Kissanpentuja, söpöysvaroitus…
Kuvat kertonevat kaiken. Naapuriin on syntynyt kissanpentuja. Olen ollut tiukkana, enkä ole käynyt katsomassa, kunnes eilen mieltä poltteli liikaa ja kävin hämmästelemässä pentujen suloisuutta. Olen henkeen ja vereen kissaihminen, en niin kovasti koiraihminen. Rakastan meidän Samua, tätini Aina koiraa ja setäni Nea labbista, mutta en syty ohikulkevista koirista samalla tavalla kuin ohi kulkevasta kissasta.
Kissat lumoaa salaperäisyydellään ja kauneudellaan ja myös se vetoaa, etteivät ole tyrkkyjä, kissan luottamus tulee ansaita.
Pennut olivat kaikki aivan ihania, mutta koska meillä on jo musta Onni kissa, sydämeni suli raidalliselle poikakissalle. Raidallinen poju oli kaikkein paksuin, rohkein ja itsenäisin. Mustat pennut olivat kovin kiinni toisissaan ja antautuivat myös ahkerasti paijaukselle. Raidallinen ei niin innoissaan ollut paijauksesta tai sisaruksistaankaan vaan halusi itsenäisesti touhuta.
Voisin kuvitella että juuri tämä sydämeni sulattanut raidallinen olisi uutena perheenjäsenenä varsinainen haaste ja kävisi kiusaamassa meidän vanhoja poikia. Leppoisampi musta kissa, voisi olla helpompi ja antautuisi helpommin meidän Oskun ja Onnin komentoon.
Onneksi mies on kovana ja osaa ajatella myös eniten Onnia ja Oskua joiden elämän mukava ja rento olotila häiriintyisi, jos saisimme uuden perheenjäsenen. Sillä minulle iski kova vauvakuume ja raidallisen kisun katse ei jätä sydäntä rauhaan…
Siinä meidän vanhat pojat ovat, ylhäällä lempeä ja leppoisa kaikkia rakastava Osku ja alempana musta varauksellinen Onni, jonka sydän on valinnut perheestämme yhden erityisen ihmisen rinnalleen, tyttäreni Kristan.
Miten teillä, sulaako sydän ja oletteko kisu vai koiraihmisiä? Mukavaa maanantaita toivottaa kissakuumeessa räytyvä Tiia….
