Avainsana: garnierrespons

Heiniä nenässä ja tätien päivään mahtui vaikka mitä eilen!

Heiniä nenässä ja tätien päivään mahtui vaikka mitä eilen!

Hihi heinät ne kutittele nenässä vaan kun Maijun kanssa poseerasimme Garnier Respons uutuustuotteiden lanseeraustilaisuudessa. Herkullisia vartalotuotteita oli body milkinä, body  oilina ja body butterina. Oma suosikki body butter ja oma suosikki sarjoista oliivi. Kävi oliivisarjan kanssa hieman hassusti, kun tilaisuudessa tietämättäni laittelin hiusnaamiota käsiin, mutta ajoi asian ja hyvältä tuntui. Tilaisuus pidettiin Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa ja paljasjalkaisena Helsinkiläisenä hävettää myöntää, että oli ensimmäinen kerta kovin viehättävässä ja hienossa paikassa. Kävin koko lapsuuden kodin lähellä olevalla Töölön kasvihuoneella, joten Kaisaniemi oli tuolloin varmaankin sitten aika kaukana. 😉 Mahtavaa, että nyt pääsi käymään. 

Herkullisen aamupalan lisäksi tilaisuudessa oli käsihierontaa uutuustuotteilla, joita olivat, Oat Cream&White Almond ja Hunaja. Olen tänään ehtinyt testaamaan kuivan ihon öjyä ja eilen Body Buttereita ja ovat todellisia kuivan ihon tehokosteuttajia viehättävine tuoksuineen. Kivaa kun saadaan marketteihin edullisia uutuuksia. 


Suuntasimme tilaisuudesta Maijun kanssa Jumbon ostoskeskukseen ja kumman monta tuntia saimme vierähtämään eri ketjujen kosmetiikkaosastoilla. Tuoksuttelin varmaankin tuhatta tuoksua ja kotiin päästyä ihollani vallitsi tuoksujen kakofonia. Silti yksi tuoksu jäi muistiin ylitse muiden ja jonka bongasin Jumbon Stockmannilla ja uskallanpa tässä jo maaliskuussa todeta, että Hermes rhubarbe ecarlate on vuoden ihastuttavin tuoksu. Tämä tuoksuu niin hyvältä, että miltei itketti. Jos jokin kesäinen herkku tulisi nostaa ylitse muiden, se on raparperi ja rakastan raparperia kaikissa eri muodoissaan. Se, että markkinoilla on tullut tietooni jo kolmas raparperin tuoksuinen tuoksu tekee hyvin onnelliseksi. Ainoa harmitus, että aiempi raparperin tuoksuinen eau de toilette, jonka sain L’occitanelta joulukuussa ja jota rakastin yli kaiken, ei enää tuoksu raparperilta! Olen säilyttänyt tuoksua vielä rasiassa ja pimeässä eli pettymys oli suuri. Tuoksu on vieläkin hyvä, mutta kirpeys puuttuu… Olen vuorenvarma, että Hermesin raparperin tuoksu ei häviä eikä katoa, onhan kyseessä Hermes! Julistan täten Hermesin rhubarbe ecarlaten vuoden ihastuttavimmaksi tuoksuksi!

Donitsia välillä jotta jaksaa ja Maiju söi yhden maailman parhaimmista gluteenittomista leivistä, Arnolds Donuts Bakelin, ilosanomaa tässäkin kaikille kuuluttamassa. Vuoden hauskin tuoksupullo alla, Moschino Fresh, joka jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minä tykkään. Sopii kotimme vintage tunnelmaan. 

Päivän päätteeksi saimme kunnian osallistua Kauneuspalvelu Aila Airon 70-vuotisjuhliin Kauniaisten upeassa Kauneuslinnassa ja Aila Airon huikea ja uraasuuntaava tarina kauneudenhoidon parissa jatkuu jo kolmannessa sukupolvessa. Alla kuvassa vintage tuoksupulloja. Kyllä tuoksut tekevät naisen onnelliseksi!

Cafe Latte malja aamusella kotoa kuvattuna ja kyseisistä peltisistä pääsiäismunista on kyselty aiemmin Instagramin puolelta ja niitä ainakin saa Kluuvin Cafe Fazerilta ja näistä kauniista peltimunista on kiittäminen isää ja isän vaimoa. Tuoksuvaa ja hurmaavaa päivää kaikille ja huhhahhei kun eilen vauhtia piisasi.