Avainsana: dropsoflight

Body Shop uutuuksia ja Body Shop suosikki!

Body Shopilta on juuri ilmestynyt kauppoihin Superfoodia kasvoille eli viisi erilaista kasvonaamiota, joista nämä kolme esittelemääni ovat 100% vegaaneja ja kaksi muuta vegetaristisia.

Purkkihöperöä ihastuttaa ruskeat painavat lasipurkit, joista tulee mieleen vanhan ajan apteekkipurkit. Yksinkertainen on niin kaunista. Tuoksukin kaikissa kolmessa on suorastaan syötävän herkullinen. Acaissa ja Ruusussa koostumus, kuin aamupalapöydän kauneinta hilloa eli kyllä Body Shop on taas onnistunut aivan täydellisesti.

En ole yleensä suuri kasvonaamiofani ja vaikka olen testannut useampia naamiota, en ole juurikaan huomannut vaikutusta tai vaikutus on ollut hyvin hetkellinen. Olen myös huono tuhraamaan naamioiden kanssa, jos vaikutusaika on kovin pitkä. Naamioissa tulee olla jotain extraa, jotta herättävät kunnolla kiinnostuksen. Body Shopin superfood naamiot houkuttelevat jo purnukoiden kauneuden ja herkullisten tuoksujen vuoksi, nimittäin nämä tuoksuvat aivan ihanalle. 

Viidestä naamiosta löytyy varmasti jokaisen kasvojen ihon tarpeisiin oikea naamio. Voihan näitä käyttää tämän ajan henkeen trendikkäästi samaan aikaankin ja sivellä naamioita eri kohtiin kasvoilla ihon tarpeiden mukaan.

Muita naamioita ovat Ethiopian Honey eli ravitseva hunajanaamio ja Kirkastava Ginseng&Riisinaamio, joita ehdottomasti haluaisin testata myöskin.

Himalayan Charcoal Puhdistava hiilinaamio puhdistaa tukkeutuneet ihohuokoset ja saa ihon näyttämään heleämmältä. Sisältää Bambuhiiltä Himalajan rinteiltä, joka tunnetaan kyvystä imeä iholta ylimääräistä rasvaa ja epäpuhtauksia. 

Sisältää runsaasti antioksidantteja, ihoa tehokkaasti kuorivia vihreän teen lehtiä Japanista ja ihoa hellävaraisesti kuorivaa kaoliinisavea. Kyseessä on harvinaisen hyvän tuoksuinen savinaamio, jonka tuoksu on raikkaan yrttinen ja juuri vihreä tee tuoksuu päällimmäisenä. 

Naamio aavistuksen kihelmöi iholla ja kaikkia näitä naamioita suositellaan käytettävän noin 5-10minuuttia. Olen pitänyt vain 5-minuuttia tuon kihelmöivän tunteen vuoksi ja laittanut täsmäalueille eli leualla ja nenänpieliin, joissa minulla eniten rasvoittuvaa ihoa ja myös hormonalisia näppyjä. Viidessä minuutissa naamio ei ehdi juurikaan kihelmöidä ja kihelmöinti alkaakin,  mitä enemmän naamio alkaa kuivumaan iholla. 

Kuitenkaan kihelmöinti ei ole kivuliasta vain sellaista pientä lievää tunnetta, että jotain tosiaan tapahtuu iholla. Olen aiemminkin käyttänyt kihelmöiviä naamioita, jotka ovat suorastaan polttaneet iholla ja iho on ollut punainen, kuin rapu jopa parin tunnin ajan. Punoitusta ei naamion jälkeen esiinny lainkaan vaan iho on ihanan puhdas ihomadoista. 

British Rose Kosteuttava ruusunaamio, tekee juuri sen minkä lupaa eli kosteuttaa. Oma ihoni on tämän naamion jälkeen ollut ihanan pehmeä eli hyvin kosteutettu. Tätä naamiota aion säilytellä talven pakkasia ajatellen ja huoneilman ollessa erittäin kuiva. Näin saan talvella pikahoitona iholle ihanaa kosteutta. 

Tuoksuna on aito ja raikas ruusun tuoksu, ei lainkaan keinotekoinen. Sillä normaalisti en ole niin kovin ruusun tuoksun ystävä, mutta Body Shopin British Rose on kaikkinensa täydellisen ihana ruusu. 
Aidot ruusun terälehdet, ruusu-uute ja ruusunmarjaöljy pehmentää ja kiinteyttää ihoa. Erityisesti huomasin tuon pehmentävän vaikutuksen ja iho tosiaan oli naamion jäljiltä samettisen pehmeä. 
Suosikkini näistä kolmesta on Amazonian Acai Energisoiva Acainaamio. Mehukkaan raikas, fantastisen tuoksuinen Acainaamio antaa iholle silmin nähtävää hehkua ja raikkautta. Kasvojen harmaus väistyy ja iho näyttää kirkkaalta ja puhtaalta. Koukussa tähän naamioon, sillä vastaa selvästi väsyneen ja keski-ikäisen ihoni tarpeisiin. Naamion kerrotaankin poistavan väsymystä ja stressin jälkiä kasvoilta ja tällä on ihana aloittaa aamu ja antaa ihon raikkaana hehkua koko päivän. 

Sisältää Acai-marjoja, Guaranaa ja Babassuöljyä ja on niin hyvän tuoksuinen, että tätä tekisi mieli syödä ja pientä sitruunaista vivahdettakin on aistittavissa. 


Body Shopilta on myös ilmestynyt neljä erilaista Down to Earth luomiväripalettia ja Fresh Nude Cushion meikkivoide, joka on myöskin 100%vegaaninen. Cushion meikkivoidetta saa viidessä eri sävyssä ja sisältää SPF-25 aurinkosuojan. 

Meikkivoide on puolimatta ja sen luvataan kosteuttavan ihoa 24tuntia. Kätevä pitää käsilaukussa mukana ja vaikka korjata päivän meikkiä.

Down to Earth luomiväripalettia on tosiaan neljällä eri sävyllä ja koostumus on silkkisen puuterimainen ja levittyy nätisti. Lisäksi löytyy isompi paletti, jossa on kahdeksan luomivärinappia. 

Sitten siihen Body Shop suosikkiin, näiden uusien Body Shop herkkujen lisäksi. 

Drops of Light Pure Clarigying Foam Mask eli puhdistusvaahto. Olen käyttänyt tätä puhdistusvaahtoa kuukausia ja on ollut kaikilla kesän reissuillakin mukana. Tässä on tuote, jossa hinta ja laatu kohtaavat loistavalla tavalla. Hintaa puhdistusvaahdolla on 18,50 ja tämä on niin riittoisa tuote, että tuo pieni määrä kuvan lusikassa, riittää pesemään kasvot, kaulan ja kuulkaas kainalotkin.

On erittäin hellävarainen, tuoksu on mutkattoman puhdas, kuin puhdas pyykki. Pesee myös silmämeikin ja reissuun et todellakaan välttämättä muuta puhdistustuotetta tarvitse. 

Keyword Love Jonna Kuin kaksi marjaa postauksessa, vertasi puhdistusvaahtoa Sensain puhdistusvaahtoon, mikä on oivallinen vertauskohta siihen, miten näin edullisella hinnalla voi saada aivan loistavaa laatua. Drops of Light puhdistusvaahtoa voin suositella ilolla kaikille, tämä tuote on loistava.

Tälläisiä uutuustuotteita ja suosikkeja Body Shopilta tällä kertaa, oliko joku tuttu tai jokin joka alkoi kovastikin kutkuttamaan?

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

*Tuotteet ovat pr-näytteitä