Avainsana: artistryflorachic

Upea viikko takana, paitsi eilen en olisi halunnut katsoa hirveä silmästä silmään

Upea viikko takana, paitsi eilen en olisi halunnut katsoa hirveä silmästä silmään

Tämä viikko oli tavallista huimempi ja oli kaukana arjesta. Eli ehdottomasti tavallista kivempi viikko. Leffoja tuli hui kauhistus katsastettua peräti kolme. Sing leffasta perheen kanssa jo aiemmin kirjoitin. Lisäksi ypöyksinäisenä katselin Liittoutuneet leffan ja Rogue One leffan. 

Liittoutuneet oli todella hyvä, jotenkin ajan kuva oli saatu hienosti taltioitua leffan tunnelmaan. Rogue One oli ihan yes, mutta liikaa räiskintää ja en tiedä mitä ajattelen, esim. tietokoneanimoidusta prinsessa Leiasta. Leffan loppu pelasti paljon ja ehdottomasti kuitenkin katsomisen ja viihtymisen arvoinen leffa. 

Kävimme Pinkit korkokengät Maijun kanssa, Amwayn Flora Chic uutuustuoksun lanseeraustilaisuudessa. Samalla saimme tutustua myös uusiin huulikiiltoihin, jotka ovat huulikiiltohöperölle jotain aivan mieletöntä. Kiilloissa on mukana peili ja valo ja itse kiillossa ihanaa pientä blingiä, joka saa huulet joulun aikaan ihanasti hohtamaan. Pigmenttikin on tosi runsas ja myönnän, himoitsen huulikiiltoja joka ikisessä sävyssä. 


Artistry Flora Chic tuoksupullo hurmaa vintage henkisellä kauneudellaan ja pullo on käsintehty ja pulloa koristaa vielä aito silkkinauha.


Itse tuoksussa ensituoksussa aistii sitrushedelmien raikkaan trion, ranskalaista klementiiniä, makeaa appelsiinia ja mandariinin kukkaa. Tuoksun sydämessä kukkii Bulgarian ruusu ja lopputuoksussa viettelee kermainen ylang ylang. Tuoksu on hyvin kukkainen ja raikas, ihanan pirteä, mutta ei liian hyökkäävä, kauniin naisellinen. 


Amway tuotteita pääset tilaamaan rekisteröitymällä eli avaamalla käyttäjätilin ja voit valita itsellesi Amwayn liikkeenharjoittajan yhteyshenkilöksi, jolta saat henkilökohtaista palvelua. Eli tuotteita pääset tilaamaan verkosta. Rekisteröin itseni sivuille ja oli helppoa, kuin nakki. 


Kuvat otti Amwayn tilaisuudesta @onevision

Sushifani pääsi myös Tallink Silja Symphonylla sushitaivaaseen ja sai maistella Itämeren parasta sushia. Miten montaa eri lajia tarjolla olikaan, myös porosusheja, joista japanilaiset asiakkaat kuulemma pitävät kovasti ja tykkäävät tilailla sellaisia susheja, joita ei Japanista taasen saa. 

Susheja Silja Symphonylla saa tilattua myös vaikka alkuruuaksi Happy Lobsterin puolelle ja hinnat eivät ole pilvissä. Monen monta sushia saa syödä, esimerkiksi Buffetin hinnalla tai kolmen lajin illallisen. Suosittelen sillä kyllä oli ihan mielettömän herkullista sushia, niin hyvää ettei sanotuksi saa. 

Vieläkään en minä houkka osaa syödä puikoilla ja japanilainen kokki toi minulle lasten puikot, kun näki, että olin hakenut haarukan ja veitsen. Sanoi, jos en osaa niilläkään, niin sitten sormin. Sormiruokaahan sushi aidosti onkin. Mukana menossa oli nelkytplussalaisia, Marjon matkassa, Habanerokitchen, Lumo lifestyle, Paumau, Kivi ja kakku ja Kulinaari eli ihan mahtavaa, että meitä sai isompi määrä kutsun sushittelemaan. Käykää ihmeessä kurkkimassa mahtavia blogeja, jos ette ole aiemmin tutustuneet. 

Huomioitavaa, sushiravintola on ainakin toistaiseksi vain Silja Symphonylla. Muuten uijui mitä jälkkäreitäkin oli tarjolla, miltei tärkein unohtui kertoa. 😉

Viikon ehdottomiin kohokohtiin, kuului salaiset pizzat ja jouluostokset 12-vuotiaan tyttären kanssa. Rosson pizza se aina vaan on parasta, ei ole vielä parempaa tullut vastaan. Löysimme mm. Suomalaisesta upean Potter maailman Ihmeotukset kirjan, jossa näytetään miten elokuva on ensin animoitu ja miten ihmeotukset on tehty ja mitä otuksia leffasta jäi myös pois. Varmasti olisi toivottu joululahja monelle tuo Suomalaisesta löytynyt kirja. 

Viikon kruunasi eiliset herkuttelut ja paljuilut ystäväpariskunnan luona, joiden kanssa olemme olleet kohta 30-vuotta ystäviä. Tarjolla oli itsetehtyä sushia ja Beach house kitchen blogista bongattua Mehukkaat kanapullat reseptillä tehtyä thairuokaa. Jälkkäriksi oli tarjolla Dajm juustokakkua, nam. 

Paljussa nautimme elämän kohokohtiin jo kesällä Ruotsista tuomani raparperisiiderit. Aika raju meno meikäläisellä, että nyt nuo kaksi siideriä saatiin vihdoin nautittua, mutta oli hyvää ja ei parempaa kohokohtaa olisi voinut olla, kuin paljuilu ulkona pakkasessa ystävien kanssa. 

Sydän meinasi vielä jysähtää kattoon, kun sain ystäviltä myöhäisen synttärilahjan. Ystävän mies oli jenkkityömatkaltaan tuonut meikäläiselle jouluisan Minni Hiiri figuuri joulukoristeen. Ystäväpariskunta oli vielä Whats up viestein viestitellyt, kumman mies valitsee Mikin vai Minnin. En tiedä voiko tuon enempää ajateltua lahjaa enää ollakaan. Vielä tänäänkin sydän on vaan niin notkollaan ja otettu. Lisäksi lemppari L’Occitanen Verveinen suihkugeeliä, Dubaista tuotu mansikkakynttilä ja Lindtin suklaata, ihan mieletön lahja! 


Takana huikean mukava viikko, mikä meinasi eilen päättyä huonosti. Matkalla ystäviltä keskellä tietä seisoi hirvi ja ehdin juuri jarruttamaan. Muutamista sekunneista oli kiinni meidän elämä. Eilen olin syvästi järkyttynyt ja tänään syvästi kiitollinen. Vielä ei ollut meidän aika, mutta hirven kanssa miltei silmä silmästä kohtaaminen laittoi taas miettimään asioita uudella tavalla. Muistetaan olla todella varovaisia liikenteessä, meitäkin odotti lapset kotona, mitä jos emme olisi tulleet kotiin enää ollenkaan. Olin vielä juuri soittanut lapsille puhelun, että äiti ja isi on kotona 30-minuutin päästä…

Ensi viikolla se onkin sitten suursiivousta, lahjojen paketointia ja joulurauhaa. <3 Miten siellä, kiinnostiko joku aihe, oletteko käyneet Silja Symphonyn sushiravintolassa, tai aiotteko katsastaa Sing, Liittoutuneet tai Rogue One leffat? Tai oletteko nähneet jonkun niistä ja mitä piditte? Onko ollut ikäviä kohtaamisia hirvien kanssa?


Onko Amway tuttu teille? Minulle aivan uusi yritys, mutta silti on kosmetiikan saralla maailman viidenneksi suurimpia yrityksiä eli aika huimaa. 


Ihanaa sunnuntaita, me ostimme toisen joulukuusen, sitä aletaan kohta koristelemaan, tehdään pizzaa ja katsotaan Harry Potter leffa nro2.