Avainsana: ajatuksia

Kaksitoista ajatusta

Löysin Kristiina K:n blogista kivan postausidean ja ajattelin hivuttaa sen suoraan tänne, krediitit Kristiinalle postausideasta. Jos ette vielä lue Kristiinan blogia, niin Kristiina kuvaa lämpimästi ja aidosti Ahvenanmaan tunnelmia. Kristiinan olen blogin kautta tuntenut jo vuosia. 

Täällä oli eilen rampauttava migreeni, joka alkoi jännää kyllä edellisenä yönä ja paheni eilen iltaa kohden. Vieläkin se taustalla kolkuttaa ja tuntuu, että tarvitsen ajatteluun jotain kipinää. 

Yö tosin meni paljon ajatellessa, milloin olimme mieheni kanssa pienlentokoneessa ja mieheni nukkui vaikka piti lentää konetta ja minä meinasin ohjata meidät suoraan törmäykseen. Seuraavaksi meitä sotilaat yritti ampua uima-altaaseen ja karkasimme miehen löytämällä läskipyörällä. Oli oikea selviytymisuni, johon sekoittui tiistaina näkemäni Midway sotaleffa ja Himoksen läskipyöräilyt. No mutta niihin ajatuksiin. 

Asun: Porvoossa pienessä kalastajakylässä, jossa metsä lähtee miltei kodin takaa, Albert Edefeltin maalaamat maisemat löytyvät niin lähimetsästä, kuin lähirannaltakin. Tämä on stadilaistytölle varsinainen lintukoto ja rauhan tyyssija. Asumme tilavassa yhden tason omakotitalossa.

Innostun: En ole mikään superhilpeä innostuja vaan hitaasti lämpiävä ja vähän melankoliaan taipuva tyyppi. Ihmiset saavat innostumaan ja musiikki vie toisiin sfääreihin. Aihealueesta avaruus, voisin keskustella vaikka kuinka paljon ja mieheni kanssa koiralenkeillä välillä innostummekin keskustelemaan kovin avaruudellisia asioita. 

Moni pieni asia voi saada innostumaan, mutta en koskaa pompi ns. pöydillä onnesta, saatan kuplia enemmän sisäänpäin. Kahvin ensisiemaus, uusi suklaamaku, heti ensisivuilta mukaansatempaava kirja tai uusi sarja, tässä vinkkinä Hbo ja Universumin tomu sarja eli His dark materials, ah ihana ja satumainen. 


Vaikka suunnitteilla oleva matka tai oma mies, mies on paljon positiivisempi kuin minä ja positiivisuudellaan saa innostumaan. Lasten rakkaus saa hyppäämään kattoon ilosta, sillä niitä tunteita näen harvemmin. 

Ihailen: Ennen ihailin itsevarmoja ihmisiä, jotka ovat sanavalmiita ja osaavat ottaa yleisön isossakin seurassa, puhua hyvin. Itse, kun olin raadollisen ujo. Nykyään olen ymmärtänyt, että ihmiset ovat vain erilaisia ja meillä kaikilla on omat erilaiset taitomme. Jotkut ovat parempia tai rohkeampia ihmisten kanssa, jotkut osaavat jotain muuta. 

Nyt ihailen enemmän positiivisia ihmisiä, jotka ovat vahvoja ja osaavat mennä asioiden yläpuolelle, ottaa asiat rauhallisesti, hengittää ja tuoda tälläiselle, jolla pulssi hakkaa tuhatta ja sataa, levollisuutta. Viisautta ihailen ja tälläisissä ihmisissä asuu se viisaus. Ei se kirjoista opittu älykkyys vaan sydämen sivistys ja sydämen viisaus. Siinä on jotain todella kaunista. 


Ihailen myös kilttiyttä ja hyvyyttä, ihmisiä joista huokuu syvä viisaus, ihmisiä joiden ei tarvitse tehdä numeroa itsestään. 

Ihailen myös lasten tapaa katsoa maailmaa, katsoa ylös ja sivulle ja kaikkialle ja nähdä kaikkialla jotain taianomaista, jotain johon itse olen jo turtunut, se jokin taika, joka on muuttunut silmilleni näkymättömäksi. 

Haluaisin: Koko ajan haluan vähemmän, moni asia ja hyödyke on jo saatu ja on syntynyt ymmärrys, että itse unelmoiminen on asioiden saavuttamista täydempää onnea. Jotkut unelmat ovat toki niin suuria, että niitä eletään intensiivisesti. Kuten vaikka viime kesän Harry Potter studiot. 

Joskus olisin halunnut osata paremmin laulaa, olla itsevarmempi, olla laihempi, olla sitä ja tätä. Nyt olen armollisempi ja ainoa mitä todella haluan, on ikääntyä arvokkaasti mieheni kanssa ja saada nauttia lapsista ja lapsenlapsista mahdollisimman pitkään. 

Rentoudun: Parhaita rentoutumispaikkoja on joko happirikas lenkki metsässä tai hyvä elokuva leffateatterissa, jossa kännykkä jää sinne laukun pohjalle. Kuinka monta kertaa kotonakin pitää oikein päättää, jos katson elokuvan, etten samalla välillä vilkuile kännykkää. 

Kirjan lukeminen rentouttaa aina, ellei ole hirmu jännittävä. Kesällä pihalla loikoilu vasta lötköksi saakin. 

Luonnettani kuvaa: Nuorena joku kuvaili vuoristoradaksi eli tunteet meni edes takaisin ja tunsin ilot ja surut vahvasti. En kaipaa tuota hötkyilya yhtään enää vaan tietynlainen rauhallisuus on ihana asia. Toki rauhallisuus ja ikä leikkaa tunteita molemmista päistä, niin ilosta hyppäämisen kattoon, kuin itkuvirretkin. 

Olen aika rauhallinen vaikka sisällä saattaa kiehua, koska olen jännittäjä ja olen todella herkkä, aistin muiden tunnetilat herkästi ja olen opetellut, etten koko ajan ole tutkaimet ojossa, sillä suurimmilta osin muiden tunnetilat eivät johdu minusta vaan kaikilla on omat murheensa ja ilonsa. Olen ystävällinen, mutta jos minua kyykytetään ja vielä useasti, maku menee, enkä oikein pysty enää antamaan anteeksi. Tässäkin aina auttaa aika ja mitä läheisempi ihminen on, sen herkemmin annan anteeksi. 

Omaa luonnetta on miltei mahdotonta kuvata, mieheni osaisi sen varmasti parhaiten. Pienellä ripauksella surumielisyyttä, hullua huumoria, avaruudellista hulluutta ja nössön kiltti, mutta samalla vahva ja kun suutun, niin mustaksi muutun. 

Ilostun: Pienistä asioista ja monista. Voin päivän aikana ilostua monesta asiasta. Ne voivat olla vaikka mitä. Ystävien Whatsupp viestit, miehen soitto, soittelemme välillä toisillemme päivittäin, hetken kuulumiset. Aina aamukahvin siemaus on vaan niin huippuhetki ja toinen ja kolmas siemaus tai toinen kuppi ei vaan ole sama, kuin se ensisiemaus. 


Viimeisen viikon sisällä olen ilostunut, koska olen kuullut kaikista neljästä lapsesta ja ajatellut, miten huipputyypit on täältä singonnut maailmaan. Ehdottomasti kaikki parempia versioita meistä kaikista aikuisista. Pari huipputyyppiä vielä sinkoaa. Tänä aamuna oli kiva nähdä, kun siskokset naureskelivat yhteisille jutuille. 

Jos voisin tehdä mitä vain: Maailman pahimpia ekologisuus hirviöitä lentäminen, mutta haluaisin matkustaa ja nähdä vielä mahdollisimman paljon maailmaa. Olen valmis lähtemään reissuun autolla, laivalla millä vaan. Mutta en osaa laskea päästöjä, miten paljon vaikka 4 viikon road trip vahingoittaa ilmakehää. Mutta kuitenkin aina sydän on sykkinyt matkustamiselle, saada niitä elämyksiä elämän kirjaan, ei enää materiaa. 


Halusin pitää tämän ”tehdä mitä vain asian” maanläheisempänä eikä Miss Universum tyyppisenä ”haluaisin, että maailmassa olisi kaikkialla rauha.” Jota tietenkin toivoisin, mutta, nyt kuitenkin haaveilen omien pienten mahdollisuuksien puitteissa ja mitä silloin tekisin, jos voisin tehdä mitä vain. 


Oikeastihan haluaisin käydä avaruuslennolla, jos lento olisi varmasti turvallinen ja saisin 110% varmasti palata takaisin perheeni luokse. Ennen perhettä olisin sanonut, avaruusmatkailu sinne, minne ihminen ei ole ikinä aiemmin matkustanut, eikä paluulippua takaisin.

Haluan ympärilleni: Normaalia kivutonta suht takaista arkea, läheisiä ihmisiä, hyvää energiaa, positiivisuutta, pieniä onnenhippusia.


Haaveilen: Materiaalisella tasolla Cath Kidstonin tulevan Peanuts-malliston mekoista ja jutuista ja vähän muistakin Cath Kidston hommeleista. Uudet Minna Parikat olisi aika kova juttu. 


Henkisellä tasolla haaveilen, että kaikilla lapsilla olisi hyvä tasapaino ja onnea elämässä. Mieheni kanssa eläisimme suht pitkään ja terveenä, ei tässä maapallon iäkkäin ihminen titteli ole haaveissa vaan sellaista peruspitkää elämää toivon.


Haaveilen myös kissanpennusta, jahka hieman saan tilaa aivoilleni Oskun kuolemasta. Ei vielä, mutta minä hetkenä vain, heh tästä ei mieheni ilostu, kun lukee. 🙂 Ei taas lisää eläimiä. 

En luopuisi: Paljon maailmanlopun sarjoja ja elokuvia seuranneena olisin valmis luopumaan ihan mistä vaan, kunhan meidän koko perhe pysyisi yhdessä, kaikki lapset ja heidän puolisot, lähimmät sukulaiset ja ystävät tietenkin. Me vaikka missä katastrofissa vasten kaikkia maailmanlopun tunnelmia taistelisimme yhdessä kaikkea vastaan mikä eteen tulee. Kun perhe on yhdessä, millään muulla ei ole väliä, ei talolla, ei autolla pihassa, ei materialla vaan, että perheellä on kaikki hyvin. 

Ajankohtaista juuri nyt: On mukavaa aloittaa aina uusi päivä, jahka olen kahvini saanut. Lähden aina optimistisesti uuteen päivään, jollen jo etukäteen tiedä, että ihan kökkö päivä on tulossa. Mietin aina, mitähän tämä päivä tuo tullessaan ja tälläinen odottelu tuo kivasti pieniä perhosia vatsanpohjalle. 


No usein joudun ”pettymään”, eikä tuo kummempia isoja juttuja, mutta paljon pieniä. Kun haen lapset koulusta ja saan kuulla ensimmäisenä kaikki heille tapahtuneet jutut päivän aikana ja se on todella hienoa. 


Joskus tapahtuu aivan jymyjuttuja ja päivästä ja viikosta tulee mitä ihmeellisin. Joskus ei tapahdu mitään, mutta kuitenkin jos osaa katsoa, aina tapahtuu jotain pientä sykähdyttävää. Tänään nuo asiat ovat olleet ystävien viestit ja tuki, erään yhteistyökumppanin iloinen tekstari, se, että ehti muutaman minuutin aamulla löhötä miehen kainalossa, Miki kissan monet kehräykset ja Samu koiran hännänheilutukset ja sisarusten aamuiset kikattelut. Tästäkin tuli oikein hyvä päivä. 

Miten siellä samaistuitteko näihin ja onko omia tunnelmia jakaa joistain näistä kysymyksistä. Bloggaajille heittona, että ottaakaahan ihmeessä tämä Kristiinan kiva blogipostausidea koppina. 


Sydämellistä keskiviikkoa kaikille siellä. <3



Alla vielä elokuva Midwayn ja His Dark Materials trailerit.