Avainsana: huulikiillot

Lumene rakkautta! Lumene my love!

Lumene rakkautta! Lumene my love!

Nyt tuntui siltä, että olisi aiheellista tehdä Lumene aiheinen postaus, sillä onhan Lumene ollut meikkipussini kiintotähti nuoresta iästä lähtien. Lumenen olen imenyt itseeni jo ”mummin maidossa”, mummin sinihylsyinen pinkki huulipuna on ikiklassikko sieluni sopukoissa ja mummin 70-luvun tyylin kulmakiviä.


Aikanaan nuoruudessa ei ollut suurin piirtein kuin kaksi kosmetiikkamerkkiä, jotka olivat myös nuoren budjetille sopivia. Mahtavaa on, että Lumenen laatu on vain kasvanut, mutta hinnat pysyneet suhteessa samoina. Lumenea saa myös perin usein tarjouksista, jolloin on tullut täydennettyä Lumene varastoa. Lumene on myös luottotuliainen ulkomailla asuville vietäväksi.


Ajattelin listata muutamia ehdottomia Lumene suosikkejani ja niitähän on varsin monta, mutta juurikin siksi Lumene ansaitsee postauksen jonka tähti on Lumenen ihanat tuotteet.


Kynsilakat



Meikkipussissani on aina ollut Lumenen kynsilakkoja, mutta kun Lumenelta rantautui CC-kynsilakka ja Gel Effect kynsilakat menin aivan sekaisin. Edelleen arkisempaan kynsilakkaukseen aivan ykkönen on Lumenen CC-kynsilakka, joka silottaa kynnen mahdollisia pintavaurioita ( niitä minulla on) tehden kynnen terveen näköiseksi ja samalla antaen kauniin klassisen lakkauksen. Gel Effect lakat antavat kauniin kiillon ja pulleamman pinnan, kynsi näyttää upealta. Alakuvassa ylhäällä suht kulunut puteli, on suosikkini Lumene CC. <3


Kynsilakkakokoelma







Tämän kesän upeat Gel Effect sävyt 



Oma suosikki ”Valon juhlaa”



Lip Balmeja ilman en lähde minnekään.
Nämä ovat suurimpia suosikkeja aivan ylipäänsä.
Täydellinen kosteutus, ihanat sävyt ja mukavan pitkä kesto.
Hip Hurraa että Lumenelta ilmestyivät nämä tänä keväänä.



Huulipunia käytän harvoin ja sävyt maltillisia.
Pidän enemmän huulikiilloista.



Näistä voidemaisista poskipunista kannan toista aina käsilaukussa
ja poskipunaa on helppoa lisätä pitkin päivää.
Aivan mahtavat, pidän näistä todella paljon
<3



Nykyään pohjustan aina ennen meikkivoidetta ihon.
Näin ihosta tulee tasaisempi ja kuulaampi ja meikki pysyy paremmin.
Vasemmalla oleva on suosikkejani vaikka kotoa löytyy mm.
Diorin vastaava.



Ihastuttava aikuisen naisen tehoöljy, jota laitan iltaisin iholle
ja dekoltee alueelle.
Tuoksuukin hyvälle.



Näitä käytän säännöllisesti ja tuo Blur on jo miltei tyhjä.
Peittää huippuhyvin ihon sävyn epätasaisuudet.
Lumenen seerumi meikkivoide on todella laadukas
ja antaa iholle kauniin hehkun.



Kääks mikä huulikiiltohulluus, kaikki laatikon huulikiillot hankittu itse.

*Muutoin osa meikeistä ostettu ja osa saatu blogiin testiin

Lumenen tuotteista ainoa tällä hetkellä jolle en ole lämmennyt on Lumenen ripsivärit. Sekin johtuu harvoista ja värittömistä ripsistäni. Tuuhearipsiselle Lumenen ripsivärit sopivatkin varmaan, mutta minä tarvitsen extratehoja. Muutoin olemme Lumenen kanssa ylimpiä ystäviä.


Olisi todella kivaa kuulla löytyykö teiltä Lumenen suosikkeja tai muistoja nuoruudesta joistain Lumene meikeistä tai kosmetiikasta. 🙂 


Mukavaa tiistaita kaikille <3