Avainsana: mantelisuihkuöljy

Lemppari L’Occitane I Love me-messuilla ja I Love me messulippuarvonta!

Lemppari L’Occitane I Love me-messuilla ja I Love me messulippuarvonta!

Kolmatta vuotta peräkkäin saan kunnian olla I Love-me messubloggaaja, joka aiemmin oli nimellä vip-bloggaaja ja on tänä vuonna nimityksellä yhteistyöbloggaaja. Meitä on kaiken kaikkiaan 8 yhteistyöbloggaajaa valittuna tänä vuonna ja muista yhteistyöbloggaajista voit lukea täältä.  Mukana meiningeissä tietenkin Tädit tubettaa eli blogikamuni Pinkit korkokengät.  Maijuhan on oikea messukonkari ja messumaskotti ja jo viidettä vuotta yhteistyöbloggajana I Love me-messuilla. 

Maijun kanssa toivoimme, ettei tänä vuonna tulisi ennakkoon ns. meille suunniteltuja messukasseja, vaan että me itse saisimme kontaktoida juuri niitä yrityksiä, jotka asuvat aidosti sydämissämme ja joiden tuotteita rakastamme. Näin blogipostauksissa messunostot ovat vilpittömän aidosti meidän omia suosituksia. 

Kokonaisen oman postauksen verran ansaitsee ikisuosikki ja lempimerkkini L’Occitane, sillä ah sitä riemua, että yksi lempparimerkeistäni on messuilla. Sain L’Occitanelta mahdollisuuden esitellä teille messujen mielettömät L’Occitanen tarjoussetit ja voin sanoa, että nyt on hinnat todella hintaystävällisiä näissä upeissa herkuissa. 

Yllä olevan kuvan L’Occitanen lempisarjan Verbena Hand wash/ lotion eli käsipesuaine ja käsivoide lähtevät messuilla 27e hintaan, kun setti normaalisti maksaa myymälöissä 40,50e. Joku voi ajatella, että noh käsipesuainettakin saa edullisemmin perusmarketeista, mutta tämä käsipesuaine on niin tiiviistä, että kestää käytössä ikuisuuden eli ei ole mitään vedellä jatkettua lirua. Käsivoide näin isossa pullossa kestää vielä tuosta ikuisuudesta taatusti tupla-ajan. Lisäksi näissä on aivan fantastinen sitruunainen tuoksu, joka peittoaa vaikka kalan käsittelemien käsien tuoksun. Oma mies rakastaa kyseisiä käsienhoitotuotteita ja tässäpä olisi kiva ja erilainen isänpäivälahjavinkkikin ja jos ei isänpäiväksi, niin viimeistään jouluksi. 
Toinen loistava Shea Almond Duo sisältää suihkuöljyn ja shea-käsivoiteen. Kyseisen suihkuvoiteen sain muutama vuosi sitten ystävältäni syntymäpäivälahjaksi ja sen jälkeen olen ollut koukussa, sillä arvaatteko mitä tällä suihkuöljyllä on ihana tehdä, no ajella säärikarvat. Eli sivelen sääret suihkuöljyllä ja ajelen karvat. Iho jää ihanan pehmeäksi, eikä kutita lainkaan ja säärikarvojen ajokin sujuu, kuin tanssi. Manteliöljyä sisältävä öljy on fantastinen tuote sisäilman kuivattamalle iholle ja tuleville talvipakkasille.

Setin toinen helmi on lempikäsivoiteeni koko maailmassa ja käsivoide, jota olen käyttänyt, apua jo noin kohta 30-vuoden ajan. Sheavoita sisältävä käsivoide, joka parantaa kuivat kädet ja kestää käytössä mielettömän pitkään, sillä käsien iho ei jää ns. ”voidekoukkuun” vaan seuraavana päivänä et välttämättä tarvitse käsivoidetta lainkaan, koska kuiva iho on parantunut.

Tämä setti maksaa messuilla 20e ja myymälöissä normaalisti 28,50. Kivaa tässäkin setissä on, että sopii sekä miehille, että naisille. 
Kolmannessa L’Occitanen Almond Delicious Duo messusetissä on samainen ihana manteliöljyä sisältävä suihkuöljy ja taasen peräti 75ml mantelisarjan käsien ja kynsien ihon hoitoon tarkoitettu Almonds Delicious hands käsivoide. Käsivoiteessa on hienostunut mantelin tuoksu ja käsivoide sisältää, sekä manteliöljyä, että mantelimaitoa. Kaikille mantelin suloisen lämmintä tuoksua rakastavilla ja tämäkin setti sopii kaikille sukupuoleen katsomatta. 

Kyseinen setti maksaa messuilla 29e ja myymälöissä peräti 37,50e. 
Neljännessä Shea Hand Duo setissä on myöskin upea ja peräti 150ml kokoinen tuubi lemppariani eli Shea käsivoidetta. Setissä toisena tuotteena on Verveine Verbena nestemäinen käsienpesuaine ja kunpa olisi tuoksunappula, jotta pääsisitte tuoksuttelemaan tämänkin käsienpesuaineen tuoksua. Onneksi messuilla näitä varmasti ennen ostopäätöstä saa tuoksutella.

Tämä 500ml käsienpesuneste riittää loputtomiin ja tuoksu on jälleen sellainen, joka peittää ne pahimmatkin hajut eli jos olet vaikka käsitellyt kalaa. Tämä setti on mieluinen toive myös joululahjaksi ja olenpa täällä blogissa joskus kirjoitellutkin, miten olen isältä ja isän vaimolta saanut kyseistä käsienpesuainetta joululahjaksi ja miten mieheni aina taasen tuo kyseistä Shea-käsivoidetta ulkomailtakin tuliaisiksi eli nämä ovat myös aina omia lahjatoiveitani, joista ilahdun kovasti.

Kyseinen setti messuilla maksaa 29e ja myymälöissä taasen 43,50e.  

Täältä voitte vielä kurkkia ensiapuun L’Occitanen tuotteista lisää. Tämän vuoden puolella on tulossa myös paljon lisää juttua L’Occitanesta, sillä sarjalta on ilmestynyt kasvojen ihoa pumpulinpehmeäksi taikovia Immortelle Divine ihon puhdistustuotteita ja lisäksi L’Occitanen tuoksu Terre de Lumiere pukeutuu kauniiseen jouluasuun, mutta kyseistä asua en saa paljastaa vielä. 🙂 L’Occitanelta on myös tulossa aivan ihastuttava joulukalenteri ja sen suhteen kannattaa olla vikkelä, sillä saattavat loppua nopeasti. Ainakin itse olen niin lapsellinen, että olen sitä mieltä, että kyllä jokaisella naisella oma joulukalenteri tulee olla. 

L’Occitane löytyy messuilta pisteeltä 7h100 ja sielläpä saatatte törmätä meihin täteihinkin, sillä ihan varmasti aion käydä pörräämässä ja tutustumassa kaikkiin L’Occitane ihanuuksiin, myös messupisteellä. 

Niin mukavaa tässä messubloggaamisessa on myös se, että saan arpoa teille siellä peräti 20kpl I Love me-messulippuja. Päätin, että arvon liput niin, että 10 voittaa itselleen 2 I Love me-messulippua, jotta saa mukaan ottaa kaverinkin. 

Kommenttikenttään toivoisin kuulevani mitä I Love me-messuilta odotatte ja onko L’Occitane tuttu merkki teille tai löytyykö joku oma suosikki L’Occitanelta? Olisi mukavaa vielä, että anonyymit laittaisitte jonkun nimimerkin, jotta voiton osuessa kohdille, tiedän huhuilla teitä nimimerkillä ja sähköpostin laittaminen auttaa kontaktoimisen nopeudessa. Onnea kaikille arvontaan, arvonta päättyy 8.10 ja sydämellistä torstaita <3

Lisää I Love me- messuista voit lukea täältä.


*L’Occitanen messusetit saatu I Love me-messujen yhteistyöbloggaajana