Suru
Kävin tällä viikolla tätini luona ja yhdessä pohdiskelimme, miten elämänpyörän vauhti vaan kiihtyy ja miten elämä itsessään on kovin lyhyt. Jutustelimme siitä, miten lapsuuden kesät olivat iättömän pitkiä ja miten nykyään ei enää muista minä vuonna tapahtui mitä tai onko sitä kohta 40-vuotias, 50-vuotias tai 60-vuotias. Jopa kymmenet vuodet menevät välillä ajatuksissa sekaisin, milloin jokin asia tapahtuikaan.
Joskus, kun olin nuori, isäni sanoi, että ajan kiihtymisen vauhti vain kiihtyy, mitä vanhemmaksi tulee. Jäin silloin pohtimaan isäni sanoja, talletin ne muistilokeroon, koska silloin juuri tuntui, että elän ikuisesti. Nykyään isäni sanat usein kaikuvat mielessäni, miten todelta tuo lause tuntuukaan nyt.
Olimme eilen hautajaisissa, miehen sukulaisen. Suru ei tullut siten aivan lähelle ja se olikin varmaankin syy, miksi sanoin eilen miehelleni, että nämä ovat surullisimmat hautajaiset, joissa olen ollut.
Eiliset hautajaiset tuntuivat eilen ja tänään vahvasti iholla, muiden suru oli niin käsinkosketeltavaa. Oivalsin, miksi olin kokenut juuri eiliset hautajaiset niin kovin surullisiksi. Olen aiemmin ollut vain minulle läheisten ihmisten hautajaisissa ja olen ollut surussani niin sumussa, etten ole huomannut, enkä kokenut muuta maailmaa. Koittanut itkultani selvitä, kenties vain kuullut kaukaa muiden surun ja niiskutuksen.
Eilen minulle vieraiden ihmisten suru, sai minutkin itkemään. Lesken selkä, pienet pojat, jotka jäivät kaipaamaan mummiaan, jotka juoksivat ulos ottamaan isoisää kädestä, kun hautausauto katosi horisonttiin. Papin sanat, ihmisen elämä on lyhyt, kuin tuulen henkäys.
Surin jo edesmenneitä ja etukäteen jo tulevia, vaikka koskaan ei tiedä kenen vuoro on ensin.
Kirkon suurista ikkunoista näyttäytyi kaikki luonnonvoimat, puut taipuivat tuulessa, kaatosade rummutti ikkunaan ja lopulta pilvet väistyivät ja ikkunoista tulvi aurinko. Luonto näytti voimansa ja kauneutensa ja kuin olisi sekä hyvästellyt ja vastaanottanut edesmenneen.
Tänäänkin on ollut mieli herkässä. Elämän kauneus ja suuruus piilee sen päättymisessä. Elämä on lahja.
Kommenttikenttään saa halutessaan sanoa ihan mitä vaan, iloa, surua, miten siellä, tuntuuko, että vauhti vain kiihtyy, mitä enemmän ikää tulee. Kaunista sunnuntaita kaikille <3
