Avainsana: louiswidmer

Vuoden 2016 omat kosmetiikkasuosikit

Vuoden 2016 omat kosmetiikkasuosikit

Mielessä on koko joulukuun ajan pyörinyt, että haluaisin toteuttaa blogiin koosteen omista vuoden 2016 kosmetiikkasuosikeista. Eli olen listannut alle omalle iholleni sopivimmat erilaiset ihonhoitotuotteet, ”näitä ilman en tule toimeen” meikkituotteet, hius-ja vartalonhoitotuotteet, jotka sopivat atooppiselle iholleni ja blondatuille hiuksilleni ja vuoden käytetyimmät tuoksut. 

Vuoden ihanimmaksi tuoksuksi valikoitui Chloé Signature Eau de Toilette, osittain sen pirskahtelevan ihanan energisoivan raikkauden vuoksi, sen ihopysyvyyden vuoksi ja osittain siksi, että aina tuoksutellessani kyseistä tuoksua pääsen tuoksumuistojen kautta matkaamaan kesän lomamatkallemme Latviaan. Maahan, jossa asuimme 4-vuotta.

Nämä eivät kuitenkaan olleet vielä ne syyt, miksi Chloé tuoksusta tuli vuoden nro 1 tuoksu, vaan se, että Chloé tuoksuista ylipäänsä tuli tuoksujeni joukkoon lempituoksumerkki, kahden aiemman lempituoksumerkin joukkoon. 

Aiemmat lempituoksuni, joita ”ilman en voi elää” ovat Escadan kesätuoksut ja Marc Jacobs Daisy tuoksut. Nyt mukaan kuuluu kolmaskin merkki, ”näistä tuoksuista en ikinä luovu teemalla” ja ne ovat Chloé tuoksut ja erityisesti Signature tuoksu. 

Ohessa yllä vielä vuoden 2016 käytetyimmät muut tuoksut. Käytettävyyden perusteella voi päätellä paljon. Vaikka Escadan kesätuoksut ovat olleet vuodesta 2004 omia ykköstuoksuja, niitä käytin vuonna 2016 säästäen ja vuotta siivitti monta muuta upeaa tuoksua. 


Hermès Eau de Rhubarbe Écarlat oli vuonna 2016 mm. sellainen tuoksu, että tuoksutellessani sitä jouduin aivan tunteiden valtaan, niin ihana raparperin tuoksu tuoksussa on ja joka selvästi nosti lapsuuden tuoksumuistoja pintaan. 

Eniten kenties kaikista tuoksuista käytin L’Occitanen Néroli&Orchidee tuoksua, sen herkullisen ja jopa hieman imelän kukkaisen raikkauden, uskomattoman pysyvyyden ja energisoivan vaikutuksen vuoksi. Kyseisen tuoksun osti myös tytär, bongattuaan pullon minulta. Tuoksussa on jotain uskomattoman viehättävää ja koukuttavaa. 

Loppuvuoden upeimpana tuoksutaisteluparina kilpailivat Gaultierin Classique Essence de Parfum ja Victor&Rolf Bonbon tuoksut. (Miesten tuoksujen saralla Gaultierin tuoksut muuten ovat nro1.)


Muita vuoden suosikkeja, joita käytin yhteen pötköön viikkoja ja joihin haluan aina palata, Boss The Scent for Her, Prada Florale Candy, Marc Jacobs Daisy tuoksut, Guerlain Pera Granita ja Givenchy eaudemoiselle. 

Miltei kaikkia tuoksuja yhdistää kukkaishedelmäinen tietynlainen raikkaus ja pirteys, poikkeuksena naisellisemmat joulukuun Gaultier ja Victor&Rolf tuoksut, jotka toivat joulukuun pimeisiin päiviin naisellista syvyyttä ja lämpöä. 

Suihkugeelien saralla lempimerkkini on philosophy. Vaikka kertaostona philosophyn suihkugeelin hankinta hieman alle 20e hintaan voi tuntua hintavalta. Ei mistään löydy näin riittoisia suihkugeelejä. Philosophyn suihkugeelit kestävät jopa kuukausia. Tuoksumaailma on mitä herkullisin, pullot eleettömän tyylikkäät, joista pisteenä i:n päällä aina joku kiva resepti. Lisäksi eivät kuivata atooppista ihoani. 

Oma philosophy haaveeni toteutui tänä vuonna ja ammeemme reunaa koristaa kaikki philosophyn suihkugeelit, jos ei joulun suihkugeelejä lasketa mukaan. Osan ostanut, osan saanut blogiin testiin, mutta nyt kokoelma on täydellinen ja pääset kurkkaamaan kylpypostausta ja kokoelmaa täältä
Luonnonkosmetiikan saralla upeimmat vartalonhoitotuotteet tulevat tässä. Syksyllä lanseerattu Naturally European sarja ja erityisesti sarjan Verbena vartalovoide hurmasi hoitavuudellaan ja tuoksumaailmallaan. Pullojen kauneus hivelee silmää. 

Mies on tykännyt käyttää Neroli&Tangerine suihkugeeliä, jossa on herkullisen miehekäs tuoksu ja on todennut miehiseen tapaan, että peittoaa Rexonan tuoksullaan, riittoisuudellaan ja ei tee ihoa ”limaiseksi”. Naturally European tuotteita saa ostaa mm. Sokos tavarataloissa ja maahantuojan omassa verkkokaupassa ja myymälässä.  

Omat suosikkikasvonaamiot tulevat yllä. Näistä, kuten en muistakaan ihonhoitotuotteista, pystynyt valitsemaan vain yhtä omaa suosikkia, sillä vuodenajat, stressi ja hormonit mm. vaikuttavat ihoon hyvin eri tavoin ja ihollani on monelaisia erilaisia korjaavia tarpeita pitkin vuotta. 

Vasemmalta Lierac Premium kasvonaamio on täydellinen yönaamio, joka todella ravitsee ikääntyvää ihoa ja aamulla iho tuntuu, kuin olisit kasvohoidossa käynyt, kosteutetulta ja kimmoisalta. Aikuiselle iholle tarkoitettu aidosti hoitava yönaamio. 

Kiehl’s Cilantro&Orange Extract Pollutant Degending Masque, jonka tarkoitus on suojata ihoa ympäristön saasteilta. Naamio suojaa ihoa vahvistaen sitä ja ehkäisee epäpuhtauksien tarttumista ihoon. 

Naamiota voi halutessaan käyttää muutaman kerran viikossa, mutta itse olen käyttänyt noin kahdesti viikossa, sillä muutoin naamio kuivattaa ihoa. Sopii aamu-ja iltakäyttöön ja ajatuksena aamukäytöllä on juuri se, ettei ilmansaasteet ym. epäpuhtaudet tarttuisi päivän aikana ihoon. 

Body Shopin naamiot Ethiopian Honey, joka tuoksuu ja tuntuukin iholla, kuin hunajalta, kosteuttaa ihon hetkessä. Olen käyttänyt Ethiopian Honey naamiota suihkussa hiustenpesun ajan ja jo tuon ajan jälkeen iho on huomattavasti kosteampi.

Pikavirkistystä iholle tuo Body Shopin järisyttävän ihanalle tuoksuva Amazonian Acai kasvonaamio, jota olen myöskin käyttänyt suihkuttelun ajan. Ihon verenkierto paranee, iho näyttää huomattavasti virkistyneemmältä ja tämä on ehdoton kasvonaamio, kun kaipaat iholle extrahehkua. 

Syystalvella Stockmannille lanseerattiin pitkään kaivattu luonnonmukaisempi Origins sarja. Aiemmin Origins tuotteita on saanut hankittua ulkomailta tai lentokentältä. Origins sarjassa viehättää tuoksut, luonnonmukaisuus ja ne pari tuotetta, joita olen jo ehtinyt testailla, niin niiden hoitavuus ja imeytyvyys. Nopea imeytyvyys, ettei iholle jää sellaista öljyistä kalvoa, ovat tärkeitä tekijöitä kasvonaamiota valittaessa. 

Origins Drink up intensive yönaamio, tuoksuu vienosti vastaleikatulle ruoholle, taikoo ihosta silkkisen, vaikka jopa ilman koko yön pituutta eli olen käyttänyt myös lyhyempinä jaksoina. Suorastaan sulaa iholle ja on aivan täydellinen kasvonaamio kosteysköyhälle iholleni. 
Joukosta jäi pois suurimpia suosikkinaamiotani Joe Blascon 10 hour face lift, josta olen kirjoittanut pariin kertaan ja josta Tädit tubettaa on tehnyt Valmistautuminen linnan juhliin videon. Upein kasvonaamio juhliin valmistautuessa. Kirjaimellisesti, kuin olisit käynyt tuhkimokasvohoidossa. 
Suosikki ihonhoitovoiteeni alhaalta vasemmalta Hydragenist SoS Balm ihon täyteläisyyden palauttava kosteuskylpy, joka pystyy tarjoamaan iholle todellisen syväkosteutuksen. Hydragenist sarja on oma ehdoton lempparini Lieracin ihonhoitosarjoista ja muutenkin omaan makuuni napakymppi. Tuoksu on ihanan puhdas, kosteutus on ainutlaatuinen ja imeytyy heti. SoS Balm on toivottu lisä talvipakkasille ja couperosa iholleni, joka eritoten kovilla pakkasilla voi helottaa ilman suojausta koko päivän. 

Biotherm Cream-In-Oil, on raikas, hunajaa täydellisesti muistuttava, kosteuttava ja erittäin ravitseva voide. Mikä uskomattominta imeytyy heti iholle ja meikkauspuuhat voin aloittaa heti. Harvoin olen hyppysiini saanut näin täyteläistä, ravitsevaa, kosteuttavaa ja hemmottelevaa voidetta, joka kuitenkin sulaa iholle hetkessä.

Jane Iredale BeautyPrep voiteesta olen niin paljon tykännyt, että menossa on jo toinen purkki vai mitä sanotte sitruunan tuoksuisesta voiteesta, joka sulaa iholle, kuin samettinen silkki ja pääset meikkaushommiin heti. 

Taika piilee osittain siinä, että kosteusvoide estää ihon oman kosteuden haihtumista ja näin meikki pysyy kasvoilla pidempään. Kiva puoli on erityisesti päästä levittämään meikki heti, eikä pelätä meikkivoiteen rullausefektiä. 

Philosophy take a deep breath omaa geelimäisen lempikoostumuksen ihovoiteissa. Antaa iholle virkistävän tunteen. Tuoksu on raikas ja siitäkin nousee pintaan ruohon tuoksu. Voide on aavistuksen hoitavamman tuntuinen iholle, kuin perinteiset geelivoiteet ja sopii loistavasti myös tämän ikäiselle iholle. Tätä käytän mielelläni ihan yövoiteenakin. Parantaa ihon hapenottokykyä ja stressin merkkejä. 

Vichy Slow Age kevyt emulsiomainen, mutta silti ihoa hoitava ja kosteuttava uusi apteekkisarjan ihovoide. Tuoksu klassisen raikasta ja puhdasta Vichyn tuoksua. Pullo on aivan mielettömän riittoisa, meikkauspuuhiin pääset heti. Vichy Slow Age ihonhoitovoiteessa arvostan sen vikkelää sulautumista iholle, yhdessä sen hoitavuuden kanssa. Mikä uskomattominta sisältää suojakertoimen SPF25, jota ei voiteen imeytymisen ja keveyden vuoksi voisi miltei uskoa. Hintakin on joukon edukkain, hieman päälle 30e. Sopii kaikille ihotyypeille. 

Lempiseerumit tai ihonhoitotuotteet, joita olen käyttänyt seerumin tavoin. 

Vasemmalta Biotherm Blue Therapy, Serum-In-Oil alla olevassa kuvassa, ravitseva, heleyttävä yöseerumi kaikille ihotyypeille. Seerumi on, kuin notkeaa hunajaa ja jättää ihon ravitsetuksi ja kosteutetuksi. Iho tuntuu heti pehmeämmältä. Tässä on todella hemmotteleva yön liittolainen, joka auttaa ihoa palautumaan päivän rasituksilta. 

Lumene Valo Glow Boost on enemminkin ihon heleyttäjä, jota olen itse tykännyt käyttää päivisin seerumin tavoin. Kirkastava ja kosteuttava hyaluronia sisältävä tiiviste, joka tuoksuu hieman sitruksiselta. Imetyy iholle heti ja antaa mukavan kosteutetun olon. 

Payot Uni Skin Concentré Perles vie ihonhoidon taasen askeleen pidemmälle, kosteuttaen ja kirkastaen ihoa ja vielä vaalentaen ihon pigmenttimuutoksia ja ennaltaehkäisten niitä.  Omalla kohdalla ei kasvoillani ole pigmenttimuutoksia, joten en osaa kertoa vaalentavasta vaikutuksesta. Ensisilmäyksellä hurmaa ulkonäölliset seikat eli helmeä muistuttavat kauniit pallot seerumin seassa. Toisekseen imeytyvyys on aivan huippuluokkaa ja seerumin laitettuasi iholle, voit heti lisätä päivävoiteen. Iho tuntuu heti kosteammalta ja jotenkin virkistyneemmältä. Kauneushoitolasarja, jonka hinnat kuitenkin lompakkoystävälliset. 

Lierac After-Sun anti aging seerumi on auringonoton jälkeen jotain aivan ihanaa. Myönnän myös, että tätä olen käyttänyt muutenkin, sillä tässä on aivan huumaavan kaunis ja puhdas tuoksu, kosteuttaa ihoa ja kuivuu nopeaan. Oikein tuntuu, miten ihon kireys haihtuu.

Tätä voisin kyllä ilolla käyttää ympäri vuoden ja tämä seerumi on taasen yksi niistä syistä, miksi Lierac merkkinä on yksiä lemppareitani apteekkikosmetiikan puolella. Yksinkertaisesti täydellinen seerumi joka auringonoton jälkeen tuntuu vielä erityisen kosteuttavalta ja jopa viilentävältä iholla ja pidentääpä vielä rusketuksen kestoa. 
Vuoden 2016 käytetyimmät silmänympärysvoiteet tulevat tässä. Omaan atooppisen ihon ja silmäluomeni ovat jostain syystä taas hieman hilseilleet ja olleet kuivat. Siksi tarvitsen riittävän hoitavan silmänympärysvoiteen päiväksi ja erilaisen taas yöksi, joka on vielä hoitavampi. 

Päiväkäytössä jo toinen purkki meneillään Louis Widmer silmänympärysvoidetta vasemmalla. Tämä heti rauhoittaa kuivia silmäluomiani, on riittävän hoitava, mutta silti meikkauspuuhiin pääsee heti. Koen silmänympärysvoiteiden hankkimisen kaikkein haastavimmaksi, sillä silmänympärysihoni on todella vaativa. Liian hoitavat helposti saavat luomet pusseille, mutta meikkaamaankin haluan päästä aina heti. Louis Widmer on vastannut täydellisesti sitä, mitä silmäluomeni kaipaavat päivään. 

Shiseidon Bio Performance silmänympärysvoidetta olen kohta käyttänyt koko purkin loppuun ja nimenomaan yökäytössä. Silmänympärysihoni on erittäin herkkä ja meikinputsaus saa aina silmäluomieni ihon koville. Shiseidon silmänympärysvoide on rauhoittanut ihon heti ja raviten kuivaa ihoani ja ilman, että aamulla olisi hoitavan voiteen vuoksi iho silmäpussilla. Loistava aikuisen ja iäkkäämmän naisen silmänympärysvoide yökäyttöön. Toki on tarkoitettu myös päiväkäytölle, mutta meikkauspuuhiin ei voiteen hoitavuuden vuoksi pääse heti,  joten olen mieluiten käyttänyt iltaisin.

Lempihuulivoiteet, joista uupuu Clarinsin huulivoide, koska sitä ei tällä hetkellä ole. Nuxen huulivoide yhdessä Clarinsin huulivoiteen kanssa ovat hoitavuudeltaan lempihuulivoiteta. Nuxe huulivoidetta olen laittanut rohtuneisiin huuliin öisin. Huulivoide ei katoa huulilta, vaan hoitavuuden oikein tuntee huulilla. 

Babylipsit ovat huulivoiteina tuoksujen, edullisuuden ja pirtsakan ulkomuodon vuoksi lemppareita ja niitä on kiva pitää eri käsilaukuissa ja takkien taskuissakin mukana. Vuoden lemppari Babylips on Pumpkin. Tuoksu on vaan niin ihana ja muistuttaa kaikkien aikojen lempikahvini tuoksua Pumpkin Spice lattea. 

Yllä parhaimmat hopeasampoo ja hoitoaine tuotteet. Vasemmalla Evo hopeahoitoaine, joka kirkastaa, ei tee violettia lookia, on luonnonmukaisempi vaihtoehto ja aah tuoksuu mustikalle ja taikoo takut pois. 

L’Orealin Professional hopeasampoo aidosti poistaa keltaisuutta, taikoen hiuksista vaaleammat. Pigmentti on runsas ja usein sekoitankin sen toiseen sampooseen, puolet ja puolet mitalla. L’Orealin hopeasampoo on sellainen, että toiseen en ihan helpolla vaihtaisi. 

Vasemmalta Schwarzkopfin Fibre Force käsittelyn jälkeen tarkoitettu, pörheyden taltuttaja ja hiuksille silkkisyyttä taikova hiuksiin jätettävä hoitoaine. Ihana marjainen tuoksu ja tätä käytettäessä voit oikoa mutkia ja et tarvitse hoitoainetta lainkaan. Todella riittoisa ja taikoo silkkisemmät hiukset ja silottaa pörheyden. 

L’anzan  Remedy hiushoitoaine ja kuvasta uupuva sampoo, ovat rauhoittaneet atooppisen ja hilseilevän päänahkani täydellisesti ja myös tyttäreni. Suosittelen kuivalle päänahalle kuuriluontoisesti palauttamaan päänahan terveyden ja poistamaan hilseet. Aivan ainoita hiustenhoitotuotteita, jotka ovat saaneet täysin pois päänahkani atooppiset läntit. 

John Friedan hiuslakat ylipäänsä ovat suosikkejani, ne eivät tee hiuskia tahmaiseksi, tuoksuvat hyvälle ja pito on uskomaton. Kampaamolaatua tavaratalo hintaan. 

Suosikki sampooo ja hoitoaine kombo tuli kuitenkin viime vuonna yhdistämällä Living Proof shampoon ja Kevin Murhyn Hydrate-ME.RINSE hoitoaineen. Living Proof sampoo sai hiuksistani aivan mielettömän tuuheat, mutta ilman sellaista pörheyttä, joka paljastaa kaikki kaksihaaraiset. Tuntui, että hiukset olivat mielettömän puhtaat ja tuuheat. Rakastin tätä shampoota. 

Kevin Murphyn hiustuotteista olen kirjoittanut aiemminkin, koska harvoin löytää hiustuotteita, jotka ovat niin tiiviitä, että saat koko rahalle vastinetta. Tuotteet eivät ole ns. vedellä jatkettua litkua vaan paksua kermaista tiivistä laatua. Kevin Murphyn hiustenhoitoaine sopii täydellisesti rutikuiville purkkamaisille hiuksilleni. Kunnolla hoitaen, mutta latistamatta. Kevin Murhyn Hydrate-ME.RINSE on syväkosteuttava ja hoitava ja antaa myös hiuksille ihanan kiillon. Tuoksu näissä hurmaa, on kuin marjainen kesäcocktail. 

Batiste kuivasampoissa pidän edullisesta hinnasta, tuoksuista, purkkien vaihtuvista ulkonäöistä ja siitä miten valkoinen Batiste saa keltaiset hiukseni vaalentumaan sellaisella lume-efektillä. Mikä tärkeintä, toimii myös kuivasampoona loistavasti. 

Moroccan oil hiustuotteet ovat kaikki loistavia ja tässä hiusöljyssä on vielä tuo Moroccan oileille ominainen jännän hieman pähkinäisen itämainen tuoksu. Auttaa silottamaan tyttären takut, omien hiusten pörheyden, silottaa latvat ja on yksinkertaisesti loistava painovoimaton hiusöljy, joka ei latista hiuksia tai tee niistä rasvaisia. 

Muutamat vuoden 2016 lempi meikkiuutuudet. Unohtamatta mainita Joe Blascon valonappia, joista olenkin kirjoittanut niin moneen kertaan, etten enää pysyy laskuissa. Eli jos yksi meikkituote tulisi vain maapallolla valita, olisi se Joe Blascon x:tra-light valonappi. 

Vuoden 2016 lemppareita on aina ja ikuisesti kaikki erilaiset L’orealin ripsivärit. L’orealin eye lineria olen käyttänyt niin monia vuosia, etten enää edes muista. Kyseiseen kaksikkoon voin luottaa. Ne on helppo putsata, ripsarilla saan riittävästi pituutta ja volyymia tynkäripsiini. Sopivat herkille silmilleni. Vaikka kuinka olen testaillut ripsivärejä tai eye linereita muilta merkeiltä, olen jo vuosia palannut aina L’Orealin ripsareihin ja eye linereihin. Tosin Maybellinen Lash Sensational pääsee samaan kastiin ripsareiden joukossa ja Lancomen ripsarit myöskin. .)

Silk oil of Morocco kuitukulmaväri oli vuoden mullistavimpia meikkituotteita. Sain testiin sävyn ”light” ja vaikka omaan tummat kulmakarvat, sävy on aivan täydellinen omille kulmille. Testattuani kuitukulmaväriä, en ollut uskoa silmiäni, sillä kulmaväri täyttää kaikki puuttuvat onkalot ja antaa runsautta kulmille. Tässä on nyt elämäni paras kulmaväri kyseessä! Kulmien laitto on helppoa, eikä tarvitse pipertää ja piirtää ja paikkailla koloja. Kulmaväri levittyy tasaisesti, ei tarvitse korjailla. Tästä tuli kulmatuotesuosikkini, jota ilman ei voi enää elää. 

Maybellinen Fit Me mattameikkivoide on sopinut iholleni täydellisesti. Peittää ihohuokoset, eli couperosa ihokohtieni kraatereitakaan ei näy. Aiempi Maybellinen vastaava lasipurkissa oli jo suurin suosikkini ja se lopetettiin. Onneksi tilalle tuli Fit Me. 

L’Orealin Balm huulipunavoiteet ovat kulkeneet eri sävyissä joka pv mukana. Vahvempi pigmentti, kuin Babylipseissä ja koen, että ovat aikuisten ”Babylipsejä”. Marjainen tuoksu myös viehättää. 

MAC Modern Mandarin on paras poskipunaostokseni ikinä. Keyword:Love Jonnan kanssa olimme Stockmannilla ja Jonnalla oli heti näkemys, että iholleni voisi sopia persikan sävy. Olen aiemmin käyttänyt vain vaaleanpunaista poskipunaa tai aurinkopuuteria. Tällä saa aivan ihanan luonnollisen hehkun ja poskille punan, ilma että korostaa couperosa punakkuutta. Kiitos Jonna vinkistä. <3

Isadoran kultainen Eye Shadow Palette on ollut joka päiväisessä käytössä. Tässä vuoden parhaaksi luomiväripaletiksi tekee selektiivinen laatu markettikosmetiikan hinnalla. Luomivärit ovat vahvapigmenttisiä, kestäviä ja kermaisia koostumukseltaan. Jos tämän joulun rajoitetun kauden luomiväripaletin jostain bongaatte, tarttukaa ihmeessä kiinni. 
NYX Professional Makeup, butt ”naked” turn the other cheek on upeinta mitä tälläisten palette meikkien saralla olen ikinä omistanut! Mitkä sävyt, miten täydellinen kokonaisuus ja miten kauniin klassiset luomivärisävyt, joiden osan hehkuvaa blingiä en saanut kuvaan valitettavasti vangittua. Ehkä pitäisi niitä Urban Decaynkin paletteja kokeilla, voisin vaikka rakastua niihinkin. 

Sisältää 15 erilaista luomiväriä, 4 eri sävyistä poskipunaa ja 3 valotuotetta. Tässä voisi olla aika monen naisen unelmapaletti. Saatavuus Stockmann tavaratalot.

Siltikin vuoden ja kaikkien aikojen upeimmat meikkini tulevat tässä. L’Orealin Liisa ihmemaassa vain Italian markkinoille lanseeratut huulipunat, jotka minä onnekas sain hyppysiini ja miten, siitä voit lukea täältä. En vieläkään ole hennonut näitä korkata, mutta pakkohan se olisi nämä käyttöön ottaa. Avaan usein näitä sisällään pitävän rasian ja vain ihastelen näitä. 

Vuoden rumin, mutta tehokkain kynsilakanpoistoaine tulee ohessa. En tiedä tekeekö pahojaan kynsinauhoille, mutta tässä merkittävää plussaa on tehokkuus ja edullisuus. Tänäänkin poistin kaksi kerrosta Essien geelilakkaa ja geelipäällisiä ja joiden päällä oli vielä glitterlakka. Tehosi ja toimi ja millään muulla en ole itse onnistunut saamaan glitterlakkoja niin helposti pois. S-marketeistahan tätä saa. 

Lopuksi viime vuoden ja monien muidenkin vuosin ehdoton kynsilakkamerkki nro 1 essien kynsilakat. Kuvassa ei valittuna suosikkisävyjä, suosikkisävyjä on miltei kaikki. Upeita on vielä essien geelilakat, jotka juuri jouluna lakkailtuani pysyivät peräti viikon kynsissäni vain lisäten joka toinen päivä top coatia. Essien kynsilakat ovat myös ehdottomasti eniten kuvaamani meikkituote kaikista. 

Löytyikö yhtään omaa suosikkia tai jotain mikä herätti kiinnostusta? Olisiko sinulla vinkata joitain omia suosikkeja kommenttilaatikkoon, olisi mukavaa kuulla ja löytää lisää uusia tuttavuuksia, vaikka muutamia juttuja en taida ihan hevillä kyllä vaihtaa. 😉

Iloista tiistaita kaikille!

Kuvien

*L’Oreal hopeasampoo
Mac poskipuna
Kynsilakanpoistoaine
Philosophy suihkugeelit
 ostettu itse

Liisa ihmemaassa huulipunat saatu lahjaksi

Muu kosmetiikka pr-näytteitä