Avainsana: ilonaiho

Kuukauden kosmetiikkasuosikit kesäkuu 2018

Kuukauden kosmetiikkasuosikit kesäkuu 2018

On aika taas niputtaa kuukauden kosmetiikkasuosikit kesäkuun osalta. Chanelin Cruise-kesäkokoelma osoittautui sellaiseksi, etten voinut jättää yhtäkään meikeistä pois laskuista, joita sain Chanelilta testiin. Sarjaan toki kuuluu muutama muukin tuote, mutta ohessa esillä testiini saadut Chanelin kesäkokoelman meikit. Koko kokoelmasta voit lukea Chanelin sivuilta täältä.

Chanelin neljän luomivärin paletti Quadra Eyeshadow yllätti todella iloisesti. Luomiväreissä on hyvin pigmenttinen ja kermainen koostumus eli luomivärit ovat todella laadukkaita. Aina näin ei ole ollut Chanelin luomivärien suhteen, joten mietinkin, että luomivärien rakenteelle on kenties tehty uudistuksia. Luomiväripaletin laadukas koostumus saa katsomaan Chanelin luomivärejä jatkossa aivan uusin silmin. 

Neljä upeaa sävyä, tiilenpunainen, luunvalkoinen, kuparisen ruskea, joka taittuu kultaan ja hiilen harmaa. Kyseessä on limited edition paletti ja sävyt ovat mitä upeimmat kesään, tuomaan ”savannamaisen” aurinkoisen silmämeikkilookin, mutta toimivat toki erinomaisesti kaikkina vuodenaikona. 


Toinen kokoelman helmi on Palette Essentielle kasvomeikkipaletti, jossa mukana on valohohde sävyssä beigekaramelli, kultainen valohohde ja poskipuna sävyssä vadelman punainen. Erityisesti pidän siitä, että kyseessä on voidemaiset sävyt, jotka on mukava levittää  iholle. Vaikka poskipunakin paletissa näyttää voimakkaan punaiselta, niin käytössä riippuen kerroksista, sillä saa loihdittua mitä mukavimman rusotuksen poskille. 

Kokoelmaan kuuluu myös kolme kynsilakkaa sävyissä Halo maitomaisen pinkki/nude pinkki, Legerete aito kesäinen khaki sävy ja Chicness, joka on viininpunaisen ruskea kynsilakka. 

Huulipunakynät Le Rouge Crayon De Couleur, ovat huulilla erittäin pysyviä, mutta erittäin kauniin kiillon ja hoitavuuden antavia. Harvoin näin kiiltävät ja hoitavat huulipunat pysyvät näin hyvin huulilla. Sain testiin kauniin klassisen aavistuksen vadelmanpunaisen sävyn Rose Schocking ja roosan, mutta pienellä oranssillta twistillä varustetun sävyn A La Rosee.

Chanel Cruise-kokoelman meikit saatavilla vain Stockmann myymälöistä, joten jos menet kaupunkiin lomilla, josta löytyy Stockmann, suosittelen kurkkaamaan tämän laadukkaan ja näyttävän kesäkokoelman. 
Omaan tuoksunenään kesän upein miestentuoksu tulee Chanelilta. Bleu De Chanel on metsäisen raikas, mutta silti miehekäs tuoksu kaikkiin vuoden aikoihin. 

Ensituoksussa sitruunaa, greippiä, punapippuria, limeä, minttua ja aldehydejä eli puhtaan ilman raikkautta ja korianteria

Sydäntuoksussa melonia, jasmiinia, inkivääriä ja muskottipähkinää.

Lopputuoksussa kallioruusun uutetta, patsulia, santelipuuta, setripuuta, meripihkaa, suitsuketta ja pihkaa.

Chanel Bleu De Chanel sopii ikään katsomatta, niin sporttiselle miehelle, kuin vanhan ajan herrasmiehelle, raikas, metsäinen ja hienostunut tuoksu. 
Omaan tuoksunenään paras Issey Miyake tuoksu tulee kesäisenä versiona L’Eau d’issey Miayke Summer. Päiviin jolloin haluat tuoksua puhtaalta, aamukasteelta ja sateen raikkaudelta. Kuitenkin mukana on pieni twist pirteyttä myöskin.

Ensituoksussa litsi ja pinkki greippi

Sydäntuoksussa guava ja passionhedelmä

Lopputuoksussa puisia nuotteja ja vaniljaa.

Saatavuus mm. Sokos.
Olen todella kranttu puhdistusaineiden suhteen ja vaikka aina pesen meikin ensin kaksoispuhdistuksella, niin viimeistelen meikin poiston vielä meikin puhdistusaineella. Cliniquen Take the Day off puhdistusmaito on hyvin hellävarainen, eikä meikinpuhdistuksen jälkeen posket punoita. Meikki lähtee loistavasti ja saa oikein äimistellä, miten paljon vanulappuun vielä irtoaakin meikkiä. Iso peukku helposti käytettävälle riittoisalle pumppupullolle. Peukut myös sille, että puhdistusmaitoa voi käyttää joko veden kanssa tai ilman. Omalle iholleni, tämä puhdistusmaito on löytö, sillä noin muuten usein meikkiä puhdistaessa iho reagoi punoittaen.
Kesän ihanimmat ja kepeimmät ihonhoitotuotteet löytyy academieltä. 

Heleyttävä seerumi ja geelivoide tuntuvat kumpikin rauhoittavan kosteuttavilta iholla ja näissä on huumaavan ihana persikan tuoksu.

Serum Eclat 8H, virkistää ja heleyttää ja imeytyy iholle vikkelään, vaikka tuntuukin hetken todella kostealta. Valmistaa ihoa meikille ja pidentää meikin kestoa. Luvataan kosteuttavan 8H. 

Aquabaume Eclat vitamiini geelivoideon koostumukseltaan juuri sellainen ihonhoitotuote, joista itse tykkään. Liian raskaat ja voimaiset ihonhoitotuotteet ei ole oma juttu, vaan pikemminkin juuri geeli-ja sorbettimaiset ihonhoitotuoteet. Tämä kun vielä tuoksuu  niin ihanasti persikalle, niin oi että on just.

Valoa heijastavat kapselit tasoittavat ihoa ja sen väriä, ihosta tulee joustavampi ja kosteutetumpi ja heleä. 

Ihan parhaat ihonhoitotuotteet kesään!

Kesäkuun paras ostos on Nyxin butt ”naked” paletti, joka sisältää runsaan kokoelman erilaisia luomivärejä. En muuten tiedä miksi aina meikatessa tartun Nyxin luomiväripaletteihin, niistä on ehdottomasti tullut yksiä suurimpia suosikkeja, lompakkoystävällisen hinnan ja kivan laadun ja sävymaailman kohtaamisen vuoksi ja Nyx ei todellakaan ole mikään nuorten brändi!

Nyxillä sävyjä nimittäin riittää. Paletti sisältää myös neljä poskipunaa, aurinkopuuterin ja kaksi erisävyistä valohohdesävyä ja luomivärisiveltimen ja jättimäisen peilin. Tämän peilin kanssa on helppoa meikata. Pulitin tästä kokonaisuudesta Sokoksen alesta 14,95e eli kiitolaukkaa kannattaa mennä tutkailemaan Sokosten Nyxin pisteen alelaarit. 
Hämmentävän hyvä ja edullinen poskipuna tulee L.A. Girliltä, kuin myös erittäin pysyvät ja runsas pigmenttiset Glazed Lip Paintit.

Poskipunan sävy on sellainen, etten noin punaista sävyä olisi itse ymmärtänyt ikinä ostaa, vaan tarttunut ennemminkin johonkin turvalliseen roosaan tai persikkaan. Mutta sävy Just for Fun onkin aivan mieletön, sillä tällä saa kerrostamalla aivan mielettömän upean rusotuksen poskille. Pientä päivetystä, aurinkopuuteria ja tätä yhdessä, ihan täydellinen kombo. 

Glazed Lip Paintit sävyissä peony ja bombshell, aijai miten ihanat pinkit sävyt. Jo tuubin sävy kertoo täydellisesti, miltä nämä kiillot, mutta järisyttävän runsaspigmenttiset huulipuna/kiillot näyttävät huulilla. Nämä eivät anna pientä hohdetta, vaan huulille tulee juurikin itse tuubin runsas sävy. Nämä on sellaiset, saat mitä ostat tuotteet ja vielä hinta on mitä lompakkoystävällisin ja nämä siis todellakin pysyy ja pysyy huulilla. Tuoksussa pientä mentholin tuoksua havaittavissa ja huulituntuma mukavan kostea. 

L.A. Girl meikkejä myy Olet Kaunis.fi.

Metsästän aina sitä parasta aurinkopuuteria ja tässä tulee Korresilta aivan napakymppi aurinkopuuteri, niille jotka kaipaavat aurinkopuuterilta runsasta pigmenttiä ja aitoa auringon sävytystä, ei sellaista kullanhohdetta tai glitteriä. 


Luonnonmukaisesta kosmetiikasta pitäville Korresin aurinkopuuteri sävyssä ”Warm Shade”, antaa kauniin aidon päivettynyttä ilmettä ja mukavan runsaan pigmentin. Peukut ihanan isolle rasialle ja peilille. Kaakaojauhe ja kookosöljy kosteuttavat ja suojaavat ihoa. 

Tälläisiäpä kesäsuosikkeja tällä kertaa ja vaikka aina yritän pitäytyä siinä viidessä suosikissa täällä blogin puolella, niin kosmetiikkahöperölle sellainen viidessä pitäytyminen näyttää olevan suorastaan mahdotonta.

Löytyikö tuttuja tuotteita tai brändejä, onko vinkata jotain omia suosikkeja kyseisiltä merkeiltä tai mikä houkutti eniten tai mikä on sinun viimeisin kosmetiikkaostos? 

Upeaa tiistaita kaikille.  <3

*Kaikki muu postauksen kosmetiikka pr-näytteitä, paitsi Nyx butt naked paletti ostettu itse