Avainsana: freeman

Kaikille lapsenmielisille ja mieletön essence kynsilakkavinkki!

Kaikille lapsenmielisille ja mieletön essence kynsilakkavinkki!

Eilen vietettiin lapsenmielistä päivää tyttärien kanssa ja kävimme katsomassa Itse Ilkimys 3:n ja Transformers The Last Knight leffat. Juu kaksi putkeen, koska olin leffalähettiläänä saanut liput, jotka toimivat Finnkinon teattereissa, niin ei sitten erikseen jaksa aina suhailla Helsinkiin tai Vantaalle leffan vuoksi, kun meillä tosiaan on kilpaileva leffateatteri ihan tässä Porvoossakin. 

Hyvin jaksettiin kaksi leffaa, kun ruokailtiin välissä. Itse Ilkimys 3 oli mielestäni hyvä ja vaikka en ole maailman nauravaisinta tyyppiä, nauroin leffassa lapsien mielestä ihan häpeäksi asti. Jännä juttu, että ainakin mitä kuopusta tuijottelin, joutui toinen ihan pitämään itseään pokkana, ettei olisi räjähtänyt nauruun, sillä se nauraminen lasten leffassa olisi ollut toiselle hieman noloa. Noh olin nolo sitten lastenkin puolesta ja jäin kyllä tuumimaan, että on se rankkaa tuo murkkuus, kun on sellainen ikä, ettei vapautuneesti voi olla oma itsensä, kuten lapsena ja nyt taasen tälläisenä keski-ikäisenä/varhaisvanhuksena.
Alusta asti Itse Ilkimystä katsellessa hämäsi aivan älyttömän paljon se, että leffan Paha Poikahan oli ilmetty Freeman! Olen vuorenvarma, että leffan tekijät ovat löytäneet meidän oman muusikko Freemanin googlen ihmemaasta ja tehneet hänestä hahmon. Yhdennäköisyys oli aivan ilmiömäinen. Leffaa muuten siivitti aito kasarimusa ja ihan jalalla notkeaksi miltei joutui laittamaan. Itse Ilkimys 3:sta on hieman haukuttu, kai ihmisiä ärsyttää samojen leffa teemojen tehtailu, mutta itse koin, että oli kolmikon paras, tykkäsin todella paljon. Tässä leffassa oli jotain erityisen suloista ja söpöä. 

Yllä oleva kuva täältä ja alla oleva täältä 

Ruoan jälkeen menimme katsomaan Transformers The Last Knight leffan ja voihan jösses, sehän oli aivan älyttömän hyvä! Ok ensin toki piti päästä yli siitä seikasta, että isot robotit ovat hieman silmiin lapsekkaita ja ne muuntautuivat autoksi ym. Mutta kun tuosta nikotuksesta pääsin ylitse, niin olipahan hyvää viihdettä ja jopa niin jännittävä, että taisin jopa yhden kynnenkin puraista sitten lukioaikojen ja tytär taisi purra kaikki. 

Peukut Transformers The Last Knight leffalle, johon oli hienosti kiedottu Pyöreän Pöydän Ritarit ja Merlin, Lancelot ja King Arthur ja voi olla, että se olikin se, mikä leffan vei uudelle tasolle. Noh olen jäävi sanomaan, joten pakko katsoa ne kaikki muutkin Transformersit, joiden luulin olleen 13-vuotiaille pojille tarkoitettu. Noh ehkä sisimissäni asuu sitten aina seikkailunhaluinen 13-vuotias poikatyttö, kivaa huomata sekin, ettei sitä sivupersoonaani ole vielä kuopattukaan.
Kävimme myös Jumbon pelikaupassa, jossa oli kaiken moista ihanaa krääsää, joka miellyttää silmää ja miltei ostin Wonder Woman mukinkin, esteenä vain oli, että meikäläisellä on mukin ostokielto päällä (miehet) ja Pinkit korkokengät Maiju on jo hankkinut minulle oman Wonder Woman mukin, erilaisen tosin.. Joten siksi oli läheltä piti tilanne ja miltei ostin. Hieman jäi kyllä se muki sinne kauppaan kutkuttamaan. Niin minkäs ihminen itselleen voi, himot ne on kaikilla kuulkaa omansa. 

Joka tapauksessa kyseinen Guardians of the Galaxy lippis sytytti siihen malliin, että pakotin tyttären ottamaan valokuvan, joka oli todella kiusaannuttavaa ja tapahtui niin nopeasti, ettei taatusti kukaan ehtinyt huomaamaan. Jäin visioimaan kuitenkin sitä, mitähän jengi ajattelisi, jos alkaisin kulkemaan joka paikkaan kyseinen lakki päässä. Tuo ajattelu vei niinkin pitkälle, kuin suruisiin ajatuksiin, ettei aikuinen ihminen vaan voi kävellä tuollaisella lakilla leimaantumatta hieman hömelöksi nyt ainakin. Ärsyttävää, ettei ihminen saa olla mitä huvittaa, vaan sitä on väkisinkin yhteiskunnan normien vanki. Koska oli nyt se vaan sen verran dorkan hullun magea lätsä, että olisin mielinyt sen jo yleisen huvituksen nostattamiseksi itselleni hankkia, mutta ei kuulkaas loppupeleissä kantti kestänyt.


Asiasta vielä tuhanteen, koska tykkään antaa hyviksi havaitsemiani tuotevinkkejä täällä blogissa. Eli olen saanut kyseisen essencen 1 Goat&Go! Colour Boost kynsilakan varmaan 6kk sitten essence paketissa. Tänä aamuna iski sellainen fiilis, että nyt on pakko saada tuollaiset tumman farkun väriset kynnet ja omg, samalla havaitsin, että kyseinen kynsilakka on aivan uskomattoman hyvä eli 10+ kuulkaas paukahtaa nyt halpiskynsilakalle tuosta noin vaan ja kaupan päälle vielä viisi tähteä ja papukaijamerkki.

Kynsilakka tekee sen mitä lupaa, yksi kerros on niin runsaspigmenttinen, että se todellakin riittää ja lakka kuivuu hetkessä ja vielä kiiltää kauniisti. Ok en ole kynsilakkaa vielä testaillut ääriolosuihteissa, mm. tarroja ja hellaan palaneita ruokia kynsillä raapien, mutta noin yleisestikään mikään kynsilakka kynsissäni ei pysy priimana kahta vuorokautta kauempaa. Sellainen on vaan sula mahdottomuus, koska kohtelen kynsiäni/sormiani niin huonosti. Jo tämä tekstin nakuttelu on kynsilakalle äärimmäisen kuluttavaa.

Noh sain kuitenkin rangaistuksen, että otin kynsilakan testikäyttöön vasta nyt, sillä iski paniikki, näitä on pakko mennä ostamaan lisää ja heti huomenna. Niin on priimaa kuulkaas. Huomenna Souliina tulee Porvooseen ja sovittiin, että yhdessä mennään täydentämään Porvoon Tokmannilta essence kynsilakkavarastot ja sen jälkeen siellä näyttää sitten ei oota. 😉 Eli suuri suositus tälle kyseiselle kynsilakalle, vaikka muutenkin olen essencen kynsilakat todella hyviksi ja runsaspigmenttisiksi jo aiemminkin havainnut.

Iloa päivään ja kaikki scifihöperöt ja lapsekkaat, alla pari traileria, Transformers traileri on huikea! Anthony Hopkins niin karismaattinen, että vahva leffasuositus kaikille lapsenmielisille.

Mukavaa tiistaita ja pidetään sisäisestä lapsesta kiinni, maailma on jotenkin värittömämpi paikka ilman sitä pientä lapsenomaista tuiketta, joka ajoittain sydämessä läpättää. 

*essence kynsilakka saatu  blogiin ja sävy on 11 Instant Match ja leffoissa tällä kertaa käyty leffalähettilään ominaisuudessa.