Avainsana: cool

En koskaan ole ollut cool

En koskaan ole ollut cool

Otsikko on ehkä vähän väärä johdannainen, sillä perustavanlaatuinen kysymys kannattaa heittää ilmoille, miksi edes olla cool ja mitä tarkoittaa edes käsite cool. En halunnut kuitenkaan otsikkoon viskata, että olen ollut aina vääränlainen tai omanlainen, koska nämä piirteet jotenkin kuulostaa väärältä omaan korvaan.

Sitä paitsi yksi ilta sängyssä ihastelin Aamukahvilla Henriikan instaa ja olin jälleen kerran wow Henriikan kuvia ja wow sitä, että Henriikka kulkee niin omia polkuja ja on oma itsensä. Noh niinhän minäkin olen ollut joidenkin asioiden suhteen aina oma itseni, en teininä polttanut tai ylipäänsä ole ikinä polttanut tupakkaa vaikka suurin osa muista poltti. En laittanut korvisreikiä kuin vasta päälle 30-vuotiaana ja silloinkin vain yhteishengen vuoksi nyt jo aikuisen tyttären kanssa.

Mutta miten joku toinen näyttää niin coolilta, kun toinen kulkee omia polkujaan ja toinen ei. Muistan omasta lapsuudesta sen tunteen, että olin jotenkin nolo. Aina oli vääränlaiset lahkeen leveydet ja vääränlaiset vaatteet päällä. Eihän nyt isovanhemmat voineetkaan olla kärryillä, mitä nuorilla tulee olla päällä milloinkin.

Se tunne kun sain päälleni ekat Mic Macit oli uskomaton, itsetunto pään sisällä kasvoi kohisten, koska minulla oli samanlaiset farkut kuin muilla. Teininä olimmekin jo sitten toinen toistemme klooneja ja silloin oli jokin ihmeellinen laskettelumuoti, eli muotia oli kaiken maailman laskettelubrändien vaatemerkit. Merkkiuskollisuus ja merkit oli tuolloin kova sana. Kuin haarniska, joka suojaa pahalta maailmalta. 

Tästä syystä kenties, kun oma identiteetti alkoi kasvamaan ja sisimmissäni aloin tuntemaan jonkinlaista noloutta siitä, etten kuunnellut nuorena sisintäni, että halusin niin kovin miellyttää muita, kuulua joukkoon ja siksi mukauduin ja olin kavereitteni klooni. Ilman tosin sitä röökinsätkää suussa tai korviksia korvissa, joten pientä sisäistä kapinan liekkiä pidin kuitenkin elossa.

Tästä syystä luovuin aika pitkälle kaikesta merkkiuskollisuudesta ja halusin alkaa pukeutumaan enemmän oman tyylini mukaisesti, joka on aika kesy tosin ja sekin valtavirtaa…

Ymmärrän todella hyvin, jos ihminen haluaa ostaa itselleen hintavia ja kestäviä hyödykkeitä ja näinhän kannattaakin toimia, laatu kestää pitempään ja ns. ”kertakäyttövaatteiden” käyttö luonnon kannaltakaan ei ole järkevää.

Olen silti törmännyt joskus pankkiiriliike aikoinani työkaveriin, joka käänsi aina takkinsa, neuletakkinsa ym. niskaosan niin tuolille, että kaikki näkivät, että hänen takkinsa tai neuleensa on joku kallis merkkibrändi. Tuolloin toki jo ymmärsin, että tälläinen esittelytapa kielii ihmisen omasta epävarmuudesta. Se oli vaivaannuttavaa katsottavaa. 

Toki olen iloissani sometellut Minna Parikoista ja jos hankkisin merkkilaukun, niin taatusti somettaisin siitä rinta rottingilla. Mutta ehkä sellainen piiloviestintä, että kuvataan muka tässä vaikka aamukahvia autossa ja tärkeintä kuitenkin on, että se auton Audin logo loistaa kaikille katsojille tai ne autonavaimet, niin tälläinen ei ole minulle niinkään coolia. 


Toisaalta huijaanko itseäni, miksi minun oli aivan hirveä himo saada itselleni Minna Parikat. Olenko mainosten uhri, haluanko kuulua valtavirtaan vai jopa se pelottavin ajatus jota Parikat voivat ihmisille viestittää, hei minulla oli varaa ostaa itselleni tälläiset Parikat. Asuuko minussa sittenkin vielä se epävarma teini, joka hakee itseään. 

Voi olla vaikka kuinka merkkibrändätty ihminen, josta ei siltikään tule yhtään öky olo. Tärkeintähän on loppupeleissä ihmisen luonne ja miten ihminen kohtelee muita ihmisiä, sieltä se ihmisen hienous ja sydämen sivistys lopulta huokuu. 
Siltikin huomaan huokaillen ihastelevani juuri niitä ihmisiä, jotka omalla tyylillään poikkeavat juurikin täysin valtavirrasta, kulkevat omia polkujaan, eivät mieti mitä muut ajattelee.  Joilla on ihan ikioma oma tyyli kaikessa mitä he tekevät. 

Minkälainen on edes toiselle näyttäytyvä cool ihminen. Coolius taitaakin olla katsojan silmässä, itse luotu mielikuva toisesta ihmisestä. Jos kaikki olisimme alasti uimarannalla tai identtisissä uikkareissa, olisiko kukaan cool silloin. Joten coolius on toisaalta pelkkä kupla ja oman minäni peilaama haave itsevarmasta minuudesta. 

Kenties coolius kielii myös rohkeudesta eli kaikesta siitä mitä minäkin haluaisin ehkäpä olla. Eli olenko sittenkään niin sinut itseni kanssa kuitenkaan, koska pidän joitain ihmisiä coolimpana kuin itse olen. Onko coolius minulle haavekuva, jota en koskaan voi edes tavoittaa, sillä eiköhän coolit ihmiset itsekin pidä loppupeleissä itseään ihan tavallisina. 

Onko pakotettu ja näytelty coolius vain merkki ihmisen epävarmuudesta. Mikä oikeastaan on cool. Koen, että ainakaan cool ihminen ei matki muita, tekee omaa juttuaan ja hänellä on täysin oma kädenjälki kaikessa mitä tekee. Edes pukeutuminen ei asiaan vaikuta, oli merkkivaatteita vaikka päästä varpaisiin. Se on jokin ihmisen sisäinen itsevarmuus ja rauha, se ettei vahingoita koskaan muita, ei alenna muita ylentämmällä itseään, sellainen on tosi coolia. 

Ehkä haluan juuri teiniminälleni kertoa, ettei sellaista olekaan kuin coolius, on vain erilaisia ihmisiä. Mikä toiselle on cool, ei toiselle sitä ole, koska kyseessä on haavekuva, jota ei voi  periaatteessa koskaan saavuttaa. Jokainen joka tuntee oman sisimpänsä ei varmaankaan voisi olla cool. Cool on jotain kaukaista ja ei käsin kosketeltavaa. Coolius on ehkä pelkkä kupla. 

Mitä ajatuksia teksti herättää, mikä on sinulle coolia ja mikä oli teiniminällesi coolia, olitko sinä cool tai olet. Mitä olet siitä mieltä, että miten jotkut ihmiset merkkivaatteissaan ovat kovin vaatimattomia ja jotkut ökyjä eli olisiko se kuitennkin se luonne mikä ratkaisee. 


Iloista keskiviikkoa kaikille. <3