo. Rajatonta myötäelämistä ja miten paljon antaisi, jos lasten harteilta voisi huolet ottaa pois❤️ 
Mutta sitten se vauvan hiusnukka, märät suukot, rakkautta tulvillaan olevat kirjeet ja piirustukset, nukkuvat lapset, elämänmakuinen elämä, meidän mieletön uusperhe, joka on antanut moninkertaisesti enemmän, kuin parikymppisenä ymmärsin edes haaveilla. 

Kiitos myös kaikille elämäni äideille, rakas mummini joka kasvatti, biologinen äitini, jonka rakkautta ei ole koskaan tarvinnut kyseenalaistaa, isäni ihana vaimo tuo maailman paras mummi, rakas anoppi, josta sain lisä-äidin, tätini ja setäni vaimot, jotka ovat tässä sekamelskassa pitäneet aina huolta, niin että olen saanut kasvaa kuten itse elän, suurperheessä💖 Olen maailman onnellisen meidän suurperheestä ja neljästä upeasta lapsesta, joiden kaikkien sydämellisyydestä ja empatian tajusta ja kreisistä huumorintajusta olen mahdottoman ylpeä. Pojasta polvi paranee ja näin voi sanoa kaikista meidän lapsista.

Äiti, korviini kaunein sana💖

Sydämellistä äitienpäivää.