10 vuoden kuvahaaste!
Osallistunpa tähän profiilikuvahaasteeseen minäkin. Liityin Faceen vuonna 2007 ja muistaakseni meni noin 2-vuotta, että uskalsin laittaa omaa lärviäni profiilikuvan kohdalle. Aivan tavatonta sillä lailla levittää omaa kuvaa netissä tuumin minä, suorastaan huomionhakuista. En kestä. Joten tuo turvallinen valkoinen naama edusti meikäläistä 2007-2009. Voi tosin olla, että liityin vasta 2008, kuka nyt näitä vuosia muistaa.
Muutenkin kun eräs ystävä laittoi minulle viestiä vuonna 2008 (tekstaria), että kuullaan Facessa, vastasin hänelle, että laitetaan kuule ihan vaan sähköpostia, etten oikein ole siellä Facessa lainkaan. Kummeksuin koko Facebookia.
Kun kuvan lopulta laitoin, niin luonnollisesti siinä oli jotain Disney hommelia rekvisiittana, oli mukamas jotain omaa sisäpiirin hjuumoria mukana, että kehtasi sen kuvan ylipäänsä laittaa. Sitten tietenkin pelotti ne reaktiot, mitä ihmiset nyt ajattelee, kun on vallan kuva Facessa.
Tuleeko sanomista tai onko sitä nyt sitten pinnallinen tai muuten vaan olevinaan, mitä vanhemmatkin ajattelee. Mikä se Facebook nyt ylipäänsä oikein on. Joten siksi Dalmatialainen turvana, ettei ollut niin kuin ihan täysin omakuva pelkästään, oli oma turvalelu mukana.
Tuleeko sanomista tai onko sitä nyt sitten pinnallinen tai muuten vaan olevinaan, mitä vanhemmatkin ajattelee. Mikä se Facebook nyt ylipäänsä oikein on. Joten siksi Dalmatialainen turvana, ettei ollut niin kuin ihan täysin omakuva pelkästään, oli oma turvalelu mukana.
Enää ei ole niin väliä mitä muut ajattelee, joten muutakin on muuttunut n. 10-vuodessa, kuin lärvi, kroppa valunut, kaikki koko homma. Remppaa tosiaan tarvis, jos itseäni huvittaa, mutta kun ei edes huvita.. Eli jotain positiivistakin on tapahtunut, ettei aina yritä miellyttää koko ajan muita.
Mitä on sitten muuttunut näiden 10-vuoden aikana. Todellakaan silloinen minä ei olisi ikinä kuvitellut perustavansa jotain blogia ja vielä omalla naamalla ja nimellä, enhän edes tiennyt mitä blogit ovat. Jossain kohdassa tiedostin Kalastajan vaimo blogin ja ihastelin kyllä blogia, mutta mietin silloin, että aika epäilyttävää puuhaa tuolla lailla laittaa omia kasvojaan julkisuuteen.
Ei tullut tosiaan mietittyä, että kävelenhän minäkin omalla naamalla julkisesti kadulla, mutta tietenkin tämähän oli vallan eri asia. No arvaatte varmaan etten mieti enää noin, mutta ymmärrän, jos joku toinen epäilyttäviksi blogit vieläkin mieltää.
Koko Facebook, blogit ja myöhemmin koko somekokonaisuus olisi 10-vuotta sitten vanhalle minälleni ollut jotain oudoksuttavaa. Olinhan henkilö, joka kerran viikossa juuri ja juuri jaksoi painaa läppärin ”päälle” nappulaa, läppäri sijaitsi muuten kodinhoitohuoneessa.
Kaiketi tuo läppärin rasittava avaaminen kuului siivousaskareisiin, no niin nyt on viikon kotityöt tehty, kun on katsottu sähköpostit, joita siis ei saapunut koskaan lainkaan edes, kunhan kurkkasin varulta. Mutta enhän minäkään laitellut kenellekään sähköpostia vaan puhuin vallan puhelimessa ja jopa lankapuhelimessakin vielä tuolloin.
Olin 10-vuotta sitten täysin lapsissa kiinni, oli pieniä taaperoita ja isommat lapset vielä asuivat kotona. En olisi ikinä jaksanut tuolloin somettaa, vaikka otin tuosta ajasta paljon valokuvia, ihan omaksi iloksi ja meille kaikille muistoiksi tietenkin.
Kaipaanko sitten noita aikoja, no kyllä siinä mielessä, että kaikki lapset asuivat vielä kotona ja perheessä oli suloisia taaperoita. Ehdottomasti pikkulapsiaika on ollut oman elämän parasta aikaa ja uskon, että näin tulen ajattelemaan aina. Haluaisinko palata tuohon aikaan, no kyllä jotta saisin nähdä pikkuset natiaiset vielä kerran ja painaa vielä kerran suloiset nassut ikuisesti muistiin.
Mitä kropan muutoksiin tulee, niin tuolloin ei ollut vielä alleja vaan ne vaan yhtäkkiä plumpsahtivat 42-vuotiaana, kuten vaikka alaspäin valuvat suupielet, se maan vetovoima! Mutta muuten nyt ja näin on aika hyvä. Facebookissa huomaan pyöriväni enää varsin harvoin. Monesti käväisen samalla, jos joltain kamulta tulee meseviesti. Instagramissa viihdyn liikaakin, hyvin koukuttavaa katsella kauniita kuvia.
Olisipa mielenkiintoista tietää, jos se kuuluisa kristallipallo olisi hyppysissä, että mitä tulee tapahtumaan tulevien 10-vuoden aikana. Kaikki lapset ovat ainakin muuttaneet pesästä, mitä luultavammin vartalo ja kasvot ovat vanhentuneet huomattavasti, miten me mieheni kanssa selviämme tyhjän pesän syndroomasta. Miten some, some saattaa muuttua paljonkin. Onko blogeja enää? Onko vain liikkuvaa kuvaa?
Olkoon tämä postaus aikakapseli, jonka kaivan ulos 10-vuoden päästä, jos vain Luoja suo, että olen elävien kirjoissa. Paljon on maailma muuttunut viimeisessä 10-vuodessa, mutta aika radikaalisti uskon maailman muuttuvan tulevienkin 10-vuoden aikana.
Miten siellä, mitä koet sinulla tapahtuneen viimeisen 10-vuoden aikana. Mitä kaikkea on muuttunut, niin mielen, perhe-elämän, kropan ja somessa olemisen suhteen? Olisi mahtavaa kuulla teidän tarinoita.
Mitä on sitten muuttunut näiden 10-vuoden aikana. Todellakaan silloinen minä ei olisi ikinä kuvitellut perustavansa jotain blogia ja vielä omalla naamalla ja nimellä, enhän edes tiennyt mitä blogit ovat. Jossain kohdassa tiedostin Kalastajan vaimo blogin ja ihastelin kyllä blogia, mutta mietin silloin, että aika epäilyttävää puuhaa tuolla lailla laittaa omia kasvojaan julkisuuteen.
Ei tullut tosiaan mietittyä, että kävelenhän minäkin omalla naamalla julkisesti kadulla, mutta tietenkin tämähän oli vallan eri asia. No arvaatte varmaan etten mieti enää noin, mutta ymmärrän, jos joku toinen epäilyttäviksi blogit vieläkin mieltää.
Koko Facebook, blogit ja myöhemmin koko somekokonaisuus olisi 10-vuotta sitten vanhalle minälleni ollut jotain oudoksuttavaa. Olinhan henkilö, joka kerran viikossa juuri ja juuri jaksoi painaa läppärin ”päälle” nappulaa, läppäri sijaitsi muuten kodinhoitohuoneessa.
Kaiketi tuo läppärin rasittava avaaminen kuului siivousaskareisiin, no niin nyt on viikon kotityöt tehty, kun on katsottu sähköpostit, joita siis ei saapunut koskaan lainkaan edes, kunhan kurkkasin varulta. Mutta enhän minäkään laitellut kenellekään sähköpostia vaan puhuin vallan puhelimessa ja jopa lankapuhelimessakin vielä tuolloin.
Olin 10-vuotta sitten täysin lapsissa kiinni, oli pieniä taaperoita ja isommat lapset vielä asuivat kotona. En olisi ikinä jaksanut tuolloin somettaa, vaikka otin tuosta ajasta paljon valokuvia, ihan omaksi iloksi ja meille kaikille muistoiksi tietenkin.
Kaipaanko sitten noita aikoja, no kyllä siinä mielessä, että kaikki lapset asuivat vielä kotona ja perheessä oli suloisia taaperoita. Ehdottomasti pikkulapsiaika on ollut oman elämän parasta aikaa ja uskon, että näin tulen ajattelemaan aina. Haluaisinko palata tuohon aikaan, no kyllä jotta saisin nähdä pikkuset natiaiset vielä kerran ja painaa vielä kerran suloiset nassut ikuisesti muistiin.
Mitä kropan muutoksiin tulee, niin tuolloin ei ollut vielä alleja vaan ne vaan yhtäkkiä plumpsahtivat 42-vuotiaana, kuten vaikka alaspäin valuvat suupielet, se maan vetovoima! Mutta muuten nyt ja näin on aika hyvä. Facebookissa huomaan pyöriväni enää varsin harvoin. Monesti käväisen samalla, jos joltain kamulta tulee meseviesti. Instagramissa viihdyn liikaakin, hyvin koukuttavaa katsella kauniita kuvia.
Olisipa mielenkiintoista tietää, jos se kuuluisa kristallipallo olisi hyppysissä, että mitä tulee tapahtumaan tulevien 10-vuoden aikana. Kaikki lapset ovat ainakin muuttaneet pesästä, mitä luultavammin vartalo ja kasvot ovat vanhentuneet huomattavasti, miten me mieheni kanssa selviämme tyhjän pesän syndroomasta. Miten some, some saattaa muuttua paljonkin. Onko blogeja enää? Onko vain liikkuvaa kuvaa?
Olkoon tämä postaus aikakapseli, jonka kaivan ulos 10-vuoden päästä, jos vain Luoja suo, että olen elävien kirjoissa. Paljon on maailma muuttunut viimeisessä 10-vuodessa, mutta aika radikaalisti uskon maailman muuttuvan tulevienkin 10-vuoden aikana.
Miten siellä, mitä koet sinulla tapahtuneen viimeisen 10-vuoden aikana. Mitä kaikkea on muuttunut, niin mielen, perhe-elämän, kropan ja somessa olemisen suhteen? Olisi mahtavaa kuulla teidän tarinoita.
Oikein sydämellistä iltaa kaikille. <3
