Avainsana: izmailovskymarket

Kreisishoppailua Moskovassa!

Kreisishoppailua Moskovassa!

Avaruusseikkailulla meillä oli ensimmäisenä iltana ja viimeisenä päivänä aikaa ihastella Moskovaa. Ensimmäisenä iltana me kisailijat menimme Punaiselle torille syömään ja samalla kävimme kaikki mahdolliset kitsikaupat läpi, etsien sitä täydellistä ja suorastaan korneinta Putin-mukia. Kitsikauppojen vieressä oli kaikkein hienoimpia merkkiliikkeitä sulassa sovussa. 
Viimeisenä päivänä Moskovassa meidät kuljetettiin yllätyksenä Izmailovsky Market markkinoille. Ruplia ei hirveästi ollut päällä, mutta koska markkinoilla oli kaikki niin pilkkahintaista, niin jotain pientä kitsiä venäläistä kamaa sain shopattua kotiin asti. 
Puiset jääkaappimagneetit esimerkiksi maksoivat 1,50e. Markkinoilla oli antiikkia, kauniita huiveja, käsitöitä ja vaikka mitä ja aidosti kaunista tavaraakin paljon. Tinkiä markkinoilla voi miltei 3/4 osan hinnasta pois. Huomaa kuitenkin kuvista, että minkälainen neuvostotavara on miellyttänyt meikäläisen silmää. Näissä on jotain vinkeän hauskaa. 

Saapuessamme muuten Moskovaan, autossa meitä odotti lahjakassit, jossa oli vodkaa, maatuska, herkkuja ja Laika-muki. Todella kiva yllätys. 

Muutamia tuliaisia, niin saatuja, kuin ostettuja. Nämä kaikki ovat odottaneet laatikossa koko kesän, jotta olen päässyt ne vihdoin kuvaamaan ja näyttämään täällä bloginkin puolella. 

Parhaat ostokset kuitenkin ehdottomasti oli, markkinoilta hankkimani Juri Gagarin teeppari ja Juri Gagarin training centeristä ostamani aito avaruusruoka eli toffee ja näitä kosmonautit syövät ihan aikuisten oikeasti ollessaan avaruusasemalla. Myös meidän kanssa kaksi päivää olleen kosmonautti Oleg Kotovin avaruusasema reissun asumerkki, hitsi miksi noita kangasläpysköitä nyt kutsutaan. Joulukoriste, joka on siis meikäläinen, sillä juuri tuossa siniraidallisessa kosmonauttipuvussa pääsin treenaamaan kosmonauttitehtäviä painottomassa tilassa. 
Hih oliko aivan karseaa katsottavaa tai uppoaako tälläinen Neuvostoliitto ja Putin kama?

Mahtavaa torstaita kaikille ja vielä on avaruusseikkailusta kaksi osaa jäljellä ja Subiltahan kaikki osat tulevat putkeen sunnutaina ja tänään osa 4/5 18:55. Mutta mukavaa on katsella jaksot myös ihan täältä Tupla.fi sivuilta. 🙂 Jos ette ole nähneet vielä jaksoja, kannattaa kurkata. <3