Avainsana: isadora

Juhannus höpinät

Juhannus höpinät

Tänä vuonna emme vietä juhannusta oikein mitenkään, no toki ostin tytöille kaapit täyteen juhannusherkkuja, mutta siinä se. Suorastaan pakotin miehen menemään samaisella viikolla Norjaan perhokalastamaan mille osui myös juhannus. Tämän viikon, kun pitäisi olla lohen saannin kannalta yksi parhaimpia viikkoja. Toisin on ukkeli raukalle tosin käynyt, sillä Norjassa on ollut samainen helle, mikä täällä Suomessakin ja lohijoella on vaivaiset 16 kuutiota vettä, normaalin 130 kuution sijaan. Voi pojat, kun harmittaa miehen puolesta, ettei tämä lohen kalastuksen kannalta parhaista viikoista olekaan se parhain.

No kuitenkin pakkojuhlinta ei ole meikäläisen juttu ja on ihan se ja sama mennäänkö mökille normi viikonloppuna vai juhannusviikonloppuna. Nyt vietetään karvattien ja tyttöjen kanssa kotijuhannus ja se tuntuu monen vuoden jälkeen oikein kivalta ja sitä paitsi, mehän asumme ihan maalla, joten maaseutu tunteen saa ihan tässä  kotipihallakin. 
Eilen sykähdytti sydäntä ja silmiä tämä Atelier Colognen pr-lahja, joka on viimeistä piirtoa myöten loppuun asti mietitty. Nahkainen nimilappu, johon on kullalla painettu oma nimi ”Tiia”. Nahkainen kotelo tuoksulle kannettavaksi käsilaukussa mukana ja nämä täydelliset Pomelon ja vaniljan tuoksut: ”Pomelo Paradis” ja ”Vanille Insensee”. 

Pomelo Paradis:

Ensituoksussa pinkki greippi, mustaherukka ja mandariini

Sydäntuoksussa appelsiininkukka, ruusu ja minttu

Lopputuoksussa meripihka, vetiver ja orvokki

Pomelo Paradis on tuoksuna, kuin kesä itse ja mikä parasta, kuitenkin mieto, eikä päällekäyvä hedelmäinen tuoksu, kuin ihana hedelmäinen drinkki. Löytyy Stockmannin verkkokaupasta täältä ja jos vain mahdollista käydä Helsingin Stockmannilla, niin käykää fiilistelemässä Atelier Cologne pisteellä, sillä kyseessä on suorastaan elämyksellinen tuoksuttelu ja ostohetki, kuten lahjapakkauksestakin näkyy. 

Vanille Insensee:

Ensituoksussa korianteri, lime ja sitruuna

Sydäntuoksussa vetiver, jasmiini ja tammiuutetta

Lopputuoksussa vaniljaa, meripihkaa ja tammea

Kerrankin vaniljatuoksu, josta minäkin pidän, vanilja joka ei ole niin ilmeinen ja selkeän vain vaniljaisen makea. Kyseessä on vaniljainen tuoksu, jossa on pientä pirteyttä ja myös tummempaa syvyyttä. 

Löydät Stockmannilta täältä.

Tuoksulinjoja on Suomesta saatavilla viisi: raikkaan sitruksinen Joie de Vivre, elegantti ja selkeä Chic Absolue, yllättävä Avant Garde, täyteläisiä ja arvokkaista tuoksuista koostuva Haute Couture sekä eksoottinen ja mausteinen Carte Blanche. Yhteensä ihania ja uniikkeja Atelier Cologne -tuoksuja on 25, joista jokainen voi valita omat suosikkinsa ”tuoksuvaatekaappiinsa”.

Olen aiemmin kirjoittanut kattavammin Atelier Cologne-tuoksuista täällä
Hiphurraa vihdoin omistan farkkutakin sitten lapsuusvuosien ja olen ihan varma, että tulen käyttämään tätä farkkutakkia mielettömän paljon. Ihanat pienet kirjailut tuossa rinnuksessa ja sellaista strech-materiaalia, niin ei kinnaa päällä. Löytyy Cellbesiltä täältä. 
Juhannusherkut ei täällä nyt maita, tai maittaisihan ne, mutta kun taas on tämä painonpudotushommeli päällä. Kävin puntarissa ja paino oli kirjaimellisesti isoin mitä koskaan, ellei nyt sentään raskausaikoja tai pikemminkin raskauden viimeistä kuukautta lasketa mukaan, siis oikeasti apua, mutta totta on!

Noh mies tekee meillä aina herkulliset munakkaat, mutta päätin nyt yrittää kerrankin minäkin. 

Munakas

4 munaa
liraus maitoa
täyteläistä pippuriseosta Meira
täyteläistä tomattimaustetta Meira
1dl Emmental juustoraastetta
Kirsikkatomaatteja
Kesäsipulin varsia
Parmankinkkua

Paistoin miedolla lämmöllä ja sain jopa munakkaan käännettyä suht ehjänä ja saavutus sekin, ettei palanut pohjaan. 
Puolet aamiaksena ja puolet iltapalana, nam.

Mansikkasmoothie

Mansikoita  n. 250g
2 banaania
liraus hunajaa
Turkkilaista jogurttia

Caffe latte

Maitovaahto
tummapaahtokahvia
pari teelusikkaa tummaa kaakaojauhetta, joka vie suklaahimon

Ihana lautanen muuten Cellbesiltä täältä. 

Kävin tällä viikolla Change lingerien uimapukumuotinäytöksessä ja myönnän, että uimapukujen osto on kammottavaa hommaa ja en sitä edes juuri tee. Nyt tosin tekisi mieli tuo sininen toppi ja alaosa käydä hommaamassa, niin ihana sävy ja jotenkin vaikuttaa, että tämä uikkari vähän tukisi niitä röllöjäkin. 
Mietin sitten, että lisään tähän vielä tälläiset juhannusmeikki ihastukset ja eikös muuten ole mieletön pyyhe, jonka sain Hemtexin kesäisestä pressipaketista. On pyöreä malliltaan ja todella iso ja päissä hapsut. Pyyhe tuo jotenkin mieleen lapsuuden kesät. 

Omaan aika isot ihohuokoset poskien ja nenän ympärillä ja The Balm Time Balm on todella kätevä meikinpohjustaja ja tasoittaa nätisti ihoa ja ihohuokosia ja solahtaa ihoon heti. Samaten The Balmin Sexy Mama puuteri, peittää, mutta ei liian peittävästi ja vähentää kiiltoa iholla, mikä on hellepäiviin loistavaa. 

Korresin kipparinsininen kynsilakka ”Steel Blue” on aivan täydellinen kesälakan sävy ja jos ei tykkää sinisestä, niin Nordic Girliltä löytyy kauniin punainen kynsilakka pienellä oranssilla twistillä. 

Olen totaalinen aurinkopuuterihullu ja aina metsästän sitä täydellisintä aurinkopuuteria. Tässäpä onkin sitten kolme varsin täydellistä ja myös erilaista aurinkopuuteria. Luonnonmukaisesta kosmetiikasta pitäville Korresin aurinkopuuteri sävyssä ”Warm Shade”, antaa kauniin aidon päivettynyttä ilmettä ja mukavan runsaan pigmentin. Peukut ihanan isolle rasialle ja peilille. Kaakaojauhe ja kookosöljy kosteuttavat ja suojaavat ihoa. 

Guerlain Terracotta Light antaa  hienostuneen pehmeän ja rusottavan lookin vaaleammalle iholle. 

Kun taas Artdecon aurinkopuuterin keskiosassa on poskipuna ja Artdecon bronzing blushilla saa taiottua yhdessä niin poskipunan kuin auringon suuteleman ihon. 

Lisähehkua saakin joko IsaDoran kasvoille ja kropalle sopiville Glow Dropseilla tai oikein festarihehkua taasen Anastasian Liquid Glow:lla, joka pysyy ihossa taatusti koko festariyön. 

Entäs huulet sitten, tänä vuonna huulipunien saralla kovin juttu on ollut Marimekko for Clinique punat ja L’Orealin kiiltopunat,  mutta koska olen molemmista sarjoista niin paljon jauhanut täällä blogissa,  niin vielä muutama helmi punien saralla.

Anastasia Liquuid Lipstick sävyssä ”Carina” pysyy huulilla taas sen koko festariyön eli jos kaipaat pysyvää huulikiiltomaista punaa, tässä on juuri se oikea.

Estee Lauder Liquid Metallic sävyssä ”Neon fuse”, tuo taas pysyvää huulikiiltomaista lookkia huulille metallinhohtoisella twistillä eli täydellinen bilehuulipuna.

Estee Lauder Pure Color Love Lipstick ”Haute Gold”, on taas perinteisempien punien ystäville, kun haluat kostean huulituntuman, pysyvyyttä ja kevyempää pigmenttiä. Ihan lempipunista tällä hetkellä sävy 270. Upea kultainen painava hylsy kruunaa kokonaisuuden.  

Perinteisempi kauniin vesimelonin sävyinen Lip Brilliance huulikiilto löytyy Artdecon kesäsarjasta  Jos kaipaat huulillesi hoitavaa ja silti punaa antavaa huulipunaa, Hydra Care Lipstick-kosteuttava huulipuna on omaan makuun miellyttävin huulia hoitava puna, joka antaa kuitenkin runsaan pigmentin. 

Pakko hihkaista vielä essence ”Lash Princess”, jolla saa runsaat ja erotellut ripset ja essencehän ei hinnoiltaan päätä huimaa. Bongasin näitä kivan näköisiä ripsivärejä tänään omastakin Porvoon Tokmannilta. 

Tulipahan siinä taas kesäisiä hehkua antavia suosikkeja, kyllä kosmetiikka vaan on ihanaa. 
Tämän kesän ihanimman mekon ostin Zalandolta ja vain 20 euron  hintaan. Löydät halutessasi mekkosen täältä.  Rakastan tätä mekkoa ja mekko on saanut paljon kehuja, omalta mieheltä ja myös tiedän erään ystävän, joka tilasi saman mekon heti myöskin itselleen. 

Mitä te teette juhannuksena ja mitä olette mieltä,  onko ainoa oikea juhannus  mökillä vai voiko juhannuksesta nauttia myös kaupungissa. Muuten meikeillä vai ilman juhannus? 

Pistikö jokin silmään meikeistä ja onko antaa hyviä munakasvinkkejä vielä tänne lisää, olisi kiva saada vaihtelua myös munakkaisiin.

Sydämellistä  ja toivoakseni aurinkoista juhannusta kaikille. <3

*Hemtex pyyhe saatu ja kosmetiikka pr-näytteitä, Cellbes Farkkutakki yhteistyössä ja Cellbes farkkutakki ja lautanen sisältää mainoslinkin, muut linkit ei.