Viisi asiaa!

2. En ehdi lukemaan kaikkia maailman kirjoja tai katsoa elokuvia, tämä ahdistaa ajoittain, sillä tämän suhteen kanssa tuntuu, että aika tulee loppumaan kesken ja monen muunkin asian kanssa toki myöskin. Nuorena luulin, että ehdin vaikka mitä, ihan kaiken, mutta nyt olen ymmärtänyt, etten ehdi mitään. Aina mietin vaarianikin, joka oli kova lukemaan, että minne se kaikki vaarini lukema tieto lopulta katosi, tähtipölyynkö? Huomaan, että nälkä asioihin, joita on pitänyt itsestäänselvänä, tässä tietyssä iän leikkauskohdassa kasvaa tai pikemminkin pelko niiden asioiden ehtymisestä.
3. En tule näkemään kaikkia maita, joita haluaisin, tämä seikka aiheuttaa tietynlaista klaustrofobian tunnetta.
4. En koskaan kykene sanomaan tiettyjä asioita suoraan tietyille ihmisille, miltä minusta oikein tuntuu ja miten minä asiat koen
5. Pettäisi miestäni
5. Road trip kattaen koko maapallon ja kyllä pieni sukkulalento samalla sinne avaruuteen. 🙂
3. En ole ollut kenenkään muun kanssa myöskään kihloissa, kuin vain mieheni ja sain tätä rakkautta hieman odottaa
4. Minulla ei ole sisaruksia, mutta sedät ja täti ajavat sisarusten ja samalla hieman vanhempien yhdistelmää
5. Kissat ennemmin, kuin koirat. Koirien onnellisuus välillä ottaa kupoliin, kun olen sillä tuulella, kissat ovat riittävän cooleja kaikkiin mielentiloihini.
Miten siellä, löytyikö uusia puolia tai samaistusmispintaa ja sitten teille heitto, suurin haaveesi ja hih yhdellä sanalla, omg. se on aikalailla vaikeaa, mutta olisi kiva kuulla?
Tämän haasteen bongasin Mansikoita ja vaahtokarkkia blogista.






