Avainsana: #greasemusical

Grease musikaali Silja Linen laivoilla ja täydellinen reissu perheen nuorille!

Tänään sain kunnian käydä katsomassa ennakkoon Silja Symphonylla Grease musikaalin. Musikaali oli täydellisen huikea elämys, kuin olisin ollut Lontoossa musikaalissa, esiintyjät olivat aivan mielettömän taitavia ja musikaalin ohjaajana ja koreografina toimii maailman tähtienkin kanssa työskennellyt Gary Lloyd. Musikaalit starttaavat laivoilla 1.4 ja jatkuvat toukokuun loppuun asti. Mikä mahtava syy buukata risteily Tukholmaan. Grease on musikaalina sellainen, että kolahtaa varmasti koko perheelle ja taatusti myös meidän kohta 10-ja 12-vuotiaat tytöt pitäisivät esityksestä. 

Siksi päätinkin koota tähän postaukseen kivan teeman risteileville perheille, joilla on nuoria lapsia, eikä enää Muumilandiassa temmeltäviä pikkuisia. Postauksen kuvat olen koonnut tämän päivän ja aiemman Tukholman risteilyn kuvista. 

Risteily uudistuneissa Deluxe-hyteissä on ilo, poissa on kokolattiamatot ja tunnelma on raikkaan skandinaavinen. Ravintolasuosikkini on Tavolata, sieltä löytyy jokaisen makuun monenlaista italialaista ruokaa ja söinpä yhden suussasulavimmista jälkiruuista Tavolata ravintolassa. Normistihan aina kaipaan kakkusia, mutta Sorbet jäätelö hedelmäsalaatilla oli tajunnanräjäyttävää. Tavolatan aamupala, joka muuten kuuluu Deluxe-hytin hintaan on loistava ja peittoaa monen monet hotelliaamiaiset joilla olen ollut ja mikä parasta Tavolatan kahvikoneesta tulee kuumaa kahvia, kahvikuppitiialle tämä seikka on papukaijamerkin antamisen paikka.

Ruokailun jälkeen kenties shoppailua ja nuorison kanssa Grease musikaalin, wuhuu reissu on alkanut mahtavissa merkeissä. Harri Hyljekin on muuten saanut hienon fiftari rasvaletin. 😉

Yllä vielä Tätien videokooste mahtavasta musikaalista,
mitkä liikkeet mikä meno, mitkä lauluäänet, wau!
Huikean herkullisen Tavolata aamupalan (suosikkeja kuuma kahvi, tonnikalakapristahna ja mm. tuo rapeakuorinen leipä, suoraan paratiisista kaikki!) jälkeen kannattaa suunnata perheen nuorison ja miksei pienempienkin kanssa Tukholman ”Heurekaan” Tom Tits Experimentiin, aivan mieletön paikka, jossa on vaikka mitä kivaa tekemistä, keksittävää, pohdittavaa ja koettavaa. Olisimme viihtyneet lasten kanssa siellä vaikka koko päivän ja on kiva, että tälläisille ei vielä teineille, on jotain todella hauskaa tekemistä, jossa päivä Tukholmassa vierähtää vikkelään. Tom Titsille onkin myönnetty useita palkintoja, enkä ihmettele!


Nyt iski armoton matkakuume sekä lasten kanssa, että miehen kanssa kahden. Grease musikaali olisi pakko nähdä uudelleen koko perheen voimin, uskon varmasti, että niin lapset kuin mies nauttisi musikaalista yhtä paljon kuin minä tänään. Lisäksi suosittelen kaikille lämpimästi Tom Tits Experimentiä, jos ette ole vielä käyneet. 

Kiitos Tallink Silja, että pääsin tänään aikamatkailemaan Greasen parissa hienon musikaalin muodossa ja kyllä iho meni musikaalin aikana koko ajan hyvällä tavalla kananlihalle. 🙂

Tässä vielä meidän iloinen 40+ naiskaarti pääsi Muumimamman ja Pikku Myyn kainaloon. 

Aiempi risteily ja Tom Tits ja Grease musikaali yhteistyössä Tallink Siljan kanssa. Musikaali kuuluu risteily hintaan, mutta paikat tulee varata etukäteen.