Avainsana: hankintatukku

Talvihirviö on selätetty!

Talvihirviö on selätetty!

Mies on todennut, että vaivun marraskuussa talviunille ja tottahan se on, talvella kaikki vaatii extrapinnistystä ja menee ns. läskiksi. Aiemmin helmikuu on ollut syväkauhukuukausi, mutta tänä talvena en paiskautunut helmikuun syvään tunneliin vaan oli tasaisen tappava talvi kaikkinensa. 

Kaikki viime kevään hyvä elämäntaparemppailussa on mennyt totaaliläskiksi ja sillä lailla hilpaa hiipien. Ensin yksi valkoinen leipä, sitten kaksi ja lopulta se tunne, kun farkut kiristää muualtakin kuin vyötäröstä. 


Sushia, kakkusia ja Lidlin kypäriä, siitä oli viime talvi tehty. Kuka syö puolikkaan kakun kolmessa päivässä. Kakkuset ovat ehkä huono asia, mutta nämä muut suorastaan kansanterveydellisiä. Sushin syöminen kuulemma ruokkii jodivarastoa jota muuten ei saa ravinnosta riittävästi, jos olen väärässä saa sanoa, itsepetoksena toiminut tuokin. Lidlin kypärät ovat nostaneet alhaisen verenpaineen normaaliksi, joten lootikko päivässä on pitänyt elämänlangassa kiinni. 😉


Toivottomuuden tunne kaiken aloittamisesta jälleen kerran riipii mieltä ja mietin kuka se ihminen oikeastaan on, kuka koko talven napsi hiilareita huuleen lainkaan miettimättä tai edes varmaan nauttimatta ja miten katkaista tämä tottumuksen kierre?

Maaliskuu kun aina koittaa, alan tuntemaan iloa ja onnea ja rintaan hiipii voimakas tunne, että pitkä painajainen on vihdoinkin takana, nimittäin synkkä pimeä Suomen talvi. 

Vaatekaapin pimeää on ollut.


Tämän talven traumatisoimana jo nyt hieman jännittää miten tuleva talvi sujuu, miten hiivin taas kolooni, löntystän hymyttömänä koiran kanssa puistossa, lenkin jälkeen ranskalaista patonkia huuleen ja kakkusia, niitä saatava joka päivä. Joku kysyy, miksi turmelen itseäni, miksi hoidan itseäni huonosti, mutta tuo talvella hiipivä synkkyys on merkillinen salaa saapuva haarniska, joka syö minut sisälleen aivan tahtomatta. 

Nyt on tosiaan maaliskuu ja katson taas kauas taakse yhtä menetettyä talvea ja joltisenkin inhoan talvihirviötä tuota ilmeisesti minuuteni toista puolikasta. Haaveilen talvikuukausista etelässä, kirkasvalolampusta, jostain apukeinosta,  jottei enää jatkossa talvi syö minua suihinsa. 

Auringon valo kun koittaa,
alkaa tehdä terveellisempiä herkkuja mieli.

Helmikuussa olen yleensä vajonnut täydellisesti suon silmään, mutta luulen, että tänä talvena minut pelasti Right Connectionin Sirpa, joka luki jonkin aiemman itsesäälipostaukseni ja lähetti postipojan mukana salama seepran lailla minulle Ginsemaxia. Uskon, että tuon avulla, helmikuusta ei tullut se lopullinen naula talven kuohitsemaan kroppaani vaan selvisin helmikuusta jo melko hyvin ja maaliskuussa olo on ollut energinen ja reipas. 


Pari viikkoa Ginsemaxia syötyäni olo alkoi muuttua kohisten
ja uskon, että juuri Ginsemaxin vuoksi en vaipunut
Darth Vaderin tapaan pimeän puolelle. 

Olen syönyt koko talven paljon eri vitamiineja ja uskon, että niiden vuoksi esim. lapsen influessa tarttui minuun parin päivän nuhalla ja lämmöllä. Vitamiinit todellakin auttavat flunssaan, mutta mikä auttaa mieleen ja valon puutteeseen ja talviturkkiin verhoutumiseen mitä enemmän ikää tulee lisää. Ensi talvena aion ottaa tuon Ginsemaxin jo syksyllä avuksi, koska olen varma, että se auttoi selviämään helmikuusta kenties hieman maaliviivaa hipoen ja räpiköiden, mutta kuitenkin tuntui erittäin paljon paremmalta kuin ikuinen helmikuun musta. 


Nyt on taas aurinko rinnassa, mitä nyt Onnin sokeritauti hieman kiikutti venettä, ukkelin vanhempien vakavat sairaudet kuluttavat ukkelia ja toki koneiden ja autojen ketjureaktiomainen sarjatsemurha on hiertänyt hiekkapaperin lailla. Mutta nämä eivät ole mitään verrattuna siihen, että pari tuttavaa on viikon sisällä saanut niitä pahimpia suru-uutisia ja olen joutunut taasen peilaamaan omaa elämääni, että vaikka talvi olisi kuinka avaruuden äärettömyyden kaltainen tyhjä, perhe voi hyvin ja olen elossa siinä tyhjiössä. Moton ”onhan päivä vielä huomennakin”, voisi muuttaa ”onhan päivä vielä maaliskuussakin”, sillä nyt kevättä kohden ja josko sen ranskanlimpun jaksaisin jättää kokonaan pois, energian kohisten lisääntyessä valon voimaannuttamana (yäk voimaantua on vähän muotisana, kyllä minä nyt taas niin voimaannuin, hyi) ja lopettaisin tuon hyljereaktion ja lakkaisin keräämästä rasvakerrostumaa pimeää aikaa varten… Muuten kolme pistettä nuorten mielestä on merkki keski-ikäisestä tekstin takana, en ymmärrä miksi, tuossa yhteydessä pisteet kuvaa epävarmuutta ja nöyrtymisen hiljaisuutta muutoksen alkutaipaleella. 

Onko teillä olo jo parempi, nyt kun valoisuus on huomattavasti lisääntynyt, miten selätätte talvimasennusta, oletteko käyttäneet Ginsemaxia? 


Pääsiäiskynnet on lakattu,
mutta milloin saan haukkaista palasen pupua?

Elämän pienet hassutukset ja suloisuudet tuovat iloa elämään.
Onneksi suklaariippuvainen en sentään enää ole,
tilalle on vaan tullut niin paljon muuta. 



Sydämellistä perjantaita kaikille <3

*Ginsemax Hankintatukku sponsored

Lisää Ginsemaxista voit lukea täältä