Avainsana: bodyboom

I Love me tunnelmointia

Tädit haluavat kiittää koko sydämestä I Love me-messuja. Messujen parasta antia oli ehdottomasti suorastaan taianomaisen hyvä fiilis ja aurinkoiset ja sydämelliset ihmiskohtaamiset. Tänä vuonna tuntui jotenkin, että kaikilla oli hyvä positiivinen energia ja kaikki ihmiset jotka kohtasimme, olivat jonkinlaisessa messueuforiassa.  Nyt kun messujen yhteistyöbloggaajana on tullut oltua jo kolme vuotta, on jo valtavasti kertynyt ”messuystäviä”, joita näkee vain messuilla, ihmiset tulevat tutuiksi. Kiitos kaikille yrityksille, jotka ottivat avosylin vastaan ja kutsuivat meitä messupisteille tutustumaan tuotteisiin. 

Messut olivat pullollaan kaikkea ihanaa ja toivottavasti kaikkien näiden messupostausten tiimoilta olen saanut välitettyä ruudun taakse, mitä suosikkeja olen itse ehtinyt bongailla messuilla. Luonnollisesti kaikkia suosikkejakaan ei ehtinyt käydä läpi ja esimerkiksi ihana Signe Seebidin piste jäi kaihertamaan ja Natural Goods Companyn uusi korealainen Whamisa luonnonkosmetiikkamerkki.Whamisaan olisi kiva tutustua tarkemminkin.


Naturellen piste herätti kauneudellaan ja luxusluonnonkosmetiikalla tätien huomion ja erityisesti Hynt-meikkisarja ja sarjan Finishing Powder ja Duet Perfecting Cealer, joka peitti Maijun syntymämerkinkin loistavasti poskelta. En ole kenties kauniimpaa Finishing Powderiakaan ihan heti bongannut. 
Tädit niin ihastuivat Saara Sarvakseen, joka säteili positiivista energiaa ja viisautta. Miten tämän ajan nuoret ovatkaan fiksuja. Saara ja Jenni ensi viikolla Lupa näkyä/Vaakakapina sarjassa, jossa käsitellään asioita, miten ihmisen on niin helppo vihata itseään ja niin vaikeaa rakastaa. 
Aah ja tädit kävivät tietenkin maistelemassa suussasulavia Porvoolaisen Petri’s Chocolate Roomin suklaita, parhaita!

Ihana Nainen -elämys lanseerasi tämän vuoden I love me -messuilla yhdessa Jaana Villasen ja Katja Pasasen kanssa Ihana Rohkeus -hyvinvointipäivän https://www.facebook.com/ihanarohkeus/, jonka kuuluu yhtenä osana Ihana Nainen -tiimin toteuttama profiilikuvaus.
Nämä NORD-T purkit kolahtivat ihan täysillä ja etenkin kotikaupunki Helsinki-purkki olisi ihana. <3
Duroy sivellinpisteellä oli värikkäitä uusia siveltimiä ja upea Miss B,  joka voitti Helsinki Drag Battlen, loihti meikkejä Duroyn siveltimillä.

Ette kyllä usko miltä nämä BodyBoom kahvikuorinnat tuoksuikaan ja Maiju näitä on ehtinytkin testailla ja on aivan hurmuna näihin. 

YesTo sarja kolahti kaikessa ihanassa värikkyydessään ja luonnonmukaisuudessaan omaan silmään. Tuttukin sarja on aiemmilta Lontoon-reissuilta. Uusi, 95 % luonnon ainesosia tuotteissaan käyttävä  kosmetiikkamerkki YesTo on täynnä luonnollista hyvää ilman ikäviä ainesosia. Sen innovatiivisille, tehokkaille ja hauskoille kauneudenhoitotuotteille on helppo sanoa kyllä. Jokaisessa tuotteessa on vähintään 95 % luonnollisia raaka-aineita, eikä lainkaan parabeenia tai myrkyllisiä aineita. Tuotesarjan pakkaukset on valmistettu kierrätysmateriaaleista. Sarjan tuotteet ovat nyt saatavana suurimmista Sokoksista sekä verkkokaupasta.

Okabo Organigsilta on tullut puhtaan arganöljyn ravitsevaa voimaa Arganöljypohjainen kiinteyttävä kasvovoide kosteuttaa tehokkaasti ja lisää ihon elastisuutta. Voide on suunniteltu kiinteyttämään, vahvistamaan ihosolujen kimmoisuutta ja kosteuden sitomiskykyä. Parhaan hoitotuloksen saat kun levität voiteiden alle muutaman tipan puhdasta Arganöljyä seerumin tavoin. Sopii käytettäväksi myös 24-tunnin kosteusvoiteena, erityisesti rasvoittuva- tai sekaihoisille.

Uudistava hoitovoide yöksi Pure Argan Absolute Renewal Arganöljypohjainen hoitovoide uudistaa, ravitsee ja heleyttää ihoa. Voide on suunniteltu tehostamaan ihosolujen uusiutumista, kiinteyttämään ja hidastamaan ryppyjen muodostumista. Sopii käytettäväksi myös 24-tunnin hoitovoiteena, erityisesti kuivaihoisille.

Pakollinen vessaselfie ja kuvissa alla jumalallisen kaunista luonnonkosmetiikkaa Jolie pisteellä kuvattuna.

Maijulle tuttu luonnonkosmetiikkamerkki Naturativ ja itselle uusi kolahti, sillä ettepä usko miltä nämä tuotteet tuoksuu, noh fantastiselta! Body Butteria mm. testasin iholle ja oijoi mikä kuivaihoisen unelmavoide. Tuo Cranberry&Lemon sarjan tuoksu oli omaan tuoksunenään täydellinen. Mahtavaa, että on luonnonkosmetiikkaa, joka ei tuoksu sellaiselle ärtsylle luonnonkosmetiikalle. 
Lauantain asua kaihomielellä katselen, suomi100 mekko MyOlsson ja laukku Globe Hope ja molemmat saatu I Love me-yhteistyöbloggaajina. 
Kolmen päivän messut on käyty läpi aamusta iltaan ja tämän hieman väsyneen kuvan tädeistä nappasi Satu, Satu Koo’s Lifestyle blogista. Kiitos mielettömistä I Love me-messuista, tädithän eivät malta odottaa, että milloin taas messuillaan, jopa vuosi pitää vielä odottaa. 

Miten siellä, kävittekö messuilla, kolahtiko jokin messutuotteista tai aiotteko ensi vuonna messuilla? Ihanaa ja aurinkoista maanantaita kaikille. <3