Avainsana: everbloom

Mitä äidille lahjaksi?


Mikä voisi olla tuoksu-ja kirjahöperön näkökulmasta ihanin äitienpäivälahja, no tietenkin tuoksu ja myös kirja. Villa Kardemumma blogin ihastuttava Maria Kesänen laittoi viestiä, että haluaisinko hänen ja Kati Jukaraisen uuden Juhlapuutarha kirjan ja arvannette varmaan mitä vastasin. 

Juhlapuutarha kirja on pullollaan kauniita ja herkullisia ideoita puutarhajuhliin ja kesän notkuviin pöytiin. Kirjassa on hyvin kauniit kuvat ja kirja on ulkoasultaan niin kaunis, että sitä on ilo myös pitää esillä. Nyt muuten Adlibrikseltä bongasin, että tämä muhkea kirja on alennuksessa hintaan 21,90. Uskon kirjan olevan monelle mieluisa lahja ja ihan vaikka omaa puutarhaa ei olisikaan, niin tarjoilujen ja juhlapöydän koristelujen suhteen. 

Mutta loput lahjavinkit ovatkin sitten tuoksuja, vaikka itse toivoisinkin Minna Parikan puputossuja ja hurjimmissa ja villeimmissä unelmissa Lancelin vaaleanpunaista tai punaista nahkalaukkua. Mutta jätetään moiset haaveet 50-vuotisjuhliin, sillä miehellä ja minulla ei ole tapana vaihtaa toistemme kanssa lahjoja, mutta esimerkiksi rakas anoppini jaksoi minua ennen muinoin aina muistaa tuoksulahjoilla ja kyllä myös äitienpäivänä. 

Liikumme tänään hyvin hempeissä vaaleanpunaisissa ja valkoisissa tunnelmissa ja yritin pohtia sellaisia tuoksuja tähän postaukseen, jotka eivät ole liian räväköitä tai intensiivisiä, vaan sellaisia, että näistä iloitsisi naiset ikään katsomatta. 
En ole aiemmin ollut Chanel tuoksunaisia, mutta taannoin Chanelin Gabrielle tuoksu vei täysin sydämeni mennessään raikkaudellaan, pienellä kirpeydellään ja kuitenkin sillä tutulla, mutta lempeällä twistillä uniikkia Chanelin tuoksua. Mutta Chanel No 5 L’Eau on aivan yhtä ihastuttava sekin, vieläkin hennommalla otteella. Missä Gabrielle on raikas, on No 5 L’Eau puhtaan utuinen ja hienostunut tuoksu,  joka ylittää kaikki sukupolvet. 

Höyhenen kepeä, mutta siltikin kestoltaan pitkäkestoinen, uniikki ja ylellinen on ensimmäiset asiat mitkä tuoksusta tulee mieleen. Vaikka tuoksussa on kukkaisia nuotteja, ovat ne upotettu tuoksuun niin hienostuneella tavalla, etten tavallaan ryöppyävää kukkamerta tuoksusta erota, vain silkkaa hiljaista ja hitaasti hiipivää kaunista kepeän puhdasta tuoksua. Tuoksu joka merkillisellä tavalla myös rauhoittaa ja jos pitäisi nimetä Hygge-tuoksu, niin Chanel No 5 L’Eau olisi juuri sitä.

Ensituoksussa sitruunaa, mandariinia,  appelsiinia, nerolia ja aldehydiä. 

Sydäntuoksussa jasmiinia, ruusua ja ylang ylangia

Lopputuoksussa puisia nuotteja, setriä ja myskiä. 

Jos sokkona pitäisi ostaa äidille tuoksu, Chanel No 5 L’Eau olisi yksi hienostuneimpia ja varmimpia valintoja, herkkä ja kaunis tuoksu, kuin kevään ensi valkovuokot. 


L’Occitane rakkauteni on suuren suuri ja ilahduin kovasti,  kun intensiivisemmästä ja alkuperäisestä vuoden takaisesta uutuudesta Terre de Lumiere L’EAU tuoksusta ilmestyi kevyempi ja herkän vaaleanpunainen EdT versio ja itse asiassa pidän tästä EdT versiosta enemmän. 

Terre de Lumiere L’EAU tuoksua kuvailisin, kesän yöttömiä öitä, kevään juhlia ja kesän taikaa, kukkamerta ja lämpöisiä auringonlaskuja. Puhdas, pehmeä, naisellinen ja kukkainen ja isosiskoaan nuorekkaampi tuoksu.


Ensituoksussa punapippuria, bergamottia ja mustaherukkaa

Sydäntuoksussa ruusua ja mantelia

Lopputuoksussa tonkapapua ja myskiä.

L’Occitanen verkkosivuilla nyt juuri toimitukset toimituskuluitta ja edulliseen hintaan mm. kaunis lahjapakkaus tai kevään kokeilusetti, joka maksaa vain 20e ja voisi olla mahtava myös reissuille mukaan. Eli äitiä voisi vaikka hemmotella kivalla lahjapakkauksella, jotta saisi täydellisemmän tuoksuelämyksen. Muistuttaisin vielä, että L’Occitanen lahjarasiat ovat niin kauniita, että itse olen vuosien varrella säilyttänyt ne kaikki. 

Boucheronilta on ilmestynyt uusi ruusutuoksu Quatre en Rose, joka tulee korumaisessa tuoksupullossa ja itse pullo on vielä huurrettu. Auki kiinni korkki tuo ripauksen lisää ylellisyyttä ja onkin saanut inspiraationsa Quatre sormuksesta. 

Alkutuoksussa Davana kasvi, mustaherukka ja mandariini

Sydäntuoksussa ruusu, jasmiini ja persikan kukka

Lopputuoksussa patsuli, vetiver ja myski

Itse tuoksu on tämän tuoksujoukon pirskahtelevin ja iloisin, kuin kupliva rose samppanja maljana äidille. Tuoksu on huumaava, intensiivinen ja samalla raikas, mutta muuttuen lopussa lämpöisemmäksi, kuin aurinkoinen hellepäivä. Itse tuoksupullo on niin kaunis, että tätä on ihanaa  pitää esillä yhdessä lempikorujen kanssa.
Oscar de la Rentan Bella Blanca tuoksupullo on jo mielestäni visuaalisesti osuva äitienpäiväksi. Pullo, jota koristaa valkoinen kohokuvioinen ruusupensasmeri. 

Kyseessä on pehmeän kukkainen ja hienostunut tuoksu, jossa on pieni annos mukavaa makeutta. Tuoksu on lumoava ja miellyttävä, sellainen jota koko ajan tekee mieli tuoksutella ranteelta, hyvin naisellinen tuoksu. 

Ensituoksussa vihreät lehdet, kielo ja päärynä

Sydäntuoksussa jasmiini ja se ruusu, appelsiininkukka ja tuberoosa

Lopputuoksussa kurjenmiekka, myski ja santelipuu

Kyseessä on uniikin kaunis tuoksupullo ja itse tuoksu on hennon kaunis ja kukkainen ja tämä voisi miellyttää varmasti hyvin monia äitejä. Tosin tähän rakastui nyt niin kovin meidän aikuinen tytär, että tämä tuoksu lähti tyttären hellään hoivaan. 


Sydän  meinasi tammikuussa tehdä volttia, kun googlen ihmemaasta löytyi kaivattu Gurlainin Meteorites Le Parfum tuoksu. Kaikki jotka rakastavat Guerlainin ylellisiä puuterihelmiä ja tietävät miten hienostuneen kauniille helmet tuoksuvat, niin nyt on tuoksu, joka tuoksuu aivan identtisesti Meteorites puuterihelmille. 

Tuoksu on ihana, puhdas, pilvenpehmeä, utuinen ja koukuttava. Varmasti todella monen äidin mieleen, kuten olisi äitienpäivälahjaan myös nuo itselleni ostamani puuterihelmet yllä. Kesäksi on tainnut ilmestyä kaunis vaaleanpunainen metallirasia versio puuterihelmiä ja myönnän, hieman keräilyvimma nostaa näiden puuterihelmirasioiden kanssa päätään. 

Guerlain Meteorites Le Parfum ensituoksussa aukeaa vihreän sitruunaisilla nuoteilla ja ensituoksussa bergamot, vihreä omena ja vihreät nuotit. Tuoksu ei kuitenkaan omaan tuoksunenääni aukea kirpeänä tai hedelmäisenä, vaan heti hempeä puuterihelmien tuoksu huumaa aistit.

Sydäntuoksussa orvokki ja ruusu tuovat kukkaisia ulottuvuuksia tuoksulle

Lopputuoksussa valkoinen myski ja puiset nuotit sulkevat tuoksun tuoden lämpöä tuoksulle. 

Tuntuu, että nyt on ihan vaikein äitienpäivälahjavinkkivuosi meneillään, sillä valitse nyt näistä, nämä kaikki tuoksut ovat omalla uniikilla tavallaan hyvin kauniita ja naisellisia tuoksua. Tähän Guerlaiiniin ihastui totaalisesti myös meidän aikuinen tytär, mutta tämä pullo jäi omaan kokoelmaan tuomaan päiviin hyvää oloa ja levollisuutta ja kaikkea sitä kaunista, mitä Guerlain edustaa. 
Halusin vielä vinkata parista tuoksusta, joista olen jo aiemminkin kirjoittanut, sillä tämä Shiseidon Ever Bloom Sakura Art Edition on sellainen, jota olen käyttänyt paljon siitä lähtien, kun sain tuoksun hyppysiini. Tuoksussa on jotain hyvin kaunista, pehmeää ja kukkaisaa ja tämä laskeutuu iholle kukkaisan vienosti.

Tuoksunuotitkin ovat muuten hieman erilaisia, kuin aiemmissa omistamissani tuoksuissa eli olisiko niissä se jokin special juttu.

Ensituoksussa kirpeä kirsikka, syklaamin kukka ja aina rakastamani bergamotti

Sydäntuoksussa Bulgarian ruusu, appelsiininkukka, kirsikankukka, kielo ja päärynä

Lopputuoksussa setri, vanilja, valkoinen myski ja synteettinen ja itselle täysin uusi nuotti Iso E Super, joka mitä luultavimmin on se nuotti, jonka kerrotaan olevan se tekijä, johon ihmiset rakastuvat juurikin sen pehmeyden vuoksi ja joka antaa tuoksulle erityisen samettisen vivahteen. 

Iso E Super yhdessä kauniine tuoksunuotteineen taikoo Shiseidon tuoksusta rakkaudellisen, kuin äidin syleily tai oman rakkaan lämpöinen halaus. 
Kaikille pääkaupunkiseudulla asuville, jos haluat antaa äidille/vaimolle tai vaikka kevään ylioppilaalle elämyksellisen tuoksulahjan, upea valinta voisi olla Helsingin Stokmannilla Atelier Cologne-piste, jossa lahjansaaja, voi itse valita itselleen tuoksun, joka pakataan kauniiseen lahjarasiaan ja mukaan tulee vielä Atelier Colognen myydyin tuoksu ylellisessä lahjansaajan itse valitsemassa nahkakotelossa ja johon vielä voi kirjailla vaikka lahjan saajan nimen tai vaikka sanan ”äiti”. 

Kannattaa lukea Atelier Cologne blogipostaus täältä, niin saat lisää ja tarkempaa infoa, niin tuoksuista, kuin tästä lahjakokonaisuudesta ja runsain kuvin. 
Mitä toivoisit tai antaisit äitienpäivälahjaksi ja innostiko mikään näistä äitienpäivälahjavinkeistä tai omistatko jo jonkun näistä tuoksuista tai Juhlapuutarha kirjan. Kaunista ja tuoksuvaa ja kukkaisaa sunnuntaita kaikille. <3

*Tuoksut pr-näytteitä