Avainsana: keski-ikäinen ikärasismi

Tätien ruuvit löysällä ja haaveita ikärasistittomasta tulevaisuudesta

Tätien ruuvit löysällä ja haaveita ikärasistittomasta tulevaisuudesta

Te kysyitte tädit vastaavat, mutta ei siinä kaikki. Tänään julkaistua videota katsellessa pulpahti mieleen, kun tädit kertoivat omista haaveistaan ja tavoitteistaan, että onko sitä tässä iässä vielä mahdollista rohkaista itseään, muuttaa kulkuaan suht kuitenkin pienillä asioilla. Voiko keski-ikäinen olla mielenkiintoinen tai kuten itse omassa haaveissani kerron, että olisi mukavaa olla jonkun sellaisen brändin keulakuva, johon itse uskoo, mutta onko sellaiset haaveet ihan haihattelua. 

Olin luennolla, jossa kuulin että ikäkäsitys on muuttumassa ja enää ei pukeuduta mummon mekkoihin edes vanhuksina, vaan vanhuskin voi olla trendikäs ja pukeutua ei oman ikäkäsitteensä mukaisesti, vaan juuri kuten haluaa. En nyt puhu mistään ”pellepukeutumisesta”, vaan siitä, että 80-vuotiaskin voi vetää ylleen vaikka reikäiset farkut ja nahkatakin. Omassa nuoruudessahan tietyn ikäiset pukeutuivat ns. ikänsä mukaisesti, mutta tänä päivänä ikänsä mukainen pukeutuminen ei ole enää se juttu.

Olen miettinyt voiko tavallinen nainen olla vaikkapa jonkun vaatemerkin keulakuva. Huomaan itse, että haen mieluiten vaateinspiraatiota toki ihan itse kaupoista tai tavallisten aikuisten naisten blogeista. On hirmuisen vaikeaa samaistua naistenlehtien laihan teini-ikäisen mallin päällä oleviin xxs vaatteisiin ja miettiä kyseisiä vaatteita ostavansa, kun ei saa kuvia katsoessa mielikuvia, miltä ne näyttäisi minun yllä.

Olen huomannut, että tyylikäs tai oman tyylisensä nainen on aina näyttävä, oli kiloja tai vuosia mittarissa kuinka paljon tahansa, jos ihminen kantaa itsensä. Sellainen ihminen huomataan, sellaisessa ihmisessä on karismaa ja tällä ei ole mitään tekemistä ryppyjen tai vaatekoon kanssa. Mutta miksi aikuismalleja sitten näkee niin vähän ja jos jossain isommassakin muotinäytöksessäkin on yksi kiintiövanhus ja hän on hän tietenkin upea kasvoiltaan ja teinimallin mitoissa. Sitten tätä kiintiövanhusta tai muotishow:ta ylistetään, koska mukana on yksi ainut ikäihminen? Vähän kuin joskus yksi musta valkoisten mainosmallien joukossa, jotta muka kaikki iät ja ihonvärit otettaisiin näin huomioon?

Onko asia kuitenkin niin, ettei kukaan vaan halua katsoa tavallista keski-ikäistä tai iäkkäämpää missään, se ei vaan myy. Toki itseäni lämmitti tieto, että huippumalli Lauren Hutton 73-vuoden iässä  toimii alusvaatemallina Calvin Kleinille ja kun Lauren on vielä henkilö, joka on antanut ryppyjen kaunistaa kasvonsa ja siksi on tänäkin päivänä tunnistettavissa tuona kauniina naisena, joka hän oli ja on yhä. 

Hienoa ja selvästi toki tietynlainen päänavaus, mutta Lauren Hutton on kuitenkin Lauren Hutton ja Lauren vartalokin on kuitenkin hieman eri kuin tämän ikäisen keski-ikäisen tai tästä vanhemman.  Tähän on pakko kuitenkin kertoa, että minuakin on pyydetty alusvaatemalliksi, siis wow keski-ikäistä ja keskivartaloista, nostan miljoonat peukut kyseiselle brändille, joka käyttää alusvaatteittensa keulakuvina kaiken ikäisiä ja kaiken kokoisia, mutta mielessäni silti herää kysymys, seuraavatko muut brändit perässä?

Minulta juuri kysyttiin, koska kuvaan niin paljon erästä brändiä paljon täällä blogissa, että olenko kyseisen brändin lähettiläs, kuten eräs paljon nuorempi blogistara? Tähän tietenkin vastasin, että en ole, vaikka mielelläni olisin. Ystävälleni laitoin viestiä asian tiimoilta, joka kuului näin, tuo blogistara on kuitenkin blogistara eli käsite ja minä taas olen vain keski-ikäinen keski-ikäinen keskari. Eli kyseinen blogistara tavoittaa suuremman yleisön kuin minä, on trendikkäämpi, isompi nimi ja toki myös paljon nuorempi kuin minä, siinä se tuli, se sana nuorempi. Maailma on nuorten ja nyt on heidän vuoro, aika kiva sanoa noin pyyteettömän puhtaasti, mutta en minä sitä oikeasti tarkoita. Miksi maailma on vain nuorten, miksi se voi olla eri ikäisten tai ihmisten ilman ikää? Mutta ei tämä maailma ainakaan muutu, jos ei kukaan asialle mitään tee, jos me aikuiset naiset vain hyväksymme roolimme.

Eli kyllä minäkin mielelläni olisin vaikka kahvilähettiläs, vaatelähettiläs, ryppyvoidelähettiläs, haha siinä se ikä tuli taas, no mutta yhtenä esteenä on minä ja myös muu maailma, sillä voiko tavallinen nainen ja vielä kohta 50-vuotias olla niin minkään lähettiläs, onko se naurettava ajatuskin? Tässä samalla kiitokset Leffamaailmalle, leffalähettiläs olen yhdessä Pinkit korkokengät Maijun kanssa ja ihan kaikkien niiden nuorten blogi/somestarojen tai vaikka vaatesuunnittelijoiden Mert Otsamo ja Minna Parikan kanssa, samassa joukossa eli wow aika mieletöntä. Eli elokuvissa käynti koskettaa meitä kaikkia, mutta eikö aika muukin asia kosketa sitten?

Sivusin taannoin miten vuosia erään yrityksen kanssa yhteistyötä tehneenä, kaikki meidät 40+ vuotiaat dumpattiin listoita, uuden pr-henkilön ottaessa ohjat käsiinsä. Saimme vain vastauksina kohteliasta liipalaapaa ja ajanpeluuta ja lopulta nuo mieleenpainuvat sanat ”ei kiitos”. Kerrankin miehenikin oli tämän tiimoilta ällikällä ja totesi, että juuri meidän ikäisillähän on esimerkiksi rahaa hankkia vaikkapa tuoksuja useammankin kuin yhden, että miten ihmeessä vain nuorten somettajien kautta kyseisiä tuotteita markkinoidaan sitten, että sehän on järjetöntä. 


Jepulis maailma on aika järjetön, sillä yleensä meidän ikäisillä on lapset lentäneet jo pesästä, on talovelka maksettuna eli on todellakin varaa hankkia vaikka niitä luxushajuvesiä kymmenen kappaletta niin halutessaan. Onneksi kyseessä on kuitenkin vain yksi yritys, mutta hyvin mielenkiintoista on se, miten yhden ihmisen käsitysten varassa kaikki voi muuttua. 

Ei se maailma muutu,  jollemme itse maailmaa muuta ja siksipä Maijunkin kanssa tänä vuonna aiomme ottaa härkää sarvista tietyn asian tiimoilta, joista kuulette sanoisinko viimeistään kesäkuussa. Laitamme nyt tuulemaan, sillä yhdessähän ja joukossa me tavallisetkin naiset olemme vahvempia. 

Olisiko aika kiva utopia, että me kaikki kelpaisimme miltei ihan kaikkeen juuri sellaisena kuin me olemme.  Uskon, että muutaman sukupolven jälkeen asiat tulevatkin olemaan niin, eli jos ei maailma ole vielä täysin valmis ja ei ole sijaa keskivartaloiselle keski-ikäiselle, niin ainakin voin yrittää hitaasti mahdollistaa ikätasa-arvoisempaa tulevaisuutta omille lapsille. 


Kaunis ajatus, mutta onhan maailma muuttunut jo aika paljon, jos ajattelee omien isovanhempien aikakautta. Eli muutos ei ole mahdottomuus, vaan muutos on tulevaisuus ja jokaisella meillä on avaimet työstää hitunen maailmaa paremmaksi, avarakatseisemmaksi ja suvaitsevammaksi ja se muutos voisi lähteä jo siitä, ettei alenneta  itse itseämme ikämme vuoksi eli minäkin lakkaan sanomasta ääneen, ”että minä olen tälläinen pyöryläinen keskari vaan.” 
Oletko kokenut ikärasismia tai onko se periaatteessa ihan ok, sillä maailma on nuorten ja meidän juna meni jo? Pitääkö asia vain hyväksyä, vai kannattaako sille tehdä jotain? Onko jopa ikäkriisillisen naurettavaa edes taistella vastaan, tekeekö sitä itsensä vaan pelleksi? Kiinnostaako teitä katsoa tavallisen ryppyisen möhköfantin päällä eli minun tai vastaavan henkilön päällä vaatteita, vai onko kuitenkin kivempi ihailla aikakauslehtien upeita nuoria kaunottaria? Miksi keski-ikäinen mies on charmantti ja hottentotti, kun taas keski-ikäinen nainen on vallan rupikonna? 🙂

Kovasti toivoisin ihan aitoja mietteitä, miten te asian koette? Voiko tavallinen keski-ikäinen olla minkään asian keulakuva, koska tavallisuus ja keski-ikäisyys ei ole cool ja ei herätä riittävästi mielenkiintoa. Tässäpä sitä purtavaa ja kuka tai mikä yritys uskaltaa ottaa esimerkiksi rohkean askeleen summanmutikassa ja ottaa keulakuvakseen taviksen ja vielä iäkkäämmän taviksen ja mitä on edes tavallisuus, sen kun joku minulle vielä selittäisi?

Upeaa sunnuntaita kaikille. <3