Avainsana: lifestyle

Tamperereissu osa 2, päivä Särkänniemessä!

Tamperereissu osa 2, päivä Särkänniemessä!

Holiday Club Tampereella nautittiin herkullinen aamiainen ennen Särkänniemipäivää. Hieno etu oli, että sviittiin kuului kaksi ranneketta Särkänniemeen. Ankaraa, mutta sitäkin hauskempaa kylpylöintiä takana viikonlopun ajan, mutta silti tytöt odottivat innoissaan Särkänniemipäivää. Meidän energiapaukut.

 Tytöt odotusta täynnä, hieman vielä vakavat ilmeet, sillä huvipuistoon pääsyn odottelu ei olekaan hupia. 😉

 Nyt mennään, siinä ne nyt ovat,  rannekkeet ranteissa koko jengillä ja härpyttimet odottaa.

Särkänniemeen oli tullut parikin uutta ravintolaa ”Neulanen” kuva ohessa, josta saa ns.street foodia, sanottakoon, että gourmet hodareita, gourmetpitataskuja jne. Tavallista herkullisempaa ruokaa, kuin esim.perinteisestä hodaripaikasta. Särkänniemessä oli myös uutukainen Pizza Buffet, jonka ruoka näytti todella hyvältä. Sofia ei vielä syö pizzaa, joten päädyimme Neulaseen, kenties ensi kerralla sitten.

Säät suosi ja meillä oli kertakaikkiaan aurinkoinen päivä. Särkänniemeen mentäessä kannattaa muistaa hatut, aurinkorasvaus ja nesteytys. Kun on hauskaa aika lentää ja aina ei muista esim.juoda tarpeeksi. Onneksi Särkänniemessä oli joka puolella pisteitä mistä ostaa juotavaa/syötävää.

Tornadossa olen joskus ollut, minä ennen niin rohkea ja reipas. Enää en kyseiseen laitteeseen rohjennut ja tykkään enemmän laitteista, joissa ei tarvitse olla pää alaspäin. Sitä se ikä teettää…

Hui, olipahan jännittävä härpytin. Kyseisessä laitteessa ihmiset olivat vatsalleen makuuasennossa, näytti todella hurjalta, ennen olisin rakastanut, nyt en aivan rohjennut….

Tyrskyynpä uskaltauduin ja olipahan kiva laite. Tyrsky oli meidän 11-vuotiaan Kristan lempilaite. Sofian mielestä taas Vauhtimato ja Ilmaveivi. Vauhtimadossa olin Sofian mukana ainakin kuusi kertaa, mutta Ilmaveivissä Sofia kävi yksin ja Kristan kanssa lukemattomia kertoja. 🙂

Pienempien lasten alue oli Angry Birds teemoitettu ja kyseistä aluetta ei ollutkaan aiemmalla Särkänniemireissulla. Sofia viihtyi tuolla erittäin paljon kiipeilytelineiden pauloissa ja siellä oli se hauskimmista hauskin Vauhtimato.

 Ihmeteltiin kyllä Kristaa joka uskaltautui Take offiin, hui ja vielä kolme kertaa pötköön.

Välillä herkullista ruokaa Neulasessa, jotta jaksoi taas painaa härpyttimissä. Gourmet nakkeja ja kunnon isoja herkullisia perunoita, eikä kuivia kapeita käkkänöitä. Nami.

Hih näissä ruokakuvissa näkee tytöistä, että nälkä on kova ja olo hetken hieman hyytynyt. Tuo tunnetila ei tosin kestänyt kauaa, massut täynnä jaksoivat taas painaa useita tunteja.

Neulasen ateriat, mm.Salvia-Valkosipulimakkaraa tai Chili-Korianterimakkaraa, ei siis mitään snakaritavaraa, vaan herkkua.

Söin aivan mielettömän herkullisen pitaleivän, jossa oli täydellisen raikkaat ja rapeat salaatit ja tomaatit. Aika mieletön juttu, liian monta kertaa olen saanut vetisiä vihanneksi, tämä oli kuulkaas hyvää.

 Onnellinen Sofia. Krista 11v. ei oikein suostunut kuvattavaksi, pieni esiteini…

Upea ja aurinkoinen päivä päättyi vielä Ilmaveivin kieputuksiin ja kyllä ei yhden, eikä kahden vaan kolmen kerran kieppuivat yläilmoissa menemään.

Pitkä päivä takana, mutta meitä ei väsyttänyt lainkaan vaan oli aivan paras kesäpäivä! Kiitos Holiday Club Tampere kylpylöinnin ja rentoutuksen ja aina vaan yhtä ilahduttavan Särkänniemen.

Aiotteko te tänä kesänä käydä Särkänniemessä tai oletteko käyneet jo? Löytyykö lempilaitetta tai lempiruokaa? Olisi kivaa kuulla.

*Holiday Club loma kustannettu itse, sviitti blogiyhteistyönä Holiday Clubin kanssa, eli huonetason parannus. Särkänniemi rannekkeita kaksi kappaletta ja Neulasen ruoka blogiyhteistyö Särkänniemen kanssa.