Elämäntaparemppa on alkanut päin peetä ja moisestahan seuraa riita!
 |
| Lenkillä ja tässä vaiheessa kaikki vielä hyvin. |
 |
| Järsin tämän sushihimoissani vaikka en tykkää koko tortusta. |
 |
| Onni on täällä siksi, että Onni on herkuttelukaveri. Onni söi ennen vain nälkäänsä, mutta vanhemmiten Onnista on tullut samanlainen herkkupeppu kuin emäntänsä ja perheen pahin ja uskaliain kerjääjä! |
Toissapäivänä tapahtui hetkellinen noste ja mielenkirkkaus ja täälläkin isosti uhoten päätin aloittaa elämäntaparempan! Eilen kuitenkin herätessä pyöri mielessä sushi. Kakkuset väijyivät kiltisti taka-alalla siellä ollen, mutta ei kiivaasti piinaten, mutta sushin kuvat kiiltelivät silmien edessä taivaan tähtösiäkin kirkkaampina. Räydyin ja räydyin eilen sushihimoissani ja päätin visusti, että sushille en mene, siellähän jo nauretaankin meikäläiselle, että taas tuo suominainen tulee ja syö heidän kaikki lohisushit.. Sanoin muuten miehellenikin tästä, että hieman hävettäisi mennä taas pian sushille, samalle luonnollisesti vihjaten menisimmekö? Mieheni sanoi, että on parempi olla ajattelematta nyt tuota asiaa mitä muut ajattelee. Jäin siinä miettimään, että miksi vaikka kolme kertaa viikossa samassa ravintolassa käyminen on häpeällinen asia? Miksi häpeää on niin paljon ja miten mieheni kertoi lukeneensa jutun, missä 65-vuotiaat eläkkeelle juuri jäävät ihmiset kertoivat eniten katuvansa elämässään murehtimista ja murehtimisen määrää.
Voi maar miten paljon murehtia osaankaan ja paljon kun murehtii tarvitsee lohdukseen herkkuja, herkut pitävät hetkellisesti mielen stabiilina.
No siihen eiliseen… Sushihimo teki sen, että söin tyttäreltä jääneen runebergintortun, joista en pidä lainkaan ja kourallisen Fazerin sinisiä suklaakonvehteja, vaikka olen suklaalakossa ollut jo vuoden, siis sellaisessa lakossa, että kotona en syö suklaata, vain jos muualla tarjotaan. Onko tuokin eräänlainen itsepetos, mikä suklaalakko, hah oikeasti?
Tänään taas aamu alkoi hyvin, terveellinen aamupala, ei vehnää, koiralenkki ja mitä sitten tapahtuikaan, noh kaksi hodaria tapahtui ja irtokarkkeja!
Elämäntaparemppa ei ole alkanut täten kovinkaan hyvin, mutta on aivan mainiota miten itseäni huijaan koko ajan, että koska olen päättänyt tämän elämäntaparempan, niin laihdun siltikin päätöksen voimalla. Oletteko hullumpaa kuulleet? Näin sisimmissäni kuitenkin ajattelen, päätös on tehty, nämä ovat olleet vain tälläisiä pieniä harhapolkuja nämä runebergintortut, konvehdit, hodarit ym. Huh olen kyllä järkyttynyt tästä sekamelskasta mikä päässä pyörii. Mitä enemmän laihdutan, sen enemmän ajattelen ruokaa ja syön, mikä paradoksi!
Ehkä on myös parempi, että en niin kauheasti elämäntaparemppaile, sillä olen ollut tänään ennen noita hodareita aika äkäisellä tuulella ja sai mieskin osakseen hieman huutia ja sitten minäkin luonnollisesti sain osakseni huutia koska eihän mies ymmärrä, että elän juuri nyt sushittomana ja kakuttomana vaikeaa ja herkkää aikaa.
Söin lopulta pari hodaria mielenjärkytykseen ja kirottuun nälkään ja mieli selkeni laakista, eikä torahammastiia asunutkaan enää sisimmissäni. Nälkä on kyllä suurin peto mitä sisimmissäni asuu, mutta miten syödä kohtuudella? Sillä matkalla tai matkan alussa taas ollaan huojuen ja horjuen, mutta onhan päivä vielä huomennakin, eiks je? Aikas paha mieli nyt kylläkin, kun piti vielä mennä sushinhimossa riitelemään…
Miten siellä, sushia, herkkuja, elämäntaparemppaa, murehtimista, miten on viikonloppu mennyt? Täällä ei sillä tavoin, että voisin olla itsestäni kovin ylpeä…
