Avainsana: masentaa

Helmikuussa masentaa

Miten on viikko mennyt, sitten ”Miltä tuntuu olla keskinkertainen” postauksen ja postauksessa antamani lupauksen, että joka ilta kiitän päivän aikana tapahtuneista omista onnistumisista. Ei kovin hyvin, sillä unohdin jo samana iltana kiitellä itseäni yhtikäs mistään ja sama meno on jatkunut tähän päivään, kunnes bongasin tänään muutamissa blogeissa, ”kerro viisi hyvää seikkaa omasta itsestäsi” tai jotenkin sinne päin. 




Muiden blogien oman itsensä positiivisesti nostattamispostauksissa kysyttiin, että kerro missä sinä olet hyvä. En äkkiseltään keksinyt muuta kuin, että olen ihmis/eläin/lapsirakas. Aika surkeaa sanoisinko, sillä tuokin positiivinen hommeli liittyy välillisesti muihin.

Viikon sisällähän on tapahtunut valtaisasti kivojakin asioita, joten niinä päivinä ainakin positiivisten tapahtumien kautta olisi tullut itseään kiitellä. 




Viikkoon on kuitenkin mahtunut blondimokia, vilkutin Jokerimatsissa isoon ruutuun, kun näin siellä kaverini naaman. Mistä lähtien ruuduista on tullut vastavuoroisia? Hävetti tuo iloinen vilkutus, toivottavasti kukaan ei nähnyt. 

Viikkoon on mahtunut anopin jo kolmas kipsi, kaksi aiempaa itse irroitettu. Ensin oli huono kipsi, sitten tuli hyvä, mutta hyväkin oli huono, koska käsi on jo mukamas täysin terve. Käsi ei sitten ollut luutunut lainkaan ja nyt väläyteltiin jo operaatiota. 


Muutenkin tänään ja eilen mietin mikä nyt taas mättää, kunnes muistin, nyt on alkamassa ja alkoikin helmikuu, oma vuoden masennuskuukauteni. Maaliskuussa on jo valoisaa ja kevään voi aistia kohisten. Helmikuu on kuin talven loppu, viimeinen rutistus kohti kevättä. 




Helmikuussa ei huvittaisi mennä minnekään, kaikki ylimääräinen on ponnistelua, väsyttää tavallista enemmän ja mieli on haluton ja vaisu. Tiedän jo vuosien takaa, että helmikuut menee aina näin ja olen päätellyt helmikuun lievän surumielisyyden johtuvan aiempien helmikuiden traumoista. Vuonna 2007 tyttären avosydänleikkaus, siihen liittyvät kaikki pelot ja tuskat ovat jättäneet lähtemättömän muistijäljen ja vuonna 2006 helmikuussa ukkelin kanssa syvin aviokriisi. Helmikuu on ollut noista tapahtumista lähtien rankin kuukausi ja uskon, että vanhat traumat nousevat pintaan tai sitten se on vain talven viemistä viimeisillä energioilla maaliin ennen kevättä.

Noh tänään yritän kiittää tämän päivän onnistumisista, vaikka ihan vielä en ole lukinnut mitä ne asiat voisi olla. Toinen pinnistys on löytää viisi hyvää puolta itsestä, noh muksut tykkää kovasti leipomistani sämpylöistä, Osku kissa rakastaa erityisesti olla minun kainalossa, Sofia tytär on luvannut halia vielä vuoden ajan ja kertoo miltei joka päivä rakastavansa, eli olen kait ihan yes äiti. Mitäs sitten, omaan aika kivan muki-ja peltipurkkikokoelman ja olen hyvä tekemään edukkaita löytöjä. No niin tulihan sieltä jotain ja sitä kautta hieman parempi mielikin. 




Onko sinulla joku ikioma masennuskuukausi, jolloin ei vaan samalla lailla jaksa tai jolloin vanhat ikävät muistot nousevat pintaan? Onko keinoja selättää moisia muistotraumoja? Olen meinaan vajonnut niin pohjalle, että olen alkanut katsomaan Salaisia kansioita alusta ja voi niitä tuotantokausia on monta. Edes Mulderin ja Scullyn ysärivaatteet eivät aiheuta verkkokalvoille kummempia vilunväristyksiä, vaan vanhassa sarjassa on jotain tuttua ja turvallista. Enköhän tämän mollivoittoisen helmikuun aikana pääse jo aika monta tuotantokautta eteenpäin, ehkä jopa niin monen, etten sitä itsellenikään kehtaa myöntää. 

Ihanaista keskiviikkoa kaikille ja ah se tunne, kun on kevättä rinnassa, sitä odotellessa, sillä lohdullista on myös tieto, että se tunne tulee myöskin varmasti ja helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi. 


Postauksen kuvat eivät liity mitenkään tähän postaukseen, muuta kuin, että helmikuussa iloa popsitaan ja imetään herkuista ja purkeista ja karvaisista otuksista. 🙂