Avainsana: arcticgrip

Merrell Arctic Grip ja et liukastu!

Merrell Arctic Grip ja et liukastu!

Sain syksyllä testiin Merrel Arctic Grip liukkaan sään unelmakengät. Merrell on yhdessä Vibramin kanssa luonut ainutlaatuisen jalkineen ja Arctic Grip -pohjan, jolla saadaan pitoa myös haastavalle jäiselle vesikelille ilman nastoja. Pitoa en olisi uskonut, ellen olisi kenkiä itse testaillut, kuin olisi tahmaiset teipit kenkien pohjassa, niin hyvin nappaavat jäähän kiinni ja eivät liu’u. 

Nyt kun pitkästä aikaa on oikea pääkallokeli, on aivan pakko vinkata kengistä teille. Kengät itsessään tuntuvat jalassa, kuin jalka olisi kiinteässä luistimessa paitsi, että nämä kengät eivät todellakaan luista ja kengät ovat kevyen oloiset jalassa pitää. Kengät istuvat, kuin hansikas ja oikea koko on kenkiä valitessa todella tärkeää. 

Sain itse testiin kengät koossa numeroa 39, mutta kengät olivat lopulta liian isot, vaikka kengän numeroni onkin 39. Normaali kengissä pieni väljyys ei haittaa, mutta näissä, mm. jalkaholvelle osuvan kohdan tulee olla jetsulleen antamassa tukea. No näitä sitten pääsi lopulta testaamaan tätini, jolla on ollut aiemmin sellaiset irroitettavat raudat kengissä, jotka ovat tätiä ärsyttäneet, koska kauppaan mennessä jne, niitä joutuu veksluttelemaan edes takaisin. 

Omat kokoa 39 Merrelit istuivat siten, kuin silkkihansikas tätini 40 koon jalkoihin. Täti on ollut 100% tyytyväinen kenkien pitoon, lämmittävyyteen ja miltä kengillä tuntuu kävellä. Eli kannattaa vaan tarkkaan valita kengät, eikä välttämättä tuijottaa liikaa kokonumeroa, niin hyvä tulee. 🙂

Vibram Arctic Grip-pitopohja, jolla saadaan nastakenkämäinen pito jäisellä vesikelillä. 100 g vanueriste ja fleecevuori suojaavat kylmältä. Kengän pohjassa oleva Thermochromatic-solu vaihtaa väriä, kun lämpötila tippuu alle nollan. Vedenpitävä kalvorakenne pitää jalat kuvina ja kosteuden ulkopuolella. Tämä kenkä on kehitetty erityisesti jäisille vesikeleille ja talven vaihteleviin olosuhteisiin. Hintaa kengillä on noin 170-180e, mutta tätini sanojen mukaan, ovat hintansa arvoiset. 

Minkälaiset kengät sinulla on, kun kuljet pääkallokeleillä ja onko jollain siellä nämä Merrell Arctic Grip kengät omistuksessa?

Koittakaahan olla liukastelematta siellä ja viettäkäähän mukava tiistaipäivä. Matkaan tästä Helsinkiin Souliina bloggaajan kanssa hömpöttelemään ja jos nyt olisi omat Merrelit, niin jalkaanhan ne lähtisi. Kuvat muuten otettu omalla testikerralla. 🙂 Kannattaa katsella alla oleva videokin, jota katsomalla saa varsin hyvän vaikutelman, miten  hyvä pito Merrelin Artci Grip kengillä on. 🙂