Avainsana: artnouveau

Silja Europa erikoisristeily Riikaan

Silja Europa erikoisristeily Riikaan

*Yhteistyössä Tallink Suomi
Takana loistava ja nostalginen reissu Silja Europalla Latvian Riikaan. Tällä hetkellähän näitä erikoisristeilyjä Riikaan, Tallink Suomi tekee kahdesti kesässä ja Turusta jouluristeilyn. Olisi mahtavaa, että ihmisillä Latvian-risteilyille kiinnostus kasvaisi ja risteilyjen määrä tämän myötä kasvaisi. Vaikka päivä Riiassa ei toki riitä kaupungin perusteelliseen tutkimiseen, niin päivässä ehtii paljon. Onhan myös Tukholma ja Tallinna tulleet tutuksi meille suomalaisille, joten olisi huimaa, jos Riiastakin tulisi meille jossain kohden yhtä tuttu kaupunkikohde. 

Matkustusaika muuten oli niin, että laiva irtaantui satamasta klo 16 ja olimme Riiassa perillä seuraavana aamuna klo 11:30. Lähtö taasen Riiasta kohti Helsinkiä klo 19:30 ja perillä Helsingissä klo 16:00. 
Mitä tuli tehtyä ensimmäiset kuukaudet aikoinaan vuonna 2000, kun muutimme Riikaan, tuli pää kenossa tuijoteltua toinen toistaan upeampia rakennuksia. Riian loistokkuus ja upeat talot eivät keskity vain vanhaan kaupunkiin, joka sekin on loputtominen vanhoine taloineen Baltian maiden upein kaupunki, eikä Riikaa turhaan sanotakaan pohjoisen Pariisiksi. Riika onkin Baltian maiden suurin ja merkittävin kaupunki. 

Riika voikin nykyään olla ylpeä Euroopan upeimmalla art nouveau rakennusten alueella. Art nouveau rakennukset ovat saaneet vaikutteita, niin saksalaisilta, itävaltalaisilta, kuin suomalaisiltakin. 
Riiassa tekemistä riittää ja jo fiilistely Riian upeissa puistomaisemissa tai vaikka kaupunkikanava-ajelu antaa hieman erilaista tunnelmaa suurkaupunki tekemiseen. Kaupunkikanava-ajeluille pääsee aivan Oopperatalon takaa ja Oopperatalohan sijaitsee näyttävästi vanhankaupungin edessä Azpazijas bulvariksella. Ooppera-ja balettitarjontaa myös luonnollisesti riittää kulttuurin ystäville. 

Tällä kertaa nautimme ruoan 3 pavaru restoransissa eli suomennettuna 3 kokkia ravintolassa.  Meille tarjottiin jotain täysin uutta ja erilaista ja aluksi saimmekin leikkiä hieman ”lapsia” ja meille tarjoiltiin leivinpaperille monenlaisia erilaisia suussasulavia kastikkeita, joihin dippasimme ravintolan itseleivottua leipää ja oli aivan mielettömän herkullista.

Pääruoka olikin jo hieman perinteisempää, naudan poskea, paikallisilla perunoilla ja vihanneksilla. Mutta yllättävä ”savuava” jälkkäri yllättäisi varmasti paatuneimmankin hifistelijän ja olisi myös nuoremmille syöjille suuri elämys. 

3 chefs ravintola on mm. vuonna 2014 saavuttanut kolmannen sijan kaupungin kolmenkymmenen parhaan ravintolan joukossa.  

Riiassa ravintolatarjonta onkin monipuolinen ja eri hintatason ravintoloita on paljon. Jokainen löytää syötäväkseen niin gourmeeta, kuin edukkaamman budjettiluokan erinomaista syötävää. Jos haluaa mennä sushille ja syödä ns. ”thairuokaa”, oma ehdoton suosikki ja joka kerran Riiassa ”pakko käydä” kohde on ”Gan Bei”, joita löytyykin useampi ravintola ympäri Riikaa. 

Jos haluaa syödä paikallista ruokaa ja todella edullisesti, ehdoton ravintolakohde on Lido ja vielä etenkin jättimäinen hirsirakennus Lido hieman vanhankaupungin ulkopuolella. Ketjuun kuuluu yhdeksän ravintolaa, joissa työskentelee yli 1 000 henkilöä. Ketju on tunnettu siitä, että asiakkaat saavat itse kasata annokset buffet-tyyppisesti ja maksavat annoksen painon mukaan kassalle. Lidolla on myös oma panimo, jossa se tuottaa muutamaa erityyppistä olutta. 

Ruoka on aidosti ihan järjettömän hyvää ja jos aikaa on, niin nimenomaan tuo hirsirakennus iltavalaistuksineen on varsin tunnelmallinen näky ja ravintolan alakerta, tiiliholvimaisine kellarihuoneineen ja pitkine puupöytineen on eksoottinen paikka käydä. Oma lemppari kanasaslik, öljyssä pyöritetyt perunat ja pannukakut. 

Graniitilla ja kuparilla päällystetty patsas Riian keskustassa symbolisoi Latvian valtiollisuutta, kansan yhtenäisyyttä, itsenäisyyttä ja vapautta. 
Kukkien myyntipisteitä löytyy Riian keskustasta monesta kulmasta, mutta edullisimmat kukat, vihannekset ja juustot ym. herkut saat Riian keskustorilta, pari sataa metriä vanhasta kaupungista Daugava-joen rannalla, kansainvälisen linja-autoaseman ja keskusrautatieaseman vieressä. Tori on yksi Itä-Euroopan isoimpia ja suosituimpia ostospaikkoja. Myyjät myyvät tuotteitaan korkeissa Zeppelin-halleissa, jotka olivat ensimmäisen maailmansodan aikaan Saksan ilmalaivojen sijoituspaikkoja. Tori myös laajenee valtavaksi ulkoilmatoriksi, jossa myydään mm. alusvaatteita, lastenvaatteita, vihanneksia, kukkia, käsitöitä ym. 
Riian tunnetuin, valokuvatuin ja ”symbolisin” art nouveau-talo ”kissatalo” löytyy vanhasta kaupungista. Nimensä talo on saanut kahdesta mustasta kissasta katolla. Kerrotaan, että talon rakennuttaja rikas kauppias, suuttui siitä, ettei häntä huolittu Suuren killan jäseneksi, jonka talo on kadun toisella puolella. Kostotoimenpiteenä hän laittoi kaksi mustaa kissaa talon katolle, hännät ylhäällä ja takapuolet killan taloa kohti. Tämän myötä kauppias pääsikin, kuin pääsi killan jäseneksi ja kissat käännettiin enemmän arvokkaampaan asentoon.

Minulle talo edustaa meidän latvialaista mustaa kissaa Onnia,  joka menehtyi vuosi sitten sokeritautiin. 

Luonnollisesti piti käydä katsastamassa meidän vanhankaupungin koti vuosilta 2000-2002, jonka jälkeen muutimmekin Jurmalaan. Kaikki alhaalla olivat ikkunat meidän niin, että vasemmalla oli lasten huone, sitten keittiö, sitten kolme olohuoneen ikkunaa ja sitten vierashuone, jonka ikkunat puuttuu kuvasta. Toisella puolella oli meidän makkari, kylpyhuone, parveke, eteiset ja vessa. Talo sijaitsee Kaleju iela 18/20 0soitteessa ja oli taas vahva tunne, kuin olisi kotiin tullut.

Jurmalan kylpyläkaupunki muuten 26km pituisine puuterihiekkarantoineen, tuhansine pitsihuviloineen on ehdottomasti käymisen arvoinen ja omasta mielestäni suorastaan pakollinen kohde niille, jotka vierailevat Latviassa pidempään. Jurmalaan pääsee hyvin juna-asemalta ja kannattaa jäädä pysäkilla Majori pois,  josta alkaa Jurmalan keskusta ja ravintolakatu.  Jurmalasta löytyy  myös aiemmin mainitsemani paikallinen ravintola Lido. 

Jurmala sijaitsee 10km lentokentältä ja 25km Riian keskustasta. Jurmala on oivallinen lapsiperhekohde ja esim. rannalla on matalaa vettä pitkään ja on helppoa taaperoidenkin kanssa harjoitella uimista. Jurmalassa myös sijaitsee Pohjois-Euroopan isoin vesipuisto  ”Livu akvaparks”. 

Kotimme Jurmalassa sijaitsi Juras iela 5 osoitteessa. Talo on nykyään vihreä ja ruskeine ”pitseineen”. Kuva lainattu täältä.


Parhaat näkymät korkealta katsottuna saat Pyhän Pietarin kirkon tornista. Voit ihastella vanhan yli 800-vuotta vanhan hansakaupungin upeaa sijaintia Väinäjoen varrella, puhumattakaan upeita rakennuksia. Näköalaterassi on jopa 72 metrin korkeudessa ja sijaitsee Osoite Skārŋu iela 19, mutta vanhassakaupungissa, et voi olla huomaamatta Pyhän Pietarin kirkon tornia. 

Upeat maisemat aukeaa myös Radisson Blu Latvija-hotellin Sky-baarista, hotellin 26:sta kerroksesta ja osoite on Elizabetes iela 55. Jommassa kummassa kannattaa poiketa ihastelemassa Riikaa hieman enemmän ”pilvien” tasolta. 

Ehdoton lempi ostospaikka kosmetiikan saralla on latvialainen luonnonkosmetiikkamerkki Stenders. Myymälöitä löytyy niin vanhasta kaupungista, kuin vanhan kaupungin ostoskeskuksesta Galerija Centriksestä.  Kosmetiikka tuoksuu ihanalle, eikä perinteiselle yrttiselle luonnonkosmetiikalla. Pakkaukset ovat todella kauniita ja on mahdollisuus pyytää tuotteet kauniisiin rasioihin, joihin voi valita sisään erilaisia kuivakukkia. 

Toinen loistava ostospaikka ja josta löytyy myös paljon nuorille kivoja vaatteita on ostoskeskus Origo, joka on lähelle keskustoria, elokuvateatterikeskusta ja Stockmannia ja myöskin aivan vanhan kaupungin kupeessa. 

Laivasatamasta pääset raitiovaunulla numero 5 vanhan kaupungin ja oopperatalon eteen ja pysäkin välejä on kaksi. Oopperatalon edestä on helppoa ottaa raitiovaunu satamaan ja jäädä toisella pysäkillä ooppetalon jälkeen ja satama jo näkyykin raitiovaunusta. Raitiovanulipun hinta oli 2e. 

Lentokentältäkin on mahdollisuus ottaa edullinen bussi suoraan Riikaan ja bussi pysähtyykin aivan keskustorin ja linja-autoaseman kupeeseen. Näin säästää pitkän pennin taxin suhteen ja voi nähdä samalla enemmän kaupunkia, sillä bussi seikkailee hieman erilaisia pienempiä katuja pitkin, kuin taas taxi tulee suorinta moottoritietä pitkin. 

Tämä ihana talonäkymä ja osa vanhankaupungin sydäntä tulee suoraan vanhan kotitalomme kadun päähän. Oi niitä aikoja. <3
Yksi vinkki vielä suklaafaneille, käykää nauttimassa kaakaot ja suklaakonvehdit Emils Gustavs Chocolate kahvilassa, joka sijaitsee Blaumana iela 38/40 0soitteessa. Ostakaa myös konvehteja Suomeen tuliaisiksi, sillä konvehdit ovat käsitehtyjä ja suklaan aatelia ja suorastaan sulavat suussa. Emils Gustavin suklaita voi ostaa myös ostoskeskuksista, lentokentiltä ja jotenkin on hytinä, että Helsingin keskustan Stockmann on ainakin myynyt myös jossain kohden.

Kiitos niin paljon Tallink Suomelle ikimuistoisesta Riika-päivästä, oli sydäntä nostattavaa taas talsia noita tuttuja mukulakiviä. Jossain kohden tulee vielä pieni postaus, mitä kaikkea voi laivalla tehdä ja syödä ja mitä ostin Riiasta. 

Upeaa keskiviikkoa kaikille. <3


Menossa mukana Kristallikimara blogin Mysterious M

Europa-laiva risteilee vielä kesäsunnuntaina 8.7. Helsingistä suoraan Riikaan. Perillä vietetään yksi kokonainen päivä, joten voit tutustua kauniiseen Riian kaupunkiin joko omin päin tai osallistua opastetulle kiertoajelulle tai käydä Jurmalassa asti.