Älä puolustele itseäsi turhaan!
Juteltuani tuossa eräänä aamuna tyttären kanssa ja hänen siinä hieman kipuillessa vaatevalintojen kanssa, koska hän halusi laittaa jotain tiettyä päälle, mutta koska kyseinen paita oli aavistuksen hänen perinteisestä vaatetuksesta poikkeava, toinen arpoi voiko kyseistä paitaa laittaa kouluun. Jatkoimme keskustelua syvemmälle ja hän kertoi, että eräät ystävät aloittavat aina kyselyn ”miksi sulla on tänään tuollainen paita päällä, tai miksi hiuksesi on noin tai mikä oikein toi reppu on”. Tämän tyyppistä ja toki tuttua varmasti meille kaikille kouluajoista ja ihan aikuiselämän varreltakin.
Olen itse ollut aina kova selittämään ja puolustautumaan ymmärtämättä edes miksi. Vasta ikääntyessä olen itsekin ymmärtänyt, ettei kenenkään tarvitse selitellä tai puolustella omaa olemustaan, vaatevalintojaan tai ylipäänsä miltä näyttää. Sanoinkin tyttärelle tämän, ettei hänen tarvitse selittää saatikka puolustautua ystävilleen. Ehdotin jos hän vaikka kysyisi ystäviltään, ”miksi kysyt mitä minulla on päällä tai miten hiukseni ovat?” Selitin tyttärelleni, että usein piikittelijöille suora kysymys ”miksi” saa heidät hämilleen, koska he joutuvat pohtimaan omaa toimintamalliaan, joka saattaa joskus jopa olla täysin tahatonta ja ajattelematonta. Pohtiessa, niin miksi minä toiselle noin sanoin, voi joutua huomaamaan itsessään sellaisen seikan, että halusin nolata ystäväni tai nauraa hänen hassulle hatulleen joukossa, joka ei välttämättä ollut edes hassu ollenkaan, minähän olen kiusaaja?
Kysymykset miksi noin sanoit tai mitä tuolla haet, on aika aseistariisuvia ja siihen voi olla hyvin vaikeaa vastata ja takaisin voi saada jopa pelkkää hyminää tai paikalta poistumisen. Mutta mahdollisesti toinen ei piikittele enää, koska ymmärtää jääneensä kiinni kiusaamisesta.
Tälläisiä ehdimme aamulla jutella ja toki heitin tyttärelle myös vaihtoehtoja, voit heittää ystävillesi vastaheittoja, ”no miksi sinulla on tuollainen paita päällä”, mutta totesimme yhdessä tyttären kanssa, että sellainen menee puolin ja toisin nokitteluksi ja sellainen hän ei halua olla ja hyvä niin.
Toinen tyttäreni lähti aamulla kouluun Liisa ihmemaassa Irvikissa-paita päällä ja koulusta tullessa kertoi, että moni oli todennut, että ”mikä toi paita oikein on, miksi sulla on tuollainen päällä.” Tyttäreni kertoi vastanneensa,” no koska tykkään tästä paidasta”. Kävin toiselle tyttärelle samanlaisen keskustelun, ettei hänen tarvitse puolustaa itseään, vaan hän voi aivan hyvin sanoa kavereille, hei miksi te noin sanoitte? Tyttäreni, joka on todella vahva persoona ja sisukas, totesi vaan siihen, ”ihan sama, minusta tämä paita on hieno ja mitä väliä mitä muut ajattelevat”. Hän ei siten puolustautunutkaan, vaan totesikin, pidän tästä paidasta ja aion totisesti pitää jatkossakin, sillä ihan sama mitä muut ajattelee.
Toinen tyttäristä on vahva, eikä kukaan pysty kyseenalaistamaan hänen olemustaan, se on mikä on, niin mutkatonta. Toinen pohtii ja pähkäilee, on selvästi tullut äitiinsä. Samalla nousi pintaan kaikkea hassua ja hölmöä mitä omalle osalle vastaan on tullut ja miten kaikki on tullut hölmistyneenä hiljaa nieltyä vaan.
Eräs naapurikin tässä muutama vuosi sitten, kun tulin lenkillä Samun kanssa häntä vastaan, niin hän yhtäkkiä tokaisi ”vihaan koiria”. Muistan heti puolustaneeni, että emme luonnollisesti ole tulossa lähelle ja Samu on niin kiltti koira, ettei koskaan tekisi mitään toiselle. Miksi puolustauduin, miksi en vastannut takaisin jotain aivan yhtä tökeröä?
Eräs naapurikin tässä muutama vuosi sitten, kun tulin lenkillä Samun kanssa häntä vastaan, niin hän yhtäkkiä tokaisi ”vihaan koiria”. Muistan heti puolustaneeni, että emme luonnollisesti ole tulossa lähelle ja Samu on niin kiltti koira, ettei koskaan tekisi mitään toiselle. Miksi puolustauduin, miksi en vastannut takaisin jotain aivan yhtä tökeröä?
Riittäisihän näitä juttuja vaikka kuinka paljon, miksi teillä on niin paljon tauluja, ihan kivat kirjahyllyt, jos ne vaan olisivat ilman noita koukeroita, se on todella jännä juttu, että toiset kokevat voivansa mennä toisen kotiin arvostelemaan.
Haluan opettaa lapsilleni, ettei heidän tarvitse puolustella kenellekään miltä he näyttävät tai mitä heillä on päällään, he ovat juuri hyviä sellaisina kuin ovat, eivätkä ole olemuksestaan tilivelvollisia muille.
Helppohan tälläinen ei ole ja kivinen tie takana itselläkin. Olisi mahtavaa kuulla, miten te olette selvinneet tälläisistä tilanteista, niin lapsena, kuin aikuisena? Paukautatteko suoraan päin näköä takaisin vai oletteko ottaneet siipeen ja nielleet kaiken.
Hyviä vinkkejä otetaan ilolla myös vastaan, miten tilanteessa menetellä, kun joku sanoo jotain oikein tökeröä.
Ihanaa iltaa, tänään on paistanut aurinko niin kauniisti. <3
