Avainsana: celebratenow

Syksyn kosmetiikkauutuudet!

Syksyn kosmetiikkauutuudet!

Olin tällä viikolla Keyword:Love Jonnan ja Souliina blogin Pauliinan kanssa ihastelemassa Nordic Cosmeticsin tulevan syksyn kosmetiikkalanseerauksia. Olen enemmän energisoivien kesätuoksujen ystävä ja ympäri vuoden, mutta nyt Nordic Cosmetics tuo monen monta uutta ihanaa syystuoksua, jotka raikkaudessaan lumoavat omankin tuoksunenän.

Blogin puolella olen varmasti aina kertonut, että jos joutuisin elämään vain yhdellä tuoksumerkillä, valitsisin sinne kuvitteelliselle autiolle saarelle Escadan kesätuoksut. Escadan kesätuoksuilla on suuri tuoksumuistollinen merkitys, sillä sain anopilta lahjaksi Island Kiss tuoksun, kun sain esikoiseni. Siitä lähtien on ollut pakko saada joka ikinen Escadan kesätuoksu ja kyseisiin tuoksuihin en ole hetkeksikään vielä kyllästynyt. Escadalta myöskin aikoinaan ilmestyi Escada Joyful Moments, joka oli pitkään yksiä suosikkituoksujani.

Nyt Escadalta on ilmestynyt uudenlainen, jo kaupoista löytyvä Escada Celebrate N.O.W tuoksu. Joka ensituntumalta vaikuttaa tuoksulta, jossa on ilotulituksen lailla sopivasti kaikkea, kukkaisuutta, puuterisuutta, hedelmäisyyttä ja makeutta. 

Ensituoksussa pirskahtelee inkiväärin raikkaus, sydäntuoksussa pehmeää kukkaisuutta tuo Magnolian kukka ja lopputuoksuun kutkuttaava makeutta ja lämpöä taikoo niinkin ihastuttavat tuoksunuotit, kuin vanilja, kaneli ja tonkapapu.

Kyseessä on hyvin naisellinen ja monimuotoinen tuoksu, koska se on samalla pehmeä, herkullisen makea ja myös pirteän freesi. 

Carolina Herreran Good Girl tuoksu oli totaalinen yllättäjä, sillä pullon perusteella olin luokitellut tuoksun mielikuvissani tummaksi iltatuoksuksi. Tuoksupullon upea korkokenkä muoto on todellinen katseenvangitsija ja varmasti todella mieluinen sisustuselementti monen naisen kosmetiikkahyllyillä. Itse tuoksu taipuu sekä ilta-ja päiväkäyttöön ja ehdottomasti ympäri vuoden käytettäväksi, vaikka onkin iltatuoksuksi mukavan raikas. 

Ensituoksussa lumoaa manteli ja kahvi, oijoi eikö kuulostakin herkulliselta yhdistelmältä. Sydäntuoksussa naisellisuutta tuo jasmiinin kukka, tuberoosa ja orris, joka on Iriksen kukan juurta. Tuoksun viimeistelee tonkapapu, kaakao, santelipuu ja vanilja. 

Tuoksunuottien perusteellakin ajattelisin, että kyseessä on tummempi iltatuoksu, mutta kannattaa käydä Good Girl tuoksua tuoksuttelemassa, sillä nuotit on kiedottu yhteen niin lumoavasti, että on saatu aikaiseksi pehmeän naisellinen, aavistuksen raikas ja lämpimän makea tuoksu. Kyseisen tuoksun moni nainen mielisi varmasti myös joululahjaksi. 

Ihastelimme myös Bare Mineralsin uutuusmeikkejä, joita olenkin joskus ostanut itselleni meikkipuuterien muodossa. Eniten jäikin nyt kiinnostamaan nestemäinen meikkivoide ja aivan käsittämättömän upeat luomiväripaletit, joiden molempien palettien sävykirjot miellytti silmää kovasti. 

Bare Minerals meikkejähän Suomessa myydään mm. Sokoksella. 

Kaikkien syystuoksujen huumaavin jalokivi tulee tässä, Twilly d’Hermès Hermèsiltä. Tuoksun inspiroinnin lähteenä ovat olleet Hermèsin upeat silkkihuivit, joista yksi ihastuttaa kauniina koristeena pullon kaulallakin. Tuoksun innoittajina ovat olleet nuorten naisten optimistinen ote elämään, vapaudentunne, rohkeus ja ennalta-arvaamattomuus. Hermès on halunnut taikoa jotain uutta ja erilaista meille naisille.

Ensituoksussa voi aistia raikkaan kirpeän inkiväärin. Sydäntuoksussa on kukkailoittelua tuberoosan muodossa ja tuoksun sulkee syliinsä santelipuu. Tilaisuudessa tätä tuoksutellessa olin aistivani ruohomaista vehreyttä ja samalla kepeää aistillisuutta. Hyvin vivahteikas ja monimuotoisen erilainen, mutta silti raikas tuoksu. 

Hermès tuoksuja myydään. mm Stockmann tavarataloissa.

L’Homme Lacoste on aivan ensimmäinen miesten tuoksu, jota himoan. Rakastan raparperin tuoksua ylikaiken ja vuosi sitten Hermèsin Eau de Rhubarbe Ecarlate mullisti suorastaan maailman. Kovin moni tuoksu ei ole niin kovasti vienyt sydäntäni kertalaakista mennessään, kuin Hermèsin rhubarbe, joka on sellainen tuoksu, että sitä ilman ei voi enää olla. Jo tietoisuus siitä, että kotona on pullo Hermèsin raparperituoksua, rauhoittaa mieltä ja tiedän, että synkimpinä marraskuun päivinä pääsen raparperin tuoksun kautta palaamaan lapsuuden onnellisiin kesiin mummin ja vaarin kesäpaikalle ja nauttimaan mummin tekemästä raparperipiirakasta.

Nyt kuitenkin on syksyllä rantautumassa mykistävän raikas raparperinen Lacosten miestentuoksu, elämäni tähän mennessä ainoa miesten tuoksu, jota minäkin himoitsen. Ensituoksu on huumaavan raikkaan raparperinen ja ensituoksu pitääkin sisällään mandariinia, makeaa appelsiinia, kvitteniä ja raparperia, joista jälkimmäinen mielestäni siivittää koko tuoksua. 

Sydäntuoksuun mystisempää tummuutta ja miehisyyttä luo mustapippuri, inkivääri, jasmiini ja manteli. Jos tuoksu päättyisi tähän, kokisin tuoksun olevan enemmän miesten tuoksu, mutta koska tuoksu lopulta raikastuu iholla koko pitkäksi päiväksi ja tämä kokema oli Souliinalla myös sama, niin näistä syistä L’Homme Lacoste taipuu myös naisten tuoksuksi ja vielä erinomaiseksi sellaiseksi. 

Lopputuoksun raikkauden salaisuutena piileekin kaikkien tuoksunuottien mystinen liitto keskenään, tummemmatkin nuotit tuovat hyvin kauniisti ja elävästi raparperin tuoksun ilmoille. Lopputuoksun nuotit ovat setripuu, puiset nuotit, meripihka, vanilja ja myski. 

Tämä tuoksu on ”must have” kaikille raikkaista tuoksuista pitäville miehille ja kaikille raparperin tuoksua rakastaville naisille. 

Lacosten tuoksujahan myy mm. Sokos ja tässä on tuoksu, jota en malta odottaa. 

Buxomin meikit myös lanseerattiin viime keväänä Suomessa ja niitähän myydään Kicks-myymälöissä. Merkiltä olen testannut luomivärejä, jotka ovat loistavan kermaisia, runsaspigmenttisiä, ei lainkaan murenevia ja luomilla hyvin pysyviä eli omaan makuuni erinomaisia luomivärejä. Buxomin aurinkopuuteri oli tämän kesän suosikkejani ja siitä kirjoitinkin enemmän täällä. Buxom on merkki, jolta mielisin testailla ihan kaiken, sillä brändin jo pari tuotetta on tehnyt niin laadukkaan vaikutuksen. 
Vuosi sitten Hugo Boss lanseerasi uudenlaisen naisten The Scent for Her tuoksun, josta kirjoitinkin enemmän täällä.  Tuoksu oli kaikessa persikkaisuudessaan ja raikkaudessaan iso hitti, mutta itse tuoksun kesto ei ollut kovin pitkäkestoinen. Nyt syksyllä Hugo Bossilta tulee naisille The Scent for Her Intense, josta löytyy samaa ihanaa persikkaa, mutta räiskyvämmässä, voimallisemmassa ja lämpimämmässä muodossa.

Voimakkaasta tuoksusta ei voida kuitenkaan lainkaan puhua, vaan kepeän raikkaasta kirpsakasta persikkaunelmasta, joka pysyy iholla pidempään, kuin isosiskonsa The Scent for Her. Eli pidän tästä uutukaisesta enemmän. 

Ensituoksussa tuoksuaisteja hyväilee persikan ja hunajan liitto. Sydäntuoksussa hurmaa osmanthus ja tuoksun viimeistelee kaakao ja vanilja.

Hyvin ihastuttava ja energisoiva hyvän mielen tuoksu, joka on selkeä valinta sellaisiin päiviin, jolloin on jotain extrakivaa tuloillaan.  

Miehille myöskin ilmestyy syksyllä aivan uusi Boss the Scent Intense tuoksu, jonka keulakuvaksi on valikoitunut erittäin karismaattinen ja upea Chris Hemsworth eli meikäläiselle tietenkin Marvelin Thor. Miesten Boss tuoksusta lisää isänpäivän tiimoillla. Kumpaistakin tuoksua kuitenkin jo saa Sokokselta eli kannattaa mennä tuoksuttelemaan. 

Jean Paul Gaultierilta on ilmestynyt jo Sokos myymälöistäkin saatavilla oleva Scandal tuoksu, joka ilmestyy vanhan klassisen torson sijaan, aivan uudessa pullossa. Scandalin tarinaan liittyy tasa-arvon aikana se, että poliittisessa asemassa oleva nainenkin voi aiheuttaa scandaalin ”miehiseen” tapaan. Eli Scandalin on tarkoitus murtaa kaikki kliseet, tarjoten jotain uutta ja modernia, mutta samalla jotain voimakasta ja eleganttia. Haluttiin luoda jotain uutta aikaisemmasta, säilyttäen kuitenkin Gaultier tuoksuille ominaisen DNA:n ja hiljentää limited edition tuoksukuume. Tarkoituksena luoda jotain vielä juhlallisempaa, seksikkäämpää ja hauskempaa.

Scandal on hyvin onnistunut ja omasta mielestäni ehdottomasti parhaimpia Gaultierinin tuoksuja tähän mennessä, taistellessa ykköspallin paikasta yhdessä aiemman Gaultier lempituoksuni Classique Essence de Parfumin kanssa.

Ensituoksussa veriappelsiinia ja gardenian kukkaa. Sydäntuoksussa hunajaa ja lopputuoksussa patsulia. Tuoksu on makean huumaava, hyvin naisellinen ja ennen kaikkea sensuelli, kuten mehukkain scandaali. 
Esillä oli myös Max Factorin syksyn uutuusmeikkejä ja Max Factorilta on ilmestynyt jo Citymarketissa eilen bongaamani uusi meikkivoide Healthy Skin Harmony. Ei sovi myöskään unohtaan näitä kesäkuussa yllärinä saamiani Max Factorin Honey Laquer huulikiiltopunia. Koko kesä on kuulkaas menty näillä, eikä muita käytettykään.

Suosikkimeikkini ovat ehdottomasti kynsilakat, huulipunat ja huulikiillot ja Max Factorin Honey Lacquer huulimaalit ovat olleet kyllä tämän kesän ihastuttavimmat huulimeikit. Peukut myös kauniista pakkauksista ja tuo upea kultainen korkki viimeistelee kauniin ja ylellisen lookin. 

Yllä Honey Lacquer huulimaalien sävyt vasemmalta oikealle: Floral Ruby, Blooming Berry, Honey Lilac, Honey Nude, Indulgent Coral ja Honey Rose. Hintaa huulimaaleilla n. 11,50e kpl. Saatavuus heinäkuun alusta.
Pääsinpä sitten vielä kuvaan Paco Rabanne miehen kanssa ja ilme on kyllä korvaamaton. Tilannehan oli hämmentävä, kun vieressä seisoo oman pojan ikäinen paidaton mies ja moni silmäpari tuijottaa, kun meistä otettiin yhteiskuvia. Paco Rabanneltakin muuten ilmestyy uusi Pure XS tuoksu. 

Ihan hirmuisasti tulee taas kaikkea uutta ja ihanaa, että tässähän menee vallan pää pyörylälle, mutta bongasitko jotain sellaista, joka menee ehdottomasti kokeilulistalle ja ehkäpä ihan sinne ostoskoriin asti? Kyllä kosmetiikka vaan on herkullista arjen luxusta ja erilaisilla tuoksuilla saa tunnelman kohoamaan hetkessä. Sydämelliset kiitokset Nordic Cosmeticsille kutsusta ja Keyword:Love blogin Jonnalle ja Souliina blogin Pauliinalle kivasta seurasta, oli mahtavaa yhdessä päästä tuoksuttelemaan ja testailemaan syksyn uutuuskosmetiikkaa. 

Kaunista ja tuoksuvaa viikonloppua kaikille. <3