Avainsana: bodyshopjoulu

Body Shop joulu

Body Shop joulu

Joulukuu on jo ovella ja ihan pakko vinkata Body Shopin joulusta, jota taisin käydä kurkkimassa jo lokakuussa. Joulukalentereita, lahjapakkauksia ja kolme eri uutta limited edition kausisarjaa: Berry Bon Bon, Vanilla Marshmallow ja Peppermint Candy Cane. Kaikki sarjat ehdottoman ihania, mutta oma lempparini on tänä vuonna Peppermint Candy Cane, jossa on aivan aidon piparminttukepin tuoksu. Taitaa hieman tuoksusta löytyä myös Maraboun Minttusuklaanappirullan tuoksua, nam. 
Joulukalenterien hurmaava, metsäaiheinen kuvitus ihastuttaa jokaisena joulunalusaamuna. Ylellisemmissä kalentereissa hemmottelu jatkuu vielä jouluaaton jälkeen, sillä niissä on oma luukkunsa myös joulupäivälle. Minkä joulukalenterin valitsetkaan, säästät rahaa: kalenterin hinta on aina pienempi kuin sen sisältämien tuotteiden arvo erikseen ostettuina. Vinkki: kalenteriluukkujen avaamisen ei tarvitse loppua jouluun kun hankit Uudenvuoden kalenterin!

Jokaisesta tekemästäsi ostoksesta marras- ja joulukuussa lahjoitetaan 2 senttiä (0,02€) yhteistyökumppaneille Woodland Trustille ja World Land Trustille. Lahjoitussummalla rahoitetaan yli 10 miljoonan neliömetrin kokoisen alueen suojelua ja villiinnyttämistä Wye Valleyssa ja Forest of Deanissa Iso-Britanniassa sekä Caucasus Wildlife Refugea Araratin maakunnassa Armeniassa. 

Varmistaakseen, että tämä tulee toteutetuksi, The Body Shop on sitoutunut lahjoittamaan minimissään 113 000 euroa World Land Trustille ja 170 000 euroa Woodland Trustille – riippumatta siitä minkälainen summa kertyy asiakkaiden ostoksista. Vihersilta ohjelmasta voit lukea lisää täältä.

Uijui sekositteko, kuten minä tai me muut 40+ tyypit, jotka olimme Body Shopin joulua ihastelemassa. Mukana menossa Sopusointuja Maarit, Beach House Kitchen Heli, Kristallikimara M ja Souliina. 

Vaikka videolla ei valitettavasti tuoksunappia olekaan, niin helpompaahan se on kaikkia näitä jouluherkkuja ihastella videolta eli tässäpä sellainen, olkaapa hyvät. 🙂

Miten siellä, löytyykö Body Shopilta lempparia tai oletko hankkinut jo näitä joulutuotteita? Upeaa uutta viikkoa kaikille. <3