Avainsana: avaruus

Boot Camp salat julki ja Star City avaruuskeskus kutsui Venäjälle!

Boot Camp salat julki ja Star City avaruuskeskus kutsui Venäjälle!

Vihdoin pitkällinen piina on ohi ja pääsen kertomaan, niin täällä blogissakin, kuin ystäville ja sukulaisille miten kesäkuun Boot Campillä kävi. Sain nimittäin kertoa uutisista kesäkuussa vain omalle ydinperheelle. Meikäläinen uskomatonta kyllä pääsi viiden joukkoon Venäjälle ja Moskovan Star Cityyn eli avaruuskeskukseen. Eli aikuisten oikeasti paikkaan, jossa tällä hetkellä kaikki maapallon niin kosmonautit, astronautit, kuin taigonautitkin treenaa avaruusmatkailua varten!!!!!!!!!!!!!
Moni ei varmaan edes huomannut, että olin kesällä viiden päivän reissulla Moskovassa ja siinä olikin piteleminen, kun piti salailla asiaa ja suorastaan huijata ihmisille, että olin Suomessa, vaikka olinkin Venäjällä. Huijaus ilmeisesti meni täydellisesti läpi, sillä osa luulee, että olen nyt Venäjällä ja osa ei huomannut mitään.
Boot Camp tosiaan oli kesäkuussa ja itse päivä alkoi klo 6:00 aamulla ja päättyi klo 19:00. Päivään mahtui paljon muutakin, kuin käänteinen Benji-hyppy, joka eilisessä Sub Suomella esitettävässä jaksossa näkyi. Moni myös on kysynyt, sinkosinko ollenkaan ilmaan, mutta kyllä sinkosin ja ihan kaikki sinkoutui, sillä jokainen sanoi matemaattisen rivin numeroita väärinpäin, lopulta väärin. Koska jaksot ovat vain 4-minuutin pituisia ja Boot Campillä oli 20 kisailijaa, niin kaikkien sinkoutumista ei millään olisi voinut ohjelmassa esittää. Meitä Venäjälle päässeitä näkyykin sitten muissa jaksoissa yllin kyllin. 
Tämän blogipostauksen alla on ensimmäinen jakso, jonka voi katsoa YouTubesta ja lisäksi on Behind the Scenes matskua, jossa hieman näkee kaikkea muutakin, mitä Boot Campillä tapahtui. 

Boot Campillä tosiaan oli haastattelu osuus, matemaattisia tehtäviä, avaruus aiheisia tieto kysymyksiä ja mm. tornin rakentaminen spagetista, mikä ei ollut helppo tehtävä ei. Eli viisikon valinta kaiketi perustui kokonaisuuteen. Jos ymmärsin oikein, meitä tarkkailtiin koko pitkä päivä. Päivä olikin siinä mielessä pitkä, että itse jännitin Boot Campiä niin megapaljon, etten ollut nukkunut kolmeen yöhön.
Boot Campillä oli mielettömän hyvä henki ihan kokonaisuudessaan, niin kisailijoiden, kuvausryhmän, Tupla tiimin ja kaikkien kesken. Oli suorastaan ällistyttävää, ettei kisajengiin mahtunut yhtään outolaista tai pissapäätä, vaan kaikki nuoret olivat sympaattisia ja sydämellisiä tyyppejä. 

Meillä oli mieletön henki ja itse Boot Campille pääsy oli suuri voitto jo itsessään. Kiitos kaikille äänestäneille, ilman teitä en ehkä olisi valikoitunut mukaan. Kiitos kaikille, jotka jakoivat vielä omilla Facebook-sivuillaan kisasivua ja kannustivat vielä omia ystäviään äänestämään meikäläisen Boot Campille. Jakajissa oli myös mukana ihanin Kiti Kokkonen eli Tanhupallo, kiitos niin paljon. 
Elli kuvassa ja tästä tyypistä sain itselleni mahtavan ystävän. Jaoimme Ellin kanssa huoneen Venäjällä ja pulputimme ja spekuloimme reissua aamuvarhaiseen asti ja ihan joka yö sama juttu. Voin sanoa, että viisi päiväisellä Venäjän reissulla, matkan loppua kohden hieman jo alkoi ramaista, mutta kotona sitten vasta huilittiin ja koko reissu vedettiin niin täysillä, kuin ihminen vaan voi. 


Olen muuten ihminen, joka nykyään aina haluaa olla rauhassa omassa hotellihuoneessa, mm. oman kuorsauksen pelossa. Veinkin Ellille tuliaisiksi korvatulpat ja ostin vielä Otrivin suihketta kuorsauksen estoon. Elli vaan tuntui heti siltä, kuin olisimme aina tunteneet ja ensimmäisenä Venäjä-päivänä satuimme suorastaan vahingossa ottamaan päikkäritkin samaan aikaan. Ei ole kuunaan tapahtunut moista, että siinä vaan rentona reissussa uuden ihmisen kanssa vallan päiväunetkin sain otettua. 


Reissun päätteeksi kysäisin varovaisesti Elliltä, että miten Elli sai nukuttua meikäläisen kuorsauksen vuoksi ja Elli vastasi, että kerran kuului ”krooh” ja Elli pohti, että tässäkö se koko kuorsaus sitten olikin. 

Tämä jengi, aivan huippu porukkaa. Suuria seikkailijoita kaikki ja kun kuuntelin näiden nuorten tarinoita, mitä he ovat ehtineet jo elämässään touhuta, niin pakko tunnustaa, että heidän nuoruus on aikamoisen suurempi seikkailu, kuin meikäläisen  ikinä.

Valmiina valloittamaan Moskovan Star City avaruuskeskus! Tänään Sub Suomi osa 2 18:55 ja YouTubessa jaksot halutessaan omaan tahtiin voi katsoa heti klo 19 lähtien. Vielä on 4 huikeaa osaa jäljellä ja nythän vasta se seikkailu alkaa. 
Jee saako vähän tuulettaa. Sillä olihan se pysäyttävä hetki, kun huomasin, että kaikki muut kisaajat voisivat olla lapsiani ja vissiin varmaan kuvaustiimikin ja ehkä jopa Tuplan tiimi. Eli olin ehdottomasti ja päivänselvästi joukon vanhin. 

Boot Campillä jossain kohden väsymys vei hieman voiton ja olin hetken häpeissäni ja siipi maassa, että olenko nolo, mitä minä vanhus näiden nuorten kanssa täällä teen. Riku, joka lähti Venäjälle myöskin ja joka on ehdoton avaruudellinen sielunveljeni ja jonka kanssa kävimme sielukkaita filosofisia ja avaruudellisia keskusteluja niin elämästä, kuin kuolemasta ja tietenkin avaruudesta, niin Riku sen sanoi ääneen ”tällä asialla ei ole mitään tekemistä iän kanssa.”  Viisas Riku. 

Rikulla on ihan mieletön YouTube-kanava, käykää kurkkaamassa. 

Niin ja ei hitsi vieköön ollutkaan iän kanssa niin mitään tekemistä, ihminen voi seikkailla milloin vaan ja kun avaruus kutsuu, niin se kutsuu voimalla ikään katsomatta! Sitä paitsi Tuplaahan on täällä jyskytetty jo ihan äidinmaidossa. 

Kuka sanoo, että elämän pitää loppua tai seikkailemisen johonkin tiettyyn ikään, no ei kukaan!

Upeaa ja tähtitieteellistä tiistaita kaikille ja syökäähän Tuplaa. <3

Tulen varmaan aika paljon spämmäämään asian tiimoilta, toivottavasti kestätte. 😉 Lisäksi pitää kertoa Venäjän tuliaisista, eikös olekin komea Putin-muki. 😉


Kuvat Tupla.fi ja Prinssi Jusuf ja omia kuvia mukana myöskin. 
Alla vielä ensimmäinen osa ja Behind the Scenes-matskua.