Avainsana: eternitysummer

Tapahtuipa koiralenkillä ja Calvin Klein uutuudet

Tapahtuipa koiralenkillä ja Calvin Klein uutuudet

Joskus sitä saa mitä hömelöimpiä ideoita, kuten kodin suojasta tuumia, että tämän aamun koiralenkillä kuvaan Calvin Kleinin uutuudet ja otan vielä sumppia kyytipojaksi mukaan ja sattuukin olemaan tuulisin päivä sitten naismuistiin. Yllä oleva Muumimuki lensi kaaressa kahveineen kivikkoon tuulenpuuskan mukana ja koska kyseessä on Pidä Ruotsi siistinä erikoismuki, sydän läpättäen katselin kivikkoon, onko muki ehjänä enää ja olihan se. 🙂 Eli voisi todeta, että olipa onnenaamu. 
Rakastan aivan valtavasti näitä kotipiirin lenkkimaisemia. Ensin ihastelen merenviivaa, joka liittyy Porvoonjokeen ja tunnen vapauden tunnetta ja lenkki jatkuu metsän uumeniin, jossa taasen sielu lepää. Miltei säällä kuin säällä, aamulenkin rauhaisat maisemat kantaa pitkälle päivään mielihyvänä. 
Luonnon ja meren tuoksu on ihmeellisen huumaava, mutta niin on monen monet tuoksutkin. En ole aiemmin niin kovin syttynyt omakohtaisesti Calvin Kleinin tuoksuihin, koska niissä on piillyt sellaista eleganttia eteerisyyttä ja kaipaan tuoksuilta miltei aina sellaista tietynlaista mehukkuutta. 

Calvin Klein Eternity Summer tuoksussa on edelleen jotain tiettyä hienostunutta ja hillittyä, mutta tällä kertaa käärittynä kukkaisen kesäiseen runsauteen. 

Alkutuoksussa mielenkiintoinen tähtianis liittoutuu yhteen bergamottin ja aavikkoruusun kanssa.

Sydäntuoksussa Osmanthus, vesimäiset vivahteet ja sahrami antavat tuoksulle persoonallista ilmavuutta ja samalla mausteisuutta.

Jälkituoksussa Olibanum-hartsi, santelipuu ja myski taikovat tuoksusta huumaavan naisellisen ja täytyy myöntää, että tuoksun nuotit ovat itsellekin harvemmin kohtaamiani tuoksussa, mutta yhdessä muodostavat hienostuneen lämpimän kesäisen kukkaistuoksun.

Calvin Klein Eternity Summer tuoksun pariksi kuuluu myös miesten tuoksu Eternity Summer Calvin Klein for Men ja olen kuullut tuoksusta todella paljon kehuja, joten ihan pakko on käydä Sokoksella tuoksuttelemassa sekin tuoksu, oma mieskin kun tosiaan on vuosia pitänyt kovasti Calvin Klein tuoksuista. 

Naisten Eternity Summer n. 72e.

Ck one tuoksu on varmasti tuttu monen monille ja miehenikin on yhteiselomme aikana käyttänyt monen monta ck one tuoksupulloa vuosien varrella. Häälahjaksikin saimme vuonna 2003 silloisen limited edition ck one tuoksupullon ja häälahjana kyseinen tuoksu on mitä oivallisin, sillä kyseessä on unisex tuoksu. Tosin edelleen mielestäni nämä Calvin Klein tuoksut ovat enemmän miehille suunnattuja ja voimakkaista ja tummista tuoksuista pitävä miehenikin kokee nämä omikseen, vaikka näissä on mieheni makuun yllättävän paljon raikkautta.

Nyt kuitenkin n. 20-vuoden jälkeen ck tuoksusarja on lisääntynyt uudella ck all tuoksulla, joka on edeltäjäänsä monikerroksisempi, voimallisempi, raikkaampi ja metsäisempi. Tuoksussa on kuitenkin säilytetty alkuperäisen ck one:n sitruksisen vihreän teen vivahde eli tuttuuttakin löytyy. 
Kuten pullon naarmuistakin näkee, tästä tuoksusta on tykätty ja tämä oli miehellä mukana Kreikassakin. Ck all on omaankin tuoksunenään ihanan merellisen raikas ja metsäinen tuoksu. Kuin meidän jokapäiväinen lenkki ensin meren rannalla ja lopulta metsän uumenissa.

Alkutuoksu on erittäin raikas ja voisin hyvin kuvitella, että viimeistelee ihanasti aamun suihkuhetken ja herättää samalla aamuun. Alkutuoksussa on sekoitus bergamottia, mandariinia ja greipinkukkaa.

Sydäntuoksusta löytyy paradisonea koska alkuun haluttiin ripaus kirpeyttä, joka saatiin aikaan Firmenich-tuoksutalon kehittämällä paradisone-tuoksuvivahteella. Coronalia eli hippunen köynnöskukkaa ja raparperia, joka luultavasti on yksi seikoista, miksi ck all hurmaa minutkin niin vahvasti, rakastan raparperin tuoksua. Yhdessä sydäntuoksun kolmikko luovat tuoksulle merkillisen puhtaan tuoksuharmonian.

Jälkituoksussa tuoksuun lämpöä tuo ambra, myski ja vetiver. 

Calvin Klein one ja all tuoksuissa kiitollista on myös edulliset hinnat, 100ml pullo 54,90 ja 50ml 39,60.
CK one tuoksu on tuonut jo vuosia myös oman kesätuoksunsa, jota edustaa tänä kesänä ck one summer tuoksu kauniin merellisen sinisessä asussaan ja pullon kääntöpuolella lasissa näkyy laskeva aurinko. 

Ck one summer on oikea hellepäivän tuoksu tai kun makaat uimarannalla nauttien auringosta, tämä tuoksu on raikkaudellaan omiaan moninkertaistamaan etelän upean lämmön. Ck one summer tuo kesän, myös hieman tänne viileämmän säiden omaavaan Suomenkin kamaralle. 

Alkutuoksu nimittäin kuulostaa mitä herkullisimmilta rantadrinkiltä, josta vain paperinen sateenvarjo puuttuu. Alkutuoksu sisältää limettiä, sitruunaa ja kurkkua. Sydäntuoksussa kirpsakkuutta ja korostusta raikkaille nuoteille tuo tulinen pippuritrio. Jäkituoksussa kermainen myski, Guaiac-puu ja sahrami tuovat muutoin kepeän pirteälle tuoksulle syvyyttä. 

Ck one summer on niin herkullinen tuoksu, että tuoksua tekisi mieli vain nuuhkutella pullosta suoraan.

Hinta 100ml pullolla 49,20e.

Samu samppaliini se aina hieman ihmettelee näitä emännän kuvaushetkiä. Samun onneksi emäntä on sellainen yhden oton taktiikalla kuvaaja. Lisäksi Samu rakastaa viilennellä meressä ja seisoskella ja nuuhkutella tuulen mukana tuomia ”tyttötuoksuja”, sillä välin kun minä nautin maisemista ja nautin kahvia. 

Myrskyisästä säästä huolimatta tai juuri siitä johtuen, meillä oli Samun kanssa oikein erityisen ikimuistoinen lenkkihetki, eikä kummallakaan kuumotellut niin pahasti, kuin normaalisti lenkillä, vaan nautimme tuulen tuivertaessa ja raikastaessa kauniista lenkkimaisemista.  

Kesä on ihana, oli sää minkälainen tahansa ja erilaiset tuoksut luovat taasen mieheni ja minunkin maailmassa erilaisia kesämuistoja. Ck all loi Kreikan muistoja ja kenties ck one summer pääsee ensi viikon mökkireissulle. 

Onko Calvin Kleinin tuoksut tuttuja tai löytyykö suosikkia? Istutko sinä lenkillä penkille ja tuijotat vain meren äärettömyyttä, imet itseesi kesän tuoksuja, pysähdyt ja hiljennyt. Meditoinut en ole koskaan, mutta voisin kuvitella, että juuri tuo hetki vastaa rentouttavaa meditointihetkeä. 🙂

Kaunista ja tuoksuvaa sunnuntaita kaikille ja kuvan kolme tuoksuahan on saatu blogiin pr-näytteinä.