Ei olisi Samua ilman Pontusta
Pläjähtää toinen nostalgia pläjäys heti perään, mutta minkäs teet, mummilla vanhoja valokuvia oli niin hauskaa katsella ja kuvat puhutteli. Tuli sitten fiilisteltyä menneitä eläinrakkaita ja jos ei lapsuudenkodissa olisi ollut kultaistanoutajaa Pontusta, ei meillä mitä luultavammin olisi tänä päivänä saman rotuista koiraa eli Samppaliinia.
Sivulauseena pakko todeta, että vaikka pidin kesäpaikkaa ja loputtomia kuukausia ”maalla” kidutusleirinä, niin näissä kuvissa näytän kyllä todella onnelliselta. Ehkä mielen sopukoihin jäi päällimmäiseksi muistiin jotkut teiniajan angstiajat mökillä.
Pontus oli uskomaton koira ja suuri persoona. Pontus rakasti veneilyä ja viihtyi myös surffilaudalla. Aina missä oli pienikin mahdollisuus merelliseen olemiseen, siellä oli Pontus. Pontus oli myös urhea ja ei katsonut kadulla uhittelevan Rottweilerin uhittelua pitkään, vaan alisti lopulta itseään kookkaamman koiran. Pontus opetti, että kaikki on asenteesta kiinni.
Pontus ei ollut ruoan perään, mikä oli sinällään aika erikoista, sillä kultaisetnoutajat ovat tunnetusti varsinaisia ahmatteja. Pontuksen syömiseen tarvittiinkin koominen rituaali, eli jonkun perheenjäsenen tuli kiihdyttää Pontus pieneen raivotilaan, murisemalla Pontukselle ja vasta tässä kiihkeässä raivotilassa Pontus ahmi ruokansa. Pontus halusi tuntea olevansa ”peto”, joka oli puolustanut ruokaansa ja tehnyt ruokansa eteen hommia.
Maailman kaunein isäni sisko, tätini ja kummitätini, sillä miten joku voi näyttää noin kauniilta heti uinnin jälkeen. Kysynpä vaan ja ah se nuoruus! Kuten kuvasta näkyy, Pontus oli aina menossa mukana ja sai erittäin paljon hellyyttä kaikilta.
Pontus oli vielä kova karkailemaan, oli aina naapurin tytöt mielessä ja Pontusta jouduttiin lopulta pitämään mökillä kiinni.
Pontuksen elämän merkittävin hetki oli kuitenkin se, kun Pontuksesta tuli isä. Perheeseemme otettiin hamtaro Muru. Muru tuli muuten minulle ihan tavallisena arkipäivänä yllätyslahjana. Pontus se sekosi Murun tulosta kuitenkin varmaan eniten ja jaksoi tuijottaa Murun häkkiä tuntitolkulla. Ensimmäisenä päivänä, kun Muru tuli taloon, Pontus säntäili vaarin tullessa kotiin ulko-oven ja häkin väliä, että tule nyt katsomaan, kun minusta on tullut isä!
Pontus pysyi hievahtamatta, jos Muru laitettiin Pontuksen pään päälle ja koki tilanteen äärettömän nautinnolliseksi. Iso koira osasi olla niin hellä ”vauvaansa” kohtaan.
Pontus oli niin erikoinen koira kaikkine omituisuuksineen, surffilaudalla seilailu, ei syönyt ellei murisuttanut ja luuli aidosti hamsteria pennukseen. Mutta suuri persoona jättää sydämeen suuren aukon ja tämä on ollut varmaan se syy, että kun koiran päätimme hankkia, oli rotuvalinta selkeä eli kultainnennoutaja. Jostain kumman syystä meillä on myös koko ajan hamstereitakin. 😉 Kissoja ei lapsuudenkodissa ollut, mutta se onkin sitten ihan toinen tarina se.
Onko teillä vaikuttanut lapsuudenkodin lemmikit tai eläimettömyys siihen, ettei aikuisena ole eläimiä tai on eläimiä? Olisi kiva kuulla eläintarinoita.
Upeaa lauantaita kaikille, tänään Tädit tubettaa Tubeconissa. <3
