Missä olen huono
Bongasin Fab Forty Something blogista mieluisan haasteen ”Missä olen huono”. No mikä voisi olla helpompaa, kuin kertoa omista huonoista puolistaan eli tässä hommassa ainakin olen hyvä.
Ehkä monet muistaa omat työhaastatteluihin valmistautumiset ja miten ainakin ennen vanhaan haastatteluissa kysyttiin aina, ne haastateltavan hyvät ja huonot puolet. Huonojen puolien luettelemiseen ei tarvinut luonnollisesti millään muotoa etukäteen valmistautua, muuta kuin, että muisti itse haastatteluhetkessä niitä huonoja puoliaan himmata, jottei tullut työpaikan suhteen hylky. Mutta niitä hyviä puolia piti oikein miettiä ja työstää ja pohjustaa haastattelua varten. Niin vaikeaa on ollut aina löytää itsestään hyviä puolia.
No mutta nyt ei olekaan hyvistä puolista kyse, vaan meihin suomalaisiin syvään juurrutetusta huonoudesta. Huonojahan me ollaan, niin huonoja, että kun ystävä kehuu mekkoa päällä, sitä tulee helposti vastattua ”tämä vanha pölyrättikö”. Kun joku kehuu, että näytät tänään kauniilta, se vasta häkellyttävää onkin ja vastauksena on tietenkin inttäminen vastaan, ”minäkö, en nyt minä ikinä, sinä oot”.
Suomalainen vaatimattomuus on tavallaan karun kaunista, sillä onhan sitä olemassa se toinenkin äärilaita. Käydessäni pariin kertaan jenkeissä, aina ensin tulee tuppisuu Suomi-meiningin jälkeen mahtava fiilis, hei nämä myyjät kaupoissa kyselevät minun kuulumisia, ”miten menee, onko ollut hyvä päivä tänään”.
Aina kyllä tosin ällistyn näissä tilanteissa, että mitä pitäisi önköttää takaisin, sillä on todella outoa vastata, että ”on ollut maar niin ihana ja fantastinen päivä ja mitä sinulle kuuluu”, tilanteessa, jossa vastapuolta ei kiinnosta pätkääkään miten päiväni on mennyt ja vastakysymys minultakin takaisin on vain kohtelias näennäinen heitto, että minäkin vastavuoroisesti huomioin myös kysyjää. (Tulipa pitkä virke, tässä on pakko olla jotain vikaa, mutta kun olen niin huono pilkuttamaan ja pistämään jutuille pisteitä.)
Kun olen muutaman päivän ollut jenkeissä, alkaa niin riivatusti ärsyttämään, kun myyjät pyrkivät iholle täydellisen oiottuine hampaineen, kasvoillaan joissa silmät eivät hymyile. Vihainen suomalainen jo sisälläni puhisee, että voisit häipyä jo hitsiin siitä, sinä feikki ihminen. Eli on se vaan ilo käydä suomalaisessa kaupassa, jossa toivottavasti kukaan ei puhu minulle, kuin vasta kun olen rättiä maksamassa kassalla tai on palautus tai reklamaatio tilanne päällä.
Paljon tuli pohjustusta, mutta nyt niihin huonoihin puoliin, joista ensimmäinen on:
1. Olen huono kestämään epäaitoutta tai tietynlaisia diivan elkeitä, vaikka tiedänkin, että ne yleisesti aina johtuvat toisen ihmisen omasta epävarmuudesta, mikä on taas inhimillistä. Sanotaanko vaan näin, että draama ja itselleen väärällä tavalla huomion kerääminen saa näkemään punaista, vaikka selvää onkin, että henkilön sisäinen lapsi ei ole saanut lapsena huomion kautta rakkaudellista täyttymystä.
Suurimmaksi osaksi tietynlainen draama ja itsensä nostaminen, niin sanotaanko nyt näin, että olen tämän suhteen erittäin traumatisoitunut suht läheisen ihmisen toimesta ja kun näen vastaavia piirteitä uusissa ihmisissä, hälytysvalot alkavat hullun lailla piippaamaan pääni sisällä ”pakene niin lujaa kuin voit”.
2. Olen varsin ehdoton. Omaan äärimmäisen pinnan ja voin katsoa huonoa tai minua alentavaa käytöstä pitkään, jopa vuosia. Miten toinen ihminen väheksyy oli se sitten huumorin keinoin tai millä ikinä kehittämällään pirullisella keinolla tahansa. Puuttuu asioihini tai kertoilee, mitä minä ansaitsen ja en ansaitse, miten hän on itse asiassa hyvä ja minä en. Mutta sitten kun lopulta suutun, niin paluuta ei enää ole. Välillämme voi olla näennäistä kohteliaisuutta, mutta ei aitoa anteeksiantoa.
Tämä vaivaa minua, sillä haluaisin olla niin puhdasmielinen, että voisin vilpittömästi antaa joitain asioita ihmisille anteeksi, sillä kaunahan kääntyy itseäni vastaan. Mutta kun en voi, koska päässäni on jo oman itseni suojelemismoodi ”pakene”. Sukulaisille muuten tulee annettua ihan kaikki anteeksi, veri on vettä sakeampaa.
3. Vihaan matikkaa, askartelua ja kaikkea pipertämistä. Olen siten huono kärsivällisyydessä. Tämä piirre naurattaa miestäni, joka usein muuten toivoo, että ompelisin jotain hänen vaatteitaan. Onneksi on Porvoossa Nappiaitta ja olemme käyttäneet Nappiaitan palveluita ahkeraan. Askartelukin voi johtua ”traumasta”, sillä muistan niin hyvin miten askartelutyölleni päiväkodissa julmasti naurettiin, oli muuten tulppaani tuo aihe ja siitä lähtien ajattelin, että olen ihan kakkipökäle askartelija. Luulen, että samalla kaikkosi tuo puutarha innostuskin.
4. Olen huono herääjä. En miltei koskaan herää fiiliksiin, oi mikä ihana aamu, vaan olen aamuisin kamala ärripurri ennen aamukahvin ensisiemausta. Inhoan meteliä, kaikki valot, kaikki häiriötekijät tuntuvat aamuisin aivokopassa hälynä potenssiin sata. Kakofonia on ihan pahinta tai aamulla autokyyti, jossa musiikki pauhaa ja vielä musiikki, joka on radion randomia radiotuuria tai vihaamaani musiikkia.
Jos itse kyyditsen ystävää, radio pysyy vaiti, sillä haluan keskittyä ystävään, enkä taustahälyyn. Miten tämä ”huono herääjä” nyt autoradioonkin lipesi. Taas yksi huono puoli lisää, en osaa pitää juttua kasassa, en millään.
Olen siten sietämätön ei aamuihminen ja mietinkin miten perheeni kestää oikeastaan minua. Tämä piirre ottaa koko ajan enemmän vielä valtaa kaiken kukkuraksi. Neljä lasta, eläimiä kuin eläintarhassa, niin sitä mekkalaahan on tullut kestettyä, mutta miten perheeni on kestänyt minua, kun olen aamuisin yrittänyt kestää heitä. Hih naurattaa tämä ja kyllähän meikäläiselle nauretaankin miten kamala ärrimurri olen.
5. Olen huono kokki. Voin tehdä välillä ihan suht hyvän makuistakin ruokaa, mutta kaikki ruokani on rumaa ja jos jossain epäonnistun, niin ruoanlaitossa. Vielä pahempaa on leipominen, kakkukatastrofi on enemmän todennäköisyys, kuin leipomuksen uljas onnistuminen. Ruokani ovat rumia läjiä ja aina palaneet jostain kohdasta ja eivät hirveästi kestä lähitarkastelua ja siksipä niitä ei täällä blogissa juuri näykään, siis niitä ruokakuvia.
No niin, näitähän riittäisi vaikka kuinka, mutta koska Fab oli kirjannut ylös vain 5. huonoa kohtaa itsestään, niin sama täällä. Mutta onhan se mukavaa huomata, että analyyttisyys itseäni kohtaan on kärkiluokkaa, että huonoja puolia piisaa ja ne tiedostetaan, mutta apua ajatelkaas kaikkia niitä huonoja puolia mitä ei itse edes tiedosta!
Tiedättekö muuten ne ihmiset, jotka ovat aina oikeassa ja heissä ei ole mitään vikaa, no arvaatte varmaan, ettei meikäläinen tule hyvin juttuun heidän kanssa, koska mistä puhua, heidän hyvistä puolistaanko pelkästään, hih.
Tiedättekö muuten ne ihmiset, jotka ovat aina oikeassa ja heissä ei ole mitään vikaa, no arvaatte varmaan, ettei meikäläinen tule hyvin juttuun heidän kanssa, koska mistä puhua, heidän hyvistä puolistaanko pelkästään, hih.
Eli olen minä kyllä varsin huono ihminen kaikkine huonoine puolineen ja on paljon aikoja, etten tykkää itsestäni yhtään. Arvostan Dalai Lamaa ym. vastaavia ihmisiä, joilla on kaiken kattava hyväksymisen aura ympärillä. Mitä tässä kuitenkin näitä omia kotkotuksiani katselen, niin vaikka ikä tuo hyvää, tuo se myös huonoakin, joten valaistuminen pääteasemana ei taida olla meikäläisen maali tässä elämässä.
Toivottavasti uusi uljas sukupolvi ei ole näin kieroutunut, vaan terveellä tavalla tunnistavat itsessään huonot puolet, mutta ennen kaikkea myös ne hyvät. Ei ole kiva meinaan inhota itseään vähän väliä, enkä toivoisi tälläisiä tuntemuksia lapsilleni. Olemme me kyllä vähän erikoinen sukupolvi pakko sanoa vielä tähän.
Miten siellä samaistuitteko ja onko helpompaa löytää itsestään huonoja puolia, kuin hyviä. Koetteko, että meidän sukupolvi on kasvatettu vaatimattomuudella ja itsestään ei saa pitää hälyä tai sellainen on itsekeskeistä, jopa narsistista?
Iloa päivään kuitenkin ja ihan vilpittömästi toivottelen, sillä aamusumpit on jo nautittuna. 😉
