Avainsana: jälkiruoka

Annin Uunissa ja Aarikka kestit

Annin Uunissa ja Aarikka kestit

Osa kuvista Camilla Bloom ja kukat Home in Garden Kauniainen

Ihastuttava Annin Uunissa kutsui työhuoneelleen Aarikka kesteihin. Pöytä oli katettu mitä kauneimmin ja notkui Annin loihtimia toinen toistaan kauniimpia herkkuja. Tomaattipiirakkaa, kakkuja, raparperimehua, vegaanista skagenia ja vaikka mitä. Vegaaninen skagen oli tehty Cavi-artista ja tofusta ja en huomannut tavalliseen skageniin niin mitään eroa, mikä hämmästytti. Skagen oli vielä jumalaista. Tätähän kannattaa tehdä jatkossa.

Kattauksessa ihastutti Aarikan monet astiat, kynttilätuikut, aterimet, mukit, kulhot ja ihan kaikki. Annilla oli myös Aarikan mekko ja korvikset yllä. Täytyy sanoa, että huolisin ihan kaikki, niin mekot kuin kaikki kattaukseen liittyvät ihanuudet. Myös lila mekko on Aarikan.

Meitä oli ihanan intiimi pieni porukka, mukana mm. Mieskin Juri ja Mona Visuri ja ilo oli ylimmillään. Saimme tehdä pieniin Aarikan Kupla-maljakoihin omat kukkakimput kotiin viemisiksi ja oli kassissa vielä jotain muutakin ihanaa, kuten mm. näyttävä Puisto-kakkulapio, joka pääsee meidän tämän kevään ylioppilasjuhlien juhlapöytää koristamaan.

Ihana Anni. <3

Teen aina focacciaa Annin reseptillä ja seuraavaksi lähtee kokeiluun sitruunamutakakku. Rakastan sitruunaa ja veikkaan, että tästä kakusta tulee meilläkin hitti.

Löytyykö teillä Aarikan sisustusjuttuja, meiltä löytyy entuudestaan iso musta pässi. Entäpä onko tullut kokattua Annin resepteillä jotain herkullista, olisi kiva kuulla?

Nautinnollista viikonloppua kaikille ja Annille vielä suuret kiitokset kutsusta. <3