Avainsana: bioquinonq10

Tunnen itseni Superwomaniksi, Ubikinoni mullisti sohvapalleron elämän!

Kaupallinen yhteistyö 40+blogit/Pharma Nord

Ehkä osa teistä on saattanutkin bongata Instagram tililtäni anivarhaisen aamun luontokuviani ja myöskin iltalenkkikuvat. Maailmani mullistui muutama viikko sitten, kun yhtenä aamuna heräsin 6:lta pirteänä kuin peipponen ja kehossa riemuitsi virta ja elämänilo. Herätessäni sanoin miehelleni, että lähdenpä tästä hieman pidemmälle aamulenkille koiran kanssa, lähdetkö mukaan? Mies lähti ja meillä on ollut muutaman viikon kivaa yhteistä tekemistä aamukuudelta. Yhteiset lenkit ovat erinomainen startti aamuun ja luovat läheisyydentunnetta. Lenkit aamulla ovat myöskin jotain hyvin omituista minulta, joka olen huono heräämään, joka tarvitsee normaalisti pari kuppia kahvia käynnistyäkseen, jonka olo on aina aamuisin pöhnäisen vetämätön, olen jopa sanonut miehelleni, että unimaailma jää kiinni minuun ja monesti herätessä olo on ”humalainen”. 

Ei ole mitään sattumaa, että tuon merkillisen aamuheräämisen taustalla oli kahden viikon Pharma Nordicin Ubikinonin syönti. Nyt toivon ettei kukaan siellä juuri minun tyylisesti epäuskoile vaan lukee  hartaudella mitä minulla on kerrottavana. Sillä vetelän löysäpalleron maailma on mullistunut ja vallan aikuisten oikeasti. Minua on aina kutsunut enemmän sohva ja sänky, kuin lenkkipolut. Kaikki ennen aamuseitsemää tapahtuva on minulle kauhistus ja jos olen joutunut heräämään ennen seitsemää, olen ollut peppuun ammuttu karhu puoleen päivään. 

No mutta toista se on nyt ja juu tämä ei liity kevääseen ja valon tuomaan energiaan. Kevät on ollut minulle lapsesta asti pahinta väsymyksen aikaa siitepölylääkkeiden vuoksi, joten nyt on kyllä minun maailmankirjat menneet positiivisesti sekaisin tai oikeastaan ovat vihdoin oikealla tolalla. 

Sain testiini 40+ ja Pharma Nordin yhteistyön kautta Bio-Quinon Q10 Gold 100mg ubikinonia ja jos mietitte mikä ubikinon, niin samaa mietin minä tuossa taannoin itsekin. 

Ubikinoni on rasvaliukoinen molekyyli jota esiintyy ihmisen elimistön kaikissa soluissa. Ubikinonin määrä on suurimmillaan 20-vuoden iässä jonka jälkeen ubikinonin määrä elimistössä vähenee. 

Myös tupakanpoltto (jota en ole ikinä harjoittanut)ja monet sairaudet laskevat ubikinonin määrää. Ubikinonia voi saada pienehköjä määriä ravinnosta, mm. liha, kala, maapähkinät, soijaöljy, sardiini, makrilli ja erityisesti sisäelimet sisältävät ubikinonia, mutta ei niin paljon, jotta ubikinonin määrä elimistössä olisi riittävä. 

Jos olo on vetämätön, väsynyt, kärsit unettomuudesta, väsymyksestä, sinulla on luultavasti ubikinonivajaus. Koska olen henkilökohtaisesti kärsinyt kaikista mainituista ja koska olo muuttui totaalisesti kahden viikon ubikinonin syönnin jälkeen, olen vuorenvarma, että olen kärsinyt ubikinoni vajeesta. 

Ubikinonin kerrotaan auttavan myös sydämen vajaatoimintaan ja migreeniin. Omalla kohdalla tämän miltei kahden kuukauden testijakson aikana olen kärsinyt kahdesta migreenistä ensimmäisellä testiviikolla. Normaalisti kärsin migreeneistä viikoittain, niin että migreeni kun tulee, se voi jatkua monta päivää. Nytkin olen tuntenut migreenin kolkutusta, sellaista hentoa koputusta pari kertaa testijakson aikana, mutta migreeni ei olekaan vyörynyt päälle. Olen selvinnyt ilman migreenilääkitystä, mikä on omalla kohdalla todella mieletön juttu, etenkin kun migreenilääkityskin väsyttää ja saa olon hieman sekavaksi. 

Mitään turhaa sananhelinää ei ubikinonin vaikutus migreenin estoon ole, sillä asiaa on tutkittu jo vuosien ajan ja hoitosuosituksissa Q10 todetaan olevan tehokkaimpia migreenin estäjiä, kunhan annostus saadaan kohdilleen. Minä olen testijakson aikana käyttänyt aamuin illoin annosta 100mg, kun migreenin hoitoon voidaan käyttää jopa 150-300milligramman päiväannoksia. Kuitenkin on hyvä muistaa, että migreeni on monikerroksinen juttu ja syyt migreeniin on monet, joten 100% taetta migreenittömyyteen ei Q10 lupaa, mutta tutkitusti kuitenkin vähentää migreenejä. Omalla kohdalla olen saanut jopa elää migreenitöntä aikaa viimeiset kuusi viikkoa ja jos päänsärkyä onkin tullut, se on tosiaan ollut vain pientä jomotusta, josta olen selvinnyt särkylääkkeen voimin. Särkylääkkeitäkin on mennyt vain kaksi kappaletta, koko testijakson aikana, mikä on mullistavaa ihmiselle, joka on särkylääkkeitä päänsärkyyn joutunut popsimaan ajoittain kuin näkkileipää.

Koska ubikinonin kerrotaan vielä tuovan treeneihin lisäenergiaa, niin siitäköhän johtuu etten aamuvarhaisilla lenkeilläkään ole miltei pyörtyä pöksähtänyt ison mäen kohdalla, kuten ennen vanhaan, vaan jalka on noussut vallan koreasti. 🙂

Nyt sitten vielä yksi eräs tärkeä seikka liittyen Pharma Nordin Q10 ubikinoniin. Eli sillä on merkitystä minkä merkin ja millä pitoisuuksilla ubikinonia syötte. Voi olla vaikka mitä pillereitä ubikinonin nimellä, joiden pitoisuudet ovat aivan riittämättömät. Joten jos päätätte inspiroitua ja hakea apua ubikinonista,  niin muistakaa Pharma Nord, jonka Bio-Quinon Q10 on markkinoiden parhaiten tutkittu ja tuotteesta on yli 100 lääketieteellistä tutkimusta. Olen myös itse elävä esimerkki siitä, että ubikinonin syönti todellakin tuo energiaa ja potkua ja nostetta elämään ja oma elämäni on tyystin mullistunut ja kukapa olisi ikinä uskonut!

Bio-Quinon Q10 testijakson aikana olen kahden viikon testailujen jälkeen aamu-ja iltalenkkeillyt tunnin ajan, ollut aamuvirkku, enkä enää illantorkku. En ole päivän mittaan tuntenut uupumusta ja vetämättömyyttä, en ole kärsinyt migreeneistä ja päänsäryistä. Olen saanut kaksi isoa suursiivouskohtausta, tehnyt varastoon jopa neljäkin blogipostausta yhden päivän aikana, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut. En pelkää enää tulevaa talvea, joka menneen talven varjossa oli vielä vähän aikaa sitten synkkä ja pelottava. En aio myöskään luopua ubikinonin syömisestä, sillä tämä uusi Tiia on paljon mukavampi, iloisempi ja touhukkaampi, joka tuntee itsensä entiseen verrattuna suorastaan Superwomaniksi ja uskallanko huokaista ääneen, ettei vaan salama iske, tunnen oloni onnelliseksi. <3

Kiitos 40+ ja Pharma Nord, että pääsin mukaan tähän yhteistyöhön, sillä muutoin olisi aika moni juttu jäänyt tekemättä ja eipä olisi ukkelinkaan kanssa noita kivoja aamulenkillä tapahtuvia läheisyyttä tuovia keskusteluhetkiä syntynyt tapahtuvaksi eli on monta syytä olla kiitollinen. 🙂

Miten siellä, onko kevätväsymystä, miltä Bio-Quinon Q10 kuulostaa tai onko jopa tuttu tuote sinulle, kaikki kokemukset ja kommentit otetaan ilolla vastaan. 🙂