Ihmissuhdesolmussa
Tärkeintä näissä keskusteluissa on olla asiallinen omassa palautteessaan ja kyvykäs ottamaan vastaan kritiikkiä omasta itsestään ja nähdä itsensä toisen silmin. Sana anteeksi on myös paikallaan ja eilen olen pyytänyt anteeksi, omaa pikkumaisuuttani ja mustavalkoisuutta. Emme vieläkään ole ystäväni kanssa aivan samaa mieltä, mutta siinä olemme samaa mieltä, että ystävyytemme on aivan liian arvokas, että sitä heiluttaisi pienet jutut tai muut ihmiset. Lisäksi ymmärrämme täysin nyt juteltuamme mistä toinen tulee, vaikka se ei poistakaan sitä seikkaa, että tietyt asiat jäävät ennalleen ja molemmilla on siinä hyväksymistä.
Olen onnellinen, että minulla on näin syvä ja pitkäaikainen ystävyys, joka kestää kriisit ja avoimet loukatun mielen puheet. Ystävyys on tahdon asia ja kun on tahtoa, on myös ystävyyttä. <3
Mitä mietteitä teissä juttu herätti, onko teillä todella suorat avoimet välit ystävän kanssa ja voitte helposti puhua vaikeistakin asioista? Vai kannatteko kaunaa sisällä ja asioita, joita haluaisitte sanoa? Oletteko kokeilleet suoraa puhetta ja mitä siitä on seurannut?