laihuus | Tiia Koivusalo

12.5.2018

”Häpeän” eli oman vartalon kanssa oppii elämään

Huomenna on äitienpäivä ja ajatuksena on mennä miehen äitiä tervehtimään palvelutaloon ja syömään, vaikka kuulkaas ihan Burger Kingiä, koska tekee mieli eli ei tarvitse olla valkoisia pöytäliinoja ja skumppaa vahvistamaan äitiyden tärkeyttä. Lisäksi ajatus olisi mennä elokuviin ja niinpä varasin liput ”I feel pretty” leffaan, jonka uskon olevan myös miestä viihdyttävä ja meille kolmelle ”tytölle” jopa tervehdyttävää ja ajatuksia herättävää katsottavaa ja samalla siinä sivussa mukiinmenevää viihdettä.

Suoraan kuvattuna vuosirenkaat näkyy kyllä.

Paha on leffaa vielä arvostella, mutta tässä odotusarvot. Leffahan meinaan kertoo minun silmään ei edes ylipainoisesta vaan normaalista naisesta, mutta ei langanlaihasta (jenkit), joka on näkymätön kaikille. Mutta onko hän näkymätön siksi, että on normaalivartaloinen vai siksi, että häpeää itseään ja on tehnyt itse itsestään näkymättömän?

Olen itse ollut lapsena suorastaan langanlaiha ja hoikka aina tuohon nelikymppisyyteen asti. Tosin aina on maha retkottanut murkkuiästä asti ja ollut kipupisteeni ja nyt mukaan on liittynyt viisi leukaa. Tiesittekö muuten, että mahan ja kaulan suhde liittyy toisiinsa. No kuitenkin, omasin vielä hoikat käsivarret n. 42-vuotiaaksi, nyt harteillani heiluu allit ja muutenkin kaikki se sirous, mikä oli itselle tuttua on poissa.

Alhaalta kuvattuna koko komeus tai jos oikein allapäin on, koko karmeus!

Luonnollisesti asian tiimoilta on tullut kipuiltua monet kerrat, on outoa asua uudenlaisessa kehossa. Silti koen jatkuvaa kaksintaistelua siitä, että haluanko elää elämääni pinnistellen ja miettien koko ajan kehokuvaani ja syöden vähemmän herkkuja, vai haluanko nauttia suklaani ja olla mikä olen.

Tähän kaikkeen toki terveysihmisillä olisi sanomisensa, mutta omat veriarvoni näin pallompanakin ovat loistavat ja kolesterolikin on 4,7. Lisäksi toinen mummini eli 102-vuotiaaksi ja toinen on kohta 97-vuotias ja eivätkä he pyöreitä ns. ole olleet kumpikaan (pyöreä miten ärsyttävän alentava sanakin), vaan eivät myöskään mitään laiheliineja, vaan oikeastaan juuri tälläisiä, kuin minä. Uskonpa jopa, että aavistuksen ”hyvälihainen” elää onnellista elämää, kuin vartaloaan ainakaan äärimmäisyyksiin riuduttava.

Mutta se naiseus sitten… Myönnän, että vatsani on taas talven kotelovaiheen ja karhumaisen talvihorroksen kautta suurentunut äärimittoihin eli aina on se uusin tila, jota ei ole aiemmin saavutettukaan. Vatsani on ISO, niin iso, ettei sitä saa enää peiteltyä millään, onko ikinä saanut sitten peiteltyä, taitaa olla sekin itsepetosta. Sillä nuorena murkkuna, joku nauroi risteilyllä massulleni, ”on sulla Tiia hauska massu” ja aiemminkin täällä olen kertonut, kun 17-vuotiaana seisoin bussipysäkillä ja aika komea poika sanoi (selvästi sisältä ruma), että ”oletko raskaana vai muuten vaan läski.” Molempi muuten ehkä hieman alentavaa sanoa 17-vuotiaalle, vaikka tuota teiniäiti viittausta en tuolloin edes oivaltanut, keskityin vain siihen paljastumisen hetkeen, että kipupisteeni eli pömppömahani oli paljastunut vieraalle.

No mitä minun pallerot muille kuuluu, no ei niin mitenkään, mutta minulle itsellehän ne kuuluu toki. Tärkeäähän olisi, että olisi hyvä olo, mutta ei tietenkään nyt sitten ole, koska vartaloni on uudenlainen, vähän kuin alienin vartalo eli tähän pitää tottua. Toisekseen en voi massustani olla ylpeä, kuten silloin, kun olin raskaana. Kolmannekseen muistui mieleen vielä eräs muisto Porvoon Cittarista, jossa nuoret teinit tuijottivat mahaani ja kuiskivat ”katsokaa mikä maha”. Miltei menin sanomaan, että ”tulkaas kuulkaa sitten sanomaan, kun olette myöhäiselle iällä synnyttäneet peräkanaa pari mukulaa”. En sanonut mitään, vaan menin siipi maassa kotiin.

Mähän jatkun loputtomiin

En itse mieti lainkaan muiden kiloja, vaan ihmiset ovat minulle ihmisiä. Toki jos joku on aivan äärimmäisen laiha tai äärimmäisen lihava, voin toki pohtia, että terveydellisesti voi olla jo riskejä, mutta uskokaa pois, kyllä laiha ja ylipainoinen tämän itsekin tietää, eivät he ole tyhmiä, joille on muiden vastuu kertoa, minkälaisia heidän tulisi olla.

On todellakin tunnesyömistä ja tunnelaihtumista, kannattaa lukea Mariela Sarkiman erittäin avoin kirjoitus täältä ”En laihduta”. Pointti kuitenkin on, että jokaisen ulkonäkö ja paino on niin herkkä asia, ettei siihen ole kenelläkään toisella sanomista, ei edes terveydellisessä mielessä ainakaan ulkopuolisilla ihmisillä.

Olen jotenkin hirveän surullinen siitä, että ihmisyyttä määrittää niin kovin ulkonäkö ja painoasiat. Nyt olen alkanut näkemään ”aikuismallien” käyttöä erilaisissa mainoksissa, ihan siis kuulkaa harmaahapsia, mutta onko heistä kukaan sellainen, johon minä voin samaistua, no wow ei kuulkaas ole. Kaikki aikuisemmat mallit ovat tietenkin äärimmäisen hoikkia. Toki XL-malleja jo on, mutta he ovat taas todella nuoria. Missä on tavallisen suomalaisenkin naisen keulakuva, sanonko vaan, ei missään, ei näy missään, ei missään ole samaistumispintaa minulle, missään ei näytetä keski-ikäistä upeaa naista, jolla on hieman kiloja! En kaipaa ihailun, vaan samaistumisen kohteita. Eli jos olet harmaahapsi, et ole cool ja upea, ellet omaa suorastaan teinipojan vartaloa, ihan älytöntä!

Ylhäältä kuvattaessa voi jopa hämätä itselleen uuman tynkää

Haluaisin elää maailmassa, missä kehoaan ei tarvitsisi todistella, vaan voisi vaan olla ja hei tuntea olonsa silti viehättäväksi. Uskonpa, että ”I feel pretty” elokuva jakaa sanomaa, että tärkeintä on se, minkälaiseksi itsesi tunnet. Upeus lähtee ihmisen sisältä ei ulkonäöstä. Olen tälläisiin upeisiin ihmisiin törmännytkin, jotka ovat niin karismaattisia, että kaikenlaiset ulkonäölliset nyanssit heissä ovat toissijaisia.

Tätä kohden haluan maailman muuttuvan ja olen niin väsynyt ikuisiin laihdutusteksteihin, vaikka onkin tärkeä aihe ja sparraa varmasti monia kohti parempaa oloa ja omaa kehotavoitettaan kohti. Siltikin toivon, että jokainen saisi oman kehonsa kanssa olla oma uniikki itsensä, eikä pyöreä tai säälittävä koominen koheltaja, kuten alimpana olevassa Nissen mainoksessa tai mainoksen pienet miehet yhtälailla hömelöitä pikkumiehiä! Mikä karmaiseva klisee tuo mainos onkaan. Kunpa laihoilta ei myöskään kysyttäisi, syötkö sinä mitään tai puututtaisi heidän laihuuteen. Tätä painorasismia saa kuulla, niin laihat, kuin ylipainoiset.

Maijun kanssa tykätään kuvata meitä alhaalta

Voin itse parhaiten, jos liikun, saan happea, syön terveellisiä juttuja ja kyllä myös sitä suklaata. Voin myös parhaiten, jos saan ylpeästi kantaa oman kehoni jatkuvasti miettimättä, näkyykö vatsa, näkyykö kaksarit ja mitähän muut minusta ajattelee, että tuo on tuollainen pyöreä keski-ikäinen perusmuija. Kyllä sitä voi itselleen olla julma, kehorääkkäys kaikkinensa on suurin synti, mitä itselleen voi tehdä ja siihen päälle itseinho. Kunpa itseään osaisi rakastaa oikein.

Älkää ymmärtäkö väärin, paljon urheilevat ihmiset, jotka säteilevät hyvää oloa, kuten Vastaiskua ankeudella blogin Jenny, antavat meille kaikille hippusen omaa säteilyään ja toivoa, josko minäkin. Sitä ennen kuitenkin haluan olla vain minä ja löytää rohkeuden ensin sisimmistäni, katsotaan sen jälkeen se kroppa, josko sillekin olisi vielä jotain tehtävissä.

Tähänkin kuvaan olin taas tyytymätön, koska on niin iso ja leveä pää! Mutta kun se pää on mitä on!

Niin harmittaa, tämä ulkonäkökeskeinen elämä, johon kasvetaan jo lapsena, etenkin me tytöt. Omat tyttäret ovat hoikkia, mutta kunpa heidän ei tarvitsi näitä miettiä, jahka heillekin kenties näitä kiloja kertyy, kuten mammalleenkin. Kaikki omaan kehoon miettimiseen liittyvä hukkaan heitetty energia, kaikki ne haukut, kaikki se suru, voimattomuuden tunne, kun ei osaa muutakaan, kuin syödä suklaata ja tätä pidetään inhottavana, etenkin jos olet ylipainoinen. Oi mutsi mutsi Elsa totesi hyvin, voiko ylipainoinen syödä vapautuneesti julkisella paikalla, kuten metrossa, ilman herättämättä paheksuntaa tai peläten omaa syömistään tarkkaillaanko sitä.

Tässä kuvassa on niin iloista ystävyyttä ja yhteenkuuluvaisuutta ja meikä mietti ensin tietenkin tota kaksaria

Tiedättekö mikä tässä keski-ikäisyydessä erityisesti ottaa kupoliin, jos olet ylipainoinen, olet suorastaan näkymätön ja keski-ikäisyyden stereotypiä, eli minä täällä ja jos olet taas upea ja laiha, niin muut miettii, eikö tuo hyväksy ikäänsä ja yrittääkö olla joku puuma, tai onko se jopa mennyt laittamaan botoxia, eli siis keski-ikäinen ei voi ikinä voittaa. Meidän ”parasta päivää ennen” aikaraja meni jo.

Blaah, ei tehdä tätä itsellemme, siis itsellemme, vaan irtaudutaan stereotypioiden kahleista, mutta miten, ei hajuakaan, muuta kuin tekemällä ”I feel pretty” tyyppisiä leffoja pitämällä itse meteliä asiasta ja pitämällä päämme pystyssä, sillä toimiva keho ja hymyilevä nassu on kuulkaas aikamoisen mojova juttu ja ihana asia. Tämä on vähän, kuin naisille äänioikeus, antakaa meille myös kehon oikeudet.

Maiju ja minäkin välillä kuvissa mietitään meidän ryppyistä dekoltee aluetta, mutta sitten Maijukin sanoo, ihan sama, ne on mun ryppyni.

Tällä viikolla muuten stadin keskustassa vihellettiin perääni, olin kuin en olisi huomannutkaan, sillä eihän sitä voinut olla aivan varma, että olinko se juuri minä, jolle sitten kuitenkaan vihellettiin. Olisipa sitten ollut noloa, jos olisin huikannut perään ja hymyillyt tai moikannut tai ylipäänsä reagoinut, jos vihellyksen kohde olisi sitten kuitenkin ollut joku nuori ja laiha. Vaikka satavarmasti en nähnytkään sellaista näköpiirissäni, mutta onhan tuo nuori ja hoikka voinut olla vaikka jossain korkeuksissa, jonkun talon parvekkeella vaikka, eli ihan varmuuden vuoksi kuljin tyynenä eteenpäin.

Rankkaa on ja yhteiskunnan paineet vielä rankemmaksi tekee, ilo ja oma minuus löytyy sisältä, mutta kyllähän sitä on välillä vaikeaa, sitä iloa saada ulos kumpuamaan, koska yhteiskunnan mielestäni kehoni on vääränlainen, eikä mahdu muottiin. Käykääs muuten kurkkimassa Ihana elämys ”älä mahdu muottiin” kuvaushommeleita, niistä varmasti voimaantuu ja tulee hyvä fiilis, ihan kaikille, kroppaan ja ikään katsomatta, lisää tälläistä kiitos. Minkäänlaisia muotteja ei edes tarvitse olla, vain erilaisia ihmisiä, kauniita kaikki omalla tavallaan.

Niin odotan päivää, että on mainos, jossa on eri ikäisiä, eri vartaloisia ja eri rotuisia ja ihan kaikenlaisia ihmisiä, tälläisiä mainoksia on toki joskus jo ollut, mutta harvassa on kyllä edelleen mainokset, joissa esiintyy AIDOT ihmiset. Tässä mielessä mainosmaailma on aika tylsä ja turvallisuudenhakuinen. Kukaan ei uskalla ottaa SITÄ uskonhyppyä meihin erilaisiin ihmisiin. Aina valitaan, se kaunis, hoikka ja nuori joka paikkaan ja varmalla mennään. Sitten, kun valitaan mainokseen ylipainoinen nainen, kuten Nissenin mainoksessa alhaalla, tehdään naisesta hölmö pieniä miehiä ahmiva idiootti.

Miten siellä, oletko kamppaillut koko ikäsi kehokuvasi kanssa tai myöhemmin muuttuneen kehokuvan kanssa. Mistä saat voimaa siihen, että epätäydellisyys on mielenkiintoista ja rohkeutta siihen, että olet juuri hyvä sellaisena, kuin olet. Tämä muuten jos jokin, on yksi tärkeimpiä sanomia, mitä me äiditkin voimme antaa perintönä jälkikasvullemme, ”olet täydellinen juuri sellaisena, kuin olet, rakastan sinua. <3”

Upeaa lauantaita ja aurinkoista äitienpäivää myös äideille, mummeille, sijaisäidille, äitipuolille jne. kaikille. <3

Alla Nissenin hyvin outo mainos… joka hämmensi ja alla ”I feel pretty” traileri, josta tulee älyttömän hyvälle tuulelle, vaikka Amy Schumer onkin omaan silmääni täysin normaalipainoinen nainen, tärkeintä on Amyn ja ”I feel pretty” elokuvan sanoma<3

Yleinen

by tiia

53 Comments

Avainsana: laihuus

”Häpeän” eli oman vartalon kanssa oppii elämään

[email protected]

Blogiarkisto

Please follow & like us :)

Search