Avainsana: kesäpaikka

Mökkiviikonloppu pikkuserkkujen kanssa

Mökkiviikonloppu pikkuserkkujen kanssa

Oli taas pikkuserkkutreffien aika ja tällä kertaa vietimme yön miehen perheen mökillä Kirkkonummella. Sää suosi syyskuisia mökkeilijöitä ja lampivesi oli vielä aika lämmintä, tosin liian kylmää omaan makuun. 🙂

Menin mökille jo päivää ennen kuin pikkuserkut saapuivat, enkä ole ikinä ollut mökillä yksin syyspimeällä. Hieman taisi jännittää, sillä heräilin yön aikana kymmenen kertaa.

Meidän ihana trio. <3 <3 <3

Rakastan mökillä ottaa edesmenneen anopin astiat esiin ja vuosi sitten kesällä löysin anopin kaapista erilaisia pöytäliinoja. Tässä oikeaa 90-luvun värirunsautta. Toki voin olla pöytäliinan valmistusajankohdasta väärässä, mutta sellainen tunne pöytäliinasta tulee. Lautasina Röstrandin Violat.

Hyvä ruoka kuuluu meidän tapaamisten keskiöön, oli tapaamiset sitten toistemme luona, ravintolassa tai mökillä. Tällä kertaa toinen pikkuserkuista oli tehnyt chilipataa ja toinen suklaaleivoksia ja omenakaurapaistosta.

Tein sitten perinteisen tonnikalapastasalaatin. Nyyttäri meininki toimii mahtavasti ja on kiva päästä nauttimaan toisten kokkaamia makuelämyksiä samalla.

Tonnikalapastasalaatti on sellainen resepti, ettei täyttävyydessään kenties voi salaatiksi aivan kutsua, mutta menkööt nyt sillä nimellä. Salaattia on tehnyt ensimmäisen kerran minulle päälle parikymppisenä hyvä ystäväni ja tässä retrosalaatissa onkin ehdottomasti majoneeseineen kasari/ysäri-piirteitä. 

Tonnikalapastasalaattiin paras pasta on jyväpasta ja onneksi Myllyn paraskin on jyväpastaa alkanut valmistamaan jossain kohden, sillä aina aiemmin jyväpasta itsessään on ollut oikea metsästettävä pastalajike, jota on löytynyt aniharvoista kaupoista. Moni luulee, että kyseissä salaatissa ulkonäön perusteella on riisiä, mutta riisijyvän muotoinen jyvänen onkin herkullista pastaa. 

Tonnikapalastasalaattiin kuuluu muuten pussillinen herneitä ja ne surautin sulaksi hetkessä mikrossa. Pari purkkia tonnikalaa ja tänään laitoin tonnikalat öljyineen kaikkineen tuomaan lisämakua salaattiin. Yksi iso purjo pilkotaan pieneksi, nippu tilliä ja kaksi maustekurkkua tai suolakurkkua pilkottuna myöskin. Kosteutta ja mehevyyttä salaattiin saadaan tuubillisella majoneesia ja miltei kokonaisella purkilla kermaviiliä. Tänään käytin kummankin suhteen kevytversioita, en tiedä miksi, mutta maukasta tuli siltikin. 

Siinäpä se, valmiina herkullinen tonnikalapastasalaatti kamu Tarun ohjeen mukaan. 

Toinen pikkuserkuista oli tuonut Riiasta Latviasta raparperiviiniä ja oli kyllä todella hyvää, eikä lainkaan liian makeaa. Saman merkin kuohuvaa olen joskus nauttinut Tallinnassa ja toimittavat kuulemma myös Suomeen.

Runsas aamiainen, suorastaan brunssi.

Pikkuserkkujen kanssa käydään läpi aina monia tunteita, jutellaan niin syvälliset, kuin vaihdevuosi asiat ja nauretaan myös kippurassa.

Olipas meillä taas kivaa. Vietättekö te paljon aikaa eri sukulaisten kanssa? Mikä on teidän mielestä kesämökillä parasta ja mikä herkku kuuluu kesämökille?

Sydämellisiä syyspäiviä kaikille. <3