Kunhan marisen
Josko vähän vaan räpättäisin täällä… Kolmas päivä elämäntaparemppaa ja kaksi ensimmäistä päivää meni kevyesti kummempia kärsimättä. Tänään onkin ollut koko ajan nälkä ja keho palavasti huutaa täytettä kitusten kautta vatsan uumeniin ja sitä kautta kupeita lämmittämään. Ei tule mitään! Migreeni iski myös, koska ruumiini suorastaan väpäjää ja huutaa hiilareiden puutostilaansa. Pahat on vieroitusoireet ja paha on myös ihmisen jatkuva taisto oman tahdonvoimansa liepeillä ja välillä aivan viimeisillä voimavaroilla.
Kävin sitten tänään salaa kauppareissulla sushilla ja tuumin, että puolitan sushimäärän, enkä syö yhtään friteerattua palleroa, nuudeleita ym. Hyvin meni kaikki sinänsä eli en jäänyt kenellekään kiinni ns. sortumisesta, mutta sushin jälkeen vatsani turposi ja alkoi kivistämään ja jouduin toteamaan, ettei sushikaan sovi vatsalleni.
Lisäksi molemmat tytöt ovat flunssassa ja aivan räkäisiä ja sekin on kuulemma äidin vika, koska risteilyllä laitoin ilmastoinnin yöksi täysille.
Eniten kuitenkin epätoivoa tänään on aiheuttanut Onni kissa. Onnilla vaikuttaa asiat olevan paremmin, on aavistuksen pyöristynyt ja metsästänyt jopa hiiren. Mutta olisi ollut aika tehdä sokerimittaus ja kyllähän sillä sokerimittauslaitteella sain tökittyä toisen korvaan reiän jopa kolmesti ja siinä kohden alkoi jo Onnikin sitten hermostumaan, eikä verta vaan tullut riittävästi, jotta olisin saanut mittauksen tehtyä ja toisella teki kipeää. Iski epätoivo, ettei tästä tule yhtään mitään, en osaa, olen ihan kökkö ja kaikkeen vielä syypää. Juu marttyyri painaa nyt pään tyynyyn ja toivoo, että torstai on toivoa täynnä.
Kauniita unia!
