Avainsana: mollisointu

Pahin naamakuva ikinä ja viikko yhtä mollisointua

Tänään on huono päivä ja on ollut huono viikko, ei siis mitään merkittävää, vaan kaikki on vaan tahmaisen tahmeaa. Kolmen viikon influenssan siivittämä makoilu sulatti aivot ja tuntuu, että kaikki on yhtä sekoilua ja pienimmätkin asiat saavat jättimäiset mittasuhteet!

Otetaan nyt vaikka ihan hölmö pieni esimerkki. Vaihdoin lauantaina lakanoita ja ne menivät tietenkin väärinpäin eli päätyihin jäi liian vähän lakanaa laitettavaksi sijauspatjan alle. Ei kun uudelleen koko homma. Sitten aloin miettimään mihin laitoin likaisen alulakanan ja huomaan pitäväni kädessäni puhdasta alulakanaa eli jepulis laitoin kahteen kertaan takaisin likaisen lakanan!(tätä kirjoittaessa juuri muistin, että pyykit ovat olleet koneessa koko päivän, hyi ne haisevat varmaan jo märälle koiralle)

Eilen olin sitten Helsingissä ja parkkihallissa miltei peruutin toiseen autoon, koska muistelin, että autossani on parkkitutkat, mutta nehän olikin siinä vanhassa autossa. Uudessa autossa on takapuolen lämmitin ja jos saisin valita, valitsisin pepunlämmittimen siltikin, vaikka peppu lämmitettynä voi tulla aika kalliiksi, jos satun peruuttamaan jonkun toisen autoon. Ehkä pahinta oli, että ajattelin eilen ajaessani kotiin, että onneksi omassa autossani on peräkoukku, niin se ensimmäisenä vaurioituisi tuollaissa pienehköissä tömähdyksissä. Siis eihän tässä uudessa autossa ole sitäkään ja sitä paitsi se peräkoukun asentaminenhan maksaa useamman satasen! Jep influenssa vei aivot. 

Viime viikolla, kun tulin Pärnun reissulta ja nappaisin seuraavana päivänä, kolmena yönä yhteensä nukutun 12tunnin jälkeen, yllä olevan fiilistelykuvan, niin kamera minua aika lailla kyllä järkytti. Kameran asetukset olivat väärin päin ja kamerasta tuijotti tuo alla olevan kuvan peto tyytymättömine ilmeineen! Huulipielet eivät voi tuosta enää alemmaksi valua…

Kaiken kukkuraksi tulin tuosta alla olevasta kuvasta varsin suruisaksi, koska jouduin äkkiseltään itsesäälin taifuuniin ja aloin miettimään ja säälimään omaa rakasta ukkelia. Mietin miten ukkeli voi rakastaa minua, jos joka aamu aamulärvini näyttää tuolta.. Mietinpä siinä sitten niine vähineni unineni jo kenties hieman harhaisen psykoottisesti, että mitä jos ukkeli ei rakastakaan minua, että vain luulen niin. Jepulis itsesäälihän se otti vallan.

Taas täytyy todeta, että naisen mieli on yllättävänkin harhaileva ja se seikkailee välillä sellaisia polkuja, ettei itsekään pysy perässä. Alla olevalle kuvalle kaikessa järkyttävyydessään saa toki nauraa, sille on hyvä nauraa, sillä mitä muuta oikeastaan voikaan tehdä, noh itkeä. 😉 

Tänä aamuna vein tyttären hammaslääkäriin, oikomistarkastukseen. Ei tule toiselle rautoja, purenta on oikein erinomainen, mikä oli mahtava uutinen. Joitain hampaita, joiden pitäisi olla jo ilmestynyt, ei kuitenkaan vielä näkynyt ja tytär passitettiin röntgeniin mikä toista pelotti aika kovin. Sydänlapsena tyttärellä on erinäisistä rönkläyksistä tietynlaisia pelkotiloja, mitä tulee lääkäreiden tekemiin tutkimuksiin. 

Ennen röntgeniä piti ottaa korvakorut pois, ne mitkä laitettiin muistaakseni 2kk sitten ja joiden kanssa harjoituskorvisaika meni loistavasti. Mitä silmäni tänään sitten näkivätkään, korvalehtien taustanappien kohdalla oli rusinan verran kovettunutta mömmöä! Mietin millä ilveellä ne korvikset edes irroitetaan ja toinen on vielä aivan paniikissa ja itkeä tirauttaa muutaman pienen kyyneleenkin ja sanoo, ettei ole uskaltanut mömmöistä sanoa. Samalla hetkellä syyllisyyden miekka oikein iskee sydämeeni ja ajattelen, minunhan olisi pitänyt ne tutkia ja mömmöjen perään kysellä, ei lapsen vastuulla ole niistä edes kertoa. 

Irroitin kuitenkin korvikset ja verta tuli aika paljon. Korvat eivät kuumottaneet, eivät olleet turvoksissa tai haisseet mädälle, mutta jotain epämääräistä settiä ällötykseen asti tuli kasakaupalla. Omassa mielessä tapahtui samalla notkahdus, kyllä olen surkeista surkein äiti, koska en ole tarkastanut korvia enää pariin viikkoon, kysynyt toiselta vaan, onko korvalehdillä kaikki hyvin. No ei ollut hyvin ei. Noh toisaalta, jos lapsi on valmis korviksiin, niin pitää lapsenkin niistä vastuuta ottaa mieleni seikkaili, mutta silti tiesin sisimmissäni, että äidin se pitää huoltaa ja hoitaa..

Vein hammaslääkäri kurjuuden jälkeen, side poskessa ja korvassa olevan lapseni kouluun ja tunsin oloni maan matoseksi, juuri tuollaiseksi happamaksi rusinaksi, joka todistetusti katsoo tuosta kauhuvalokuvastakin. Kamalinta on, ettei se mikään kauhukuva ole edes, vaan silkkaa todellisuutta.

Päätin sitten oikaista ja lohdukseni laittaa sumpit kapselikoneella eikä kahvinkeittimellä ja unohdin sitten laittaa mukin alle. Oli parempiakin kuvia kyseisestä episodista, mutta koska tänäänkin on epäonnen päivä, kuvat katosivat puhelimestani. On lauantaista asti ollut uusi puhelin ja liekö sekin osaltaan kupannut aivoni. 

Tälläistä sattuu, tälläistä on elämä ja onneksi on huumori, itselleen voi nauraa ja saa nauraa, koska muuten alkaisin vihaamaan itseäni ja loppu olisikin yhtä suruisaa mollisointua. 

Oli vielä jokin jymymoka viikon sisällä, mistä piti kirjoittaa tänne, mutta en muista mikä se asia oli. Eli kaiketi onnellisia ovat unohtelevaiset. 

Mitäs teille on sattunut siellä viime viikolla. Tuleeko näitä surkimus, huono äiti, huono puoliso fiiliksiä teillekin usein?

Iloisempaa iltaa kaikille ja yritetään huomenna taas uudelleen, jos yksi päivä menisi möhlimättä ja tulisi vaikka hyvä nassupäiväkin, jos se nyt vaan enää tässä iässä on mahdollista.