Tammikuu laihdutuskuukausi, miten se meni?
On se vaan hyvä, että on kännykässä kamera ja kameralla tulee aika pitkälle kuvattua kaikki nautitut herkut. Tammikuuhan on monella laihdutuskuukausi, kuukausi jolloin kuntosalit menevät aivan tukkoon ja vakikävijät odottavat kuulemma helmikuuta, jotta uuden vuoden lupaajat poistuvat kuntosaleilta.
En tälläkään kertaa luvannut uutena vuotena mitään, koska kohdallani homma ei toimi kovin suvereenisti niin. Lupauksista tulee paineita, paineista ahdistusta ja tiedättekö mitä, ahdistuksesta tulee ruokahimo.
Tammikuu ei ole ollut aivan niin herkkujen kyllästämää, vaikka näistä kuvista voisi niin päätelläkin. Silti on tullut syötyä liikaa herkkuja, koska talvikuukaudet omalla kohdalla ovat energiattomia. Lisäksi olen ollut miltei kaksi viikkoa kotini vanki, sillä ensin lapsi oli todella kipeä miltei viikon ja flunssahan tarttui tietenkin minuun. Mitä sitten teen, kun energiatasot ovat alhaalla, no syön kakkusia!
Lisäksi mieltäni on vaivannut merkillinen sushi/wasabi/soyahimo jo marraskuusta, enkä saa sushista tarpeekseni vaan mietin sushia päivittäin!
Aion kohta mennä taas sushille… Myönnän olen heikko.. Laihdutus täällä ei katso vuodenaikaa vaan mielentilaa. Silloin kun paletti on kasassa, unet normaaleja, ei flunssia, on tasapainoinen olo, silloin laihdutus sujuu miltei jopa kuin tanssi. Juuri nyt ei kuitenkaan ole tuollainen olo vaan sellainen, että ansaitsen sushit ja ehkä hieman jopa lisää kakkusia, koska tammi-ja helmikuu ovat mälsiä kuukausia ja haen kakkusista lisävirettä.
Kirjoitin muuten viime viikolla kateudesta ja nyt tulee tunnustus, olen hirvittävän kateellinen juuri nyt kaikkia hoikkia ihmisiä kohtaan. En siis nuoria, koska olin itsekin ennen synnytyksiä hoikka, vaan minun ikäisiä laiheliineja kohtaan. Koen juuri nyt heitä kohtaan huonommuutta en ulkonäön puolesta vaan siitä, että hoikkeliineista saa mielikuvan, että heillä on koko elämä hallinnassa. Hoikka keski-ikäinen on sinut itsensä kanssa, hirmuisen Zen, raakapuristaa oikeastaan kaiken, joogaa, miettii ainakin tunnin päivässä universumia ja omaa osaansa siinä. Kun taas pallero, kuten minä, häsää ympäriinsä ajatukset sotkeutuneena, unet huonoina, aloittaa elämäntaparempan ja syö vain lisää kakkusia elämäntaparempan riuduttavuuden vuoksi. Kyllä tämä naisen elo on välillä ihan hirveätä!
Joten ei, mieli ei ole nyt aivan balanssissa, sillä sushi ja kakkuset täyttävät ajatukset, mutta onhan päivä vielä huomennakin…
Miten teillä, alkoiko tammikuussa elämäntaparemppa, miten se on lähtenyt käyntiin, mistä teillä ruokahimo kertoo? Miksi väsyneenä ja pienesti flunssaisena tekee mieli syödä koko maailma?
Pirtsakkaa maanantaita ja kevättä, valoa ja toivottavasti kapeampaa uumaa kohti kohottelen täältä.
*Kolme ylintä kuvaa on napsinut Pinkit korkokengät Maiju
